Siirry sisältöön
Hattutemppu – Kolmoset kerralla

”Koekierroksen” kolme tärppiä ja sardiinikieltolaki

19.10.2020

Ultraäänikuvat kahdella monitorilla.

Kuva: Pixabay

Ensimmäiseltä alkionsiirrolta ei kuulemma kannattanut vartoa juuri mitään. Positiivista testitulosta oli vaikea uskoa, ja tunsin itseni hölmöksi ilmoittautuessani neuvolaan. Ilo oli varovaisen, epäileväisen, hiipiväisen myhäilevää viikon 14 ultraäänitutkimuksen tyrmistykseen saakka.

Itse alkionsiirto ei tuntunut yhtään miltään. Alkio oli pakastettu muutaman vuorokauden ikäisenä, ja köllöteltyään pakastimessa reilut kolmekuukautta se sulatettiin kohtuun viemistä varten. Siirtoa edeltäneet hormonihoidot pistoksineen aiheuttivat jonkin verran epämukavaa turvotusta ja mielialanvaihtelua, muttei omalla kohdallani mitään normaalia arjen elelyä estävää. Mielialanmuutokset saattoivat toki johtua myös tunteikkaasta tilanteesta. Munasolujen keräys punktiolla sattui jonkin verran mutta oli nopeasti ohi.

Lapsettomuushoitojen alusta saakka meille oli toisteltu, että ensimmäinen alkionsiirto on alkulämmittely, jolta ei sovi odottaa yhtään mitään. Katsotaan, miten keho reagoi lääkkeisiin ja toimenpiteisiin, ja viilataan niitä sen mukaan seuraaville yrityksille. Kuuliaisesti en siis odottanut positiivista raskaustestitulosta, mutta jännitti sen tekeminen silti. Ja jossain alitajunnassa huhuili vaimea ääni: entä jos kuitenkin?

Ja sieltä ne kaksi viivaa tupsahtivat 13 päivää siirron jälkeen. Sydän pompahti ja olo oli euforisen sekava, mutta yhtä aikaa en uskaltanut uskoa tulosta ja innostua täysillä. Tein muistaakseni seuraavana päivänä toisen positiivisen testin.

Kun hölmöläinen ilmoittautui neuvolaan 

Kuten ohjeistettu, ilmoittauduin neuvolaan itseni melko typeräksi tuntien. Enhän minä välttämättä edes ole raskaana; mitään oireita ei ole, ja koekierroksellahan tässä vasta oltiin. Elettiin viidettä raskausviikkoa, uskoin sitten siihen tai en.

Hölmöyden ja väärässä paikassa olemisen tunne seurasi mukanani vielä ensimmäisille neuvolakäynneillekin, sillä niin kiitollisen lievät raskausoireeni jonkun viikon kestänyttä tainnuttavaa väsymystä lukuun ottamatta olivat.

Vaikka kyllähän niitä muitakin oireitakin alkoi jonkinasteisina tulla. Kertaakaan en silti esimerkiksi oksentanut. Varsinkaan kaksin- tai kolminkertaisia oireita en kärsinyt kuten jotkut monikko-odottajat ovat raportoineet.

Raskausoireet majoneesiällötyksineen uskonvahvistuksena

Koin aistienherkistymisen ja lievät huimailut lähinnä lahjana paitsi jos joku erehtyi avaamaan sardiinisäilykerasian läheisyydessäni koska se antoi uskonvahvistusta siihen, että todella voisin olla raskaana. Olo oli varovaisen voitonriemuinen. Majoneesikuvotuskin oli pieni hinta tästä toivosta. Senkun siirsi irvokkaan läpinäkyvän tölkin perimmäiseksi piiloon jääkaapissa.

Purkkisardiinikieltolaki saatiin neuvotteluiden päätteeksi voimaan, ja väsymyskin helpotti hieman raskausviikosta 11 eteenpäin. Tein taas asioita koska halusin, en ainoastaan koska oli pakko. Raskaus vaikutti normaalilta, joskin lieväoireiselta, ennen ensimmäistä ultraäänitutkimusta. Olin toisaalta hyvin kiitollinen ja toisaalta edelleen erittäin epäileväinen. Valmistelin tietoisesti itseäni mielessäni siihen, että positiiviset raskaustestitulokset olivat virheellisiä ja oireeni toiveajattelua.

Kolmen sikiön ällistys

Raskausviikolla 14 marssimme puolisoni kanssa ultraäänikäynnille. Olin odottanut sitä ristiriitaisin tuntein. Yritin pitää mielessäni, että välttämättä uutta elämää ei sisältäni löytyisikään, ja yhtä aikaa toivoin niin hartaasti kuulevani yhden sykkeen jumputuksen. Onnellinen tyrmistys oli sanoinkuvaamaton, kun anturi laskettiin vatsalleni. Näimme samalla sekunnilla sen, minkä hoitaja välittömästi totesi ääneen.

“Siellä on kolme.”

 

Kaikkea kolme, kuten kollegani on oman bloginsa nimennyt. Sikiöpussia, istukkaa, napanuoraa, sykettä ja sikiötä. Kolmisen vuotta olimme odottaneet, että saisimme kuulla yhdestä siellä olevasta. Tulevaisuus vilisi filminä silmien edessä, ja ennen tutkimuksen loppua työt, auto, lastenvaunut ja melkein asumisjärjestelytkin oli suunniteltu uusiksi. Tämä oli elämäni elokuvamaisin, koskettavin ja hulluin hetki.

Lottovoitto! Mutta miten ihmeessä saan ruokittua kolme vauvaa? Nämä olivat ensimmäisiä ajatuksiani, minkä jälkeen kysymyksiä on pulpahdellut tulevien tuntien ja viikkojen aikana päähän huomattavasti vauhdikkaammin kuin vastauksia.

Olimme vain päiviä aiemmin muuttaneet suurempaan asuntoon vauvaa varten. Ei vauvoja. Pian kuitenkin tulin siihen tulokseen, että eivät ne tulokkaat alkuun kovin paljoa tilaa tarvitse. Emme siis tilanneet muuttoautoa vielä tässä kohtaa, vaan loputkin laatikot purettiin. Minkä jälkeen sisään on kannettu vähintäänkin toisen muuttokuormallisen verran vauvavarusteita.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »