Viisi vinksallaan olevaa kirjainta värityskuvapaperilla. Se sai minut liikuttumaan ja järkyttymään tänä aamuna. Elämä vajaa 5-vuotiaiden kolmosten kanssa on aika vauhdikasta, ja kaikkea ei aina huomaa. Tällä kertaa olen missannut sen, että lapset ovat päiväkodissa oppineet kirjoittamaan omat nimensä.

Ihan kohta me olemme noloja ja tylsiä.

Kohta meitä vanhempia ei enää tarvita, mietin neiti A:n raapustettua sujuvilla kynänliikkeillä nimensä paperiin. Tämänkin he osaavat. Lisäksi neiti A:lla oli kiire päiväkotiin äidin kanssa hengaamisen sijaan. Ihan kohta me olemme noloja ja tylsiä. Kohta emme ole enää ykkössijalla heidän ajanviettolistoillaan.

Siitä lähdettiin (lasten ulostauduttua kohdusta), että vuorokauden jokainen sekunti minua tarvittiin useampaan kohteeseen kuin mihin saatoin mitenkään jakaantua. Kauas on tultu: nyt sellainen vaihe, että voin jopa välillä istahtaa tai seisahtaa kauemmas ja seurata lasteni touhuja. Tietenkin he tosiasiassa tarvitsevat minua vielä moneen, paljon ja pitkäänkin, mutta erilaisten taitojen kehittyminen saa aikaan noita olen pian tarpeeton -tuumia.

Ja voi niitä vaiheita, niitä toden totta on riittänytkin.

Kolmosäitiyden vaiheet

Matkaamme on mahtunut alun toivomus raskaudesta, pelko lapsettomuudesta, lapsettomuushoitojen vaivat, innostus kolmosraskaudesta, pelko omasta ja lasten terveydestä, (ei yllättäen vieläkään kauhua pärjäämisestä, ensikertalaisuus suojasi), kolmosten syntymä, lasten teho-osastoaika.

Ensimmäinen yö sairaalassa lasten kanssa (ei montaa silmäystä unta, ensimmäistä kertaa alkoi miettiä miten tästä selvitään), kotiutuminen, kotipalveluvaihe ja taistelu palveluista, vapaaehtoisten järjestäminen, lastenhoitajat, maitolistat, naapureiden hyvittely (ääntä piisasi päivin öin), kolmoskärryt, kaksoskärryt, yksöskärryt, matkarattaat, muutto, päiväkoti ja niin edelleen.

Meillä on lastenhuoneessa valvontakamera.

Kaiken tämän jälkeen ollaan vaiheessa, jossa lapset osaavat pukea (melkein) kaikki vaatteet, laittaa pyöräilykypärän ja pyöräillä, syödä itse, käydä vessassa (poislukien pyllynpyyhintä), peseytyä suihkussa ja kylvyssä, hakea naapurista kaverit, miettiä elämän suuria kysymyksiä, jakaa asioita, selvittää (toisinaan) riitoja ja valehdellakin.

Monen käänteen kautta naapurin tyttö (ja ehkä hänen vanhempansakin) taitavat nyt luulla, että meillä on lastenhuoneessa valvontakamera.