Hyppää sisältöön

Kolmosten kanssa tarvitset: 30 pulloa, kuulosuojaimia ja 6 äitiyspakkausta?

Kolmosvanhemmuus on tyhjentänyt kaappimme turhasta ja täyttänyt ne tarpeellisella.
Julkaistu
Kolmosten kanssa tarvitset: 30 pulloa, kuulosuojaimia ja 6 äitiyspakkausta?

Me emme ottaneet yhtään äitiysavustuksista pakkauksina, vaan hankin monia pakkauksen tuotteita käytettynä. Toppa- ja vanupukuja meillä on neljät – yhdet pesuvarana. Kuva: Kirjoittaja

Oikea määrä tuttipulloja kolmosille voi olla kolme, 13 tai 30, taktiikasta riippuen. Näin Facebookin monikkovanhempien ryhmässä tiedettiin kertoa raskausaikana monikkovanhemmuutta opiskellessani. Ja että aluksi koko trio mahtuu tuplakärryihin – hienoa, vähemmän huomiota herättävää.

Toisin kuin lähtö sairaalasta kolmen kaukalon kanssa oli tai kuuden äitiyspakkauksen hakeminen postista olisi ollut. Pakkauksia emme tosin ottaneet yhtään, vaan valitsimme äitiysavustukset rahana.

Äitiyspakkauksen meille tarpeellisia tuotteita sitten sain ja ostin käytettynä. Niitä tuttipulloja meillä taitaa 15 tai jotain sen suuntaista.

Kolme pinnasänkyä ja pino istuinosia

Moni on pitänyt alkuun kolmosia yhdessä pinnasängyssä. Meillä lapset eivät koskaan ole nukkuneet yhdessä, vaan jokainen aluksi omassa äitiyspakkauslaatikossaan ja sittemmin kärryssä ja omassa pinnasängyssä. Pinniksiä on siis lastenhuoneessa kolmin kappalein, eikä sinne sitten juuri muuta mahdukaan. Yksi pieni hylly motitettuna petien väliin – niin, ja kolmosrattaiden istuinosat pinossa yhdessä nurkassa.

Meillä oli kaksi sitteriä, joista toinen lähti kiertoon syöttötuolien tullessa kuvioihin. Toisessa yllättäen joku vauvoista yhä tykkää toisinaan löhötä. Kolmannesta yritin tehdä Tori-kauppoja varmaan kuukauden verran, minkä jälkeen luovutin. Eipä tuota oltaisi tarvittukaan lopulta. Leikkimattoja oli parhaillaan neljä, kun lapset niillä vielä pysyivät ja niiden päälle säännöllisesti puklailivat.

Kolmosrattaat, tuplarattaat ja yksösrattaat löytyy, ja seuraavaksi hankintalistalla ovat yksös- ja kaksosmatkarattaat. Nykyiset tuplarattaat mahtuvat autoomme, mutta kolmosrattaat nousisivat kyytiin ainoastaan kattotelineen kera. Vähemmilläkin rattailla pärjäisi, mutta kun edullisesti on monenlaisia meille ilmaantunut ja kohtuudella mahduttu säilyttämään, niin tällainen valikoima tuo mukavasti joustoa yhden. kahden tai kolmen kanssa liikkuessa.

Kymmenen lusikkaa ja laiton hyppykeinu

Jokaisella on oma vauvakirja. Ainakin Yhdysvalloista olisi saanut tilattua kolmosvauvakirjan, mutta mukavalta tuntuu ajatus voida antaa jokaiselle oma pesästä lentäessä.

Kolme syöttötuolia, valtava kasa ruokailulappuja, vielä valtavampi läjä harsoja, neljä ”sotkupaitaa” ruokailuun, yksi hyppykeinu ja kävelytuoli (joita vastoin lääkärin suosituksia kohtuudella hätätilanteessa käsien loppuessa käytämme), kymmenisen vauvalusikkaa, useampia nokka- ja pillimukeja, gigapaketillisia vaippoja, puhallettava uima-allas (jota kenties käytetään talvella kylpyhuoneessa kolmoskylpyihin), yksi kylpytuki, yksi Bumbo-istuin, yksi kylpyamme, räkäimuri ja yksi imetystyyny, jota ei ole kertaakaan käytetty imettämiseen mutta toimii köllöttelymutkana lapsille ja lapsenmielisille. Sotkuisella hetkellä tämä tuolien ja tukien viidakko ärsyttää, mutta kamppeiden pikajärjestäminen tyynnyttää. Ja jokainen tuote kyllä palvelee tarkoitusta.

Vaatteita on lukumäärällisesti ehkä kymmenesosa alun hulluuteen verrattuna. Pikkuvauvavaatetta tuli ovista ja ikkunoista, ja niin suloisia kuin ne olivatkin, tuntuu huojentavalta pärjätä pienemmillä hyllyllisillä. En ole laskenut montako kappaletta meillä on perusvaatteita. Ehkä 15 kappaletta bodyja ja housuja? Muuta vähemmän. Pyykkiäkään ei enää tule järjetöntä määrää, kun ei koko ajan joku puklaa. Pyykinpesu pari kertaa viikossa riittää.

Kahdet kuulosuojaimet löytyy, ja korvatulppia – niitä vasta löytyykin vaikka mistä. Vispilöitä meillä on vain yksi, mutta ehkä ostoslistalle pitäisi lisätä niitäkin. Hittilelu!

Turhia olivat:

Turhakkeiksi meillä osoittautuivat kertakäyttöiset liivinsuojat (alun villin maidonnousun jälkeen),  maidonkerääjät, tuttipullojen sterilointilaite (kätevämpi kiehauttaa kattilassa), tandemimetystyyny, isommilla rei’illä varustetut pullojen tuttiosat (juovat mieluusti maitonsa kaikessa rauhassa hitaana liruna, vaikka syöminen ja juominen onkin kehittynyt) ja läjä lahjoituksena saatuja epämukavia vaatteita (housut joissa paksut ja kovat vyötäröt ja pikkuvuauvavaiheessa naruin, tsiljoonin napein ja pään yli puettavat bodyt).

Minulla ei ole ikinä ollut näin vähän turhakkeita. Kiitos, kolmoset!

Kaikkiaan kolmosvauvavanhemmuus on täyttänyt kaappimme tavaralla, mutta toisaalta hurmaavasti tyhjentänyt ne kaikesta turhasta. Koska toden totta millekään tarpeettomalle ei ainakaan pitkäksi aikaa ole tässä huushollissa sijaa. Minulla ei ole ikinä ollut näin vähän turhakkeita. Kiitos, kolmoset!

Muita huomioita: yritin laittaa TV:tä päälle – huomasin osoittavani kaukosäätimellä television sijaan B:tä. Ei auennut. (En kutsu lapsia aakkosilla muualla kuin tekstissä, toim. huom.) Piti laittaa mekko päälle – tartuin sen vieressä olevaan unimaskiin asetellakseni sen kasvoilleni. Harmillisesti ei ollut päiväuniaika.

Mitä muuta haluaisit tietää elämästä kolmosten kanssa? Kysy sähköpostitse tai kommentilla niin vastaan parhaani mukaan!

hattutemppu.blogi(at)gmail.com

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.