Ystävä sanaili tunnelmallisesti pimentyvistä syysilloista. Nyökyttelin pitäväni niistä myös, noin yleisesti. Myöhemmin päähäni pälkähti, että eiväthän illat vielä ole pimeitä. Nukkumaan mennessäkin täytyy vetää ikkunan eteen pimennysverho.

Kun painuu pehkuihin ennen puoli yhdeksää, huomasin sitten huvittuneena. Pitääpä kokeilla joku ilta villiintyä ja valvoa siihen pimentyvään syysiltaan saakka!

Eri sanavarastot

Kolmen lapsen rinnakkaista kehitystä on mielenkiintoista seurata. Esimerkiksi sanavarastot karttuvat melko samaa tahtia, mutta sanat vaihtelevat osin mielenkiinnon kohteiden mukaan. Ne jotka tykkäävät näprätä syöttötuolien klipsejä kiinni osaavat vaatia ooki (auki), ja eniten eläimistä pitävä osaa ulkona ihmetellä ääneen owawaa (orava). Jokainen tietää, että kukku (laukku) on neiti B:n, ja se hänelle toimitetaankin aina pikapikaa. Koija (koira) taas on neiti A:n omaisuutta. Herra C on erittäin kiinnostunut kelloista, ja kun puhun kellosta, tarkoitan tarvittaessa myös leivinuunin pyöreää lämpömittaria. Kikki! (Kello)

Niin hyvä setti, että hoitajan vaihtuminen ei sitä ihan valtavasti järkytä.

Jännitin taas arjen aloittamista uuden hoitajan kanssa. Niin paljon on siitä kiinni, toimiiko homma. Jälleen kerran yllätyin positiivisesti: lapset ovat melkeinpä ensi hetkistä saakka viihtyneet todella hyvin uuden ystävänsä kanssa – niin kauan kuin me vanhemmat pysyvät pois näköpiiristä. Yhdistelmä tuttu koti, rutiinit, sisarukset ja tutut puistot näyttää olevan niin hyvä setti, että hoitajan vaihtuminen ei sitä ihan valtavasti järkytä. Pientä huomion tarpeen lisääntymistä ja levottomuutta yöunissa oli jokusen päivän havaittavissa, mutta sitten solahdettiin takaisin normimeininkiin.

Useilta lastenhoitajilta saatu vinkki, tai oikeastaan vieno pyyntö: pysykää vanhemmat (pienen tutustelun jälkeen) pois tieltä! On hoitajalle ja lapsille turhauttavaa, jos vanhempi laukkaa koko ajan varmistelemassa onko kaikki hyvin. Ei ole, koska lapsi hermostuu joka kerta uudelleen vanhemman tulosta ja lähdöstä, juuri kun hoitaja on saanut lapsen rauhoiteltua yhdessäoloon.

Vessapiilosilla

Tieltä pois pysytteleminen on saanut koomisiakin sävyjä. Viime viikolla saavuin ihan viime tipassa työhaastatteluun. Kerroin avoimesti meinanneeni myöhästyä vessassa piileskelyn takia. Avoimuus varmaan kuului työnantajan arvoihin, koska he olivat kiinnostuneita saamaan pönttöpiileskelijän riveihinsä. Eräänä aamuna myös pidättelin vessahätää kirjamellisesti viimeiseen pisaraan, sillä en halunnut mennä nostattamaan äläkkää hoitajan ja lasten seesteiseen aamuun.

Meillä on uusi sohva! Vaadittiin ainoastaan koko kesä, pari kierrosta kaikissa paikkakunnan huonekaluliikkeissä, tuntikausia googlailua, varmuuden vuoksi viisi tai kuusi visiittiä esivalitun sohvan luo sekä hyvä tovi tinkimätöntä tinkaamista, ja päätös oli valmis! Puolisoani lainatakseni: myyjä olisi maailman kamalin ammatti, jos vuodessa olisi edes yksi asiakas kuten minä. Syytän kolmosäitiyden tuomia muutoksia aivotoimintaani – ja eikö juuri nyt pitäisi hallita ajansäästö? Traagista. Olin ennen kuuluisa sukkeluudestani niin pienissä kuin suurissakin päätöksissä.

Muutamia päiviä hikiset neuvottelut vaatineen kaupan valmistumisesta samainen sohva tuli netissä parempaan tarjoukseen. Ei olisi pitänyt tehdä niin hätiköityjä päätöksiä!