Kotona ennen matkaa.

Eräänä iltana on niin hiljaista ja rauhallista, että en malttaisi mennä nukkumaan. Vaikka on kaikkien reippaiden kolmosäitien nukkumaanmenoaika. Eli kello on yli yhdeksän illalla.

Kauas on tultu siitä, kun olohuone oli täynnä kehtoja ja äitiyspakkauslaatikoita. Tai kun vietimme pimeässä lastenhuoneessa tunteja päivässä nukuttaen kolmea pikkuvauvaa. Ja siitäkin, kun yksi unikoululainen oli olohuoneessa, yksi lastenhuoneessa ja yksi meidän huoneessamme.

Nyt sekä olohuone että makuuhuoneemme on pinnasänkyvapaata vyöhykettä! 

Ei pitkälle ilman järjestyspoliisia 

Välillä lapset pyörivät pitkiäkin toveja keskenään ympäri asuntoa. Yksi löysi jo käsisuihkun, toinen työntää konttaamalla kävelytuolissa olevaa kolmatta yrittäen kiivetä hänen hiuksiaan pitkin seisomaan. Joku available keittiön laatikoita. Montako näitä oikein olikaan?

Seisomaan. Avainsana. Se huolettomuuden aika jäi lyhyeksi, kun vauvat olivat turvallisesti itseohjautuvaisia. Kun heidän hyöriessään minäkin häärin omiani katse- ja kuulokontaktin turvin. Nyt alkaa todellinen babyprooffaaminen ja peräänkatsominen.

Täällä sukuloimassa on onneksi silmiä, käsiä ja korvia vaikka muille jakaa. Toki myös uusia ja ihmeellisiä vaaranpaikkoja.

Tahdotko?

Matkasta tänne: universumi yritti viimeiseen asti kysyä, haluammeko todella lähteä ulkomaille. Tai ehkä kieltää lähtemästä.

Ensimmäiselle lennolle mennessä:

– Teillä on vain kolme lippua.

– Tuplamatkarattaita ei voi ottaa käsimatkatavaroiksi.

– Turvaistuinta ei voi kiinnittää penkkiin.

Toiselle lennolle pyrkiessä:

– Ilman Suomen passia matkustava puoliso tarvitsee kohteeseen viisumin.

– Tuplamatkarattaita ei voi ottaa käsimatkatavaroiksi.

– Turvaistuinta ei voi kiinnittää penkkiin.

E-viisumi saatiin, lentohenkilöstön luulot kumottiin, ja vauvat olivat supermatkustajia! Toki oli paljon säätämistä, kantamista, ahtautumista ja kiirehtimistä, mutta lapset olivat sangen tyytyisiä reissaajia. Nukkuivat sekä koneessa että kentällä kärrytellessä kohtalaisesti. Säästyivätpä jopa passintarkastuksessa herätykseltä armeliaan virkailijan ansiosta. Kohteeseen ehdittiin lähes nukkumaanmenoaikaan.

Toiveikkaita

Ensimmäiset puolitoista viikkoa täällä miljoonakaupungissa ovat menneet pikkuvauva-arjen uudelleenorganisointiin.  Rentoutumisesta ei voida puhua, mutta sen verran toiveikas olo on, että tarkoituksena on pukata paluulentoja useilla viikoilla eteenpäin.

Vielä eilen aamulla harkitsemme ensimmäisten paluulentojen buukkaamista. Eilen päivällä taas alkoi tuntua, että varusteet ja mielentilat alkavat olla toimivahkolla tasolla.

Jos ei palata rentoutuneina niin ainakin sisukkaampina ja joustavampina. Mikrosta, omista syöttötuoleista ja avokeittiöstä käsittämättömän kiitollisina.