Lapsia ei pitäisi verrata toisiinsa, mutta toisaalta eroja ei voi olla huomaamatta. Elämä kolmosten kanssa on kiehtova, päivittäinen ihmiskoe! Viimeksi käsittelin muun muassa juustomieltymyksiä, stailaamista ja energiaeroja.

Purukalusto ja periksi antaminen

Sukat jalassa ei voi nukkua, on herra C:n mielipide. Siksi niitä ei edes pueta illalla, vaikka muutoin lapset laitetaan edelleen aamuaskareiden helpottamiseksi nukkumaan seuraavan päivän päiväkotivaatteissa arkena.

Hampaat vahvistavat ajatusta tyttöjen identtisyydestä. Kummallakin on (eriaikaisesti) kasvanut tuplarivistö alahampaita keskelle, eli rautahampaat tulevat esiin ennen maitohampaiden irtoamista. Ne eivät ensin mahdu paikoilleen, mutta työntävät sitten maitohampaat tieltään ja löytävät lopulta, kuulemma, paikoilleen. Hurjan näköistä, mutta ammattilaisten mukaan tavallista.

PS: Toinen tytöistä on vasuri ja toinen oikeakätinen.

Liekö kolmosuuden ansiota?

Periksi antaminen näytti ensin olevan vain yhden ja saman lapsen geimi. Häntä ounastelinkin mukautuvimmaksi, ja mietin miten asiaa voisi tasapainottaa. Ilokseni olen huomannut, että iän myötä jokainen on oppinut sekä myötäilemään että pitämään puoliaan. Liekö kolmosuuden ansiota, kun harjoitusta kaveritaidoissa tulee niin valtavasti.

Aika ei ollut kypsä.

Pyöräilyn aloitus oli tähänastisista ihmiskokeen osioista kiintoisin. Lapsilta otettiin samana päivänä apurattaat pois, ja ketään ei sen kummemmin avustettu. Seurauksena jokaisella oli täysin oma lähestymistapansa ja aikataulunsa ajelemiseen. Yksi alkoi kylmänviileästi harjoittelemaan ja hinkkasi samaa tienpätkää yhtäjaksoisesti sanaakaan sanomatta kunnes oppi. Toinen kokeili paristi, kyllästyi, meni tekemään muuta, palasi ja alkoi polkea. Kolmas totesi, että aika ei ollut kypsä. Hän pyysi apurattaat takaisin, ajeli niillä useamman kuukauden ja alkoi sitten ajaa ilman.

Tyttö–poika -erot ovat myös täyttä totta, ainakin meillä. Esimerkki: samat lelut ovat kaikille tarjolla ja kapistuket enimmäkseen yhteisomistuksessa, mutta niin vaan poikaa kiinnostaa enemmän autot ja rakentelu ja tyttöjä nuket ja pehmot.

Tunnista, tunnusta, älä leimaa

Kolmosten kanssa haastavaa on se, että pitäisi tunnistaa ja tunnustaa heidän välisensä erot ja huomata yksilöllisyys leimaamatta lapsia kuitenkaan tietynlaisiksi. En halua lasten alkavan käyttäytymään sen mukaan, millaisia he meidän vanhempien tai muun ympäristön arvion mukaan ovat.

En halua valaa heidän persoonallisuuksiaan betoniin.

He ja heidän keskinäiset suhteensa ja heidän välisensä erot myös muuttuvat ajan myötä, ja se heille suotakoon. En halua valaa heidän persoonallisuuksiaan betoniin. Yritän välttää myös olettamista, ja rakastan sitä kun lapset yllättävät minut. Kun varovaisimmaksi arvelemani ninjailee huimapäisesti kiipeilyseinän huipulle saakka tai vauhdikkaimpana pitämäni herkistyy yllättävästä asiasta.

Haluaisin osata korostaa lapsille, että tänään voit olla tällainen, huomenna tuollainen ja kymmenen vuoden päästä ihan erilainen. Itselleni tuo on ollut yksi aikuisuuden järisyttävimmistä oivalluksista – kun huomasin, että voin keksiä itseni uudestaan vaikka joka päivä. Rajat ovat harvoin absoluuttisia ja sijaitsevat enimmäkseen oman pään sisällä.

Millainen sinä haluat olla tänään?