Keuhkot kasaan ja ikkuna auki – Hajatelmia raskausviikoilta 20–28

Luen, katson, kuuntelen, kirjaan kysymyksiä ja hankin. Etenkin iltaisin tunnen pakahduttavaa onnea kömpiessämme useimmiten neljästään sänkyyn. Jos ei heti nukuta, voi kommunikoida unikavereiden kanssa mahan läpi. Arvailla summamutikassa mikä ja kenen ruumiinosa milloinkin tuntuu ja missä. Ikinä ei tarvitse käydä yksin yöpuulle, vaikka puolisolla onkin todella kummallinen unirytmi. Eikös valtaosa ihmisistä mene minun tapaani nukkumaan kello 19 ja 20 välillä?

Jätin pyöräilyn pois raskausviikolla 20, kun kaikkein pystyinkin polkemisasento tuntui fyysisesti epämiellyttävältä. Ja myös psyykkisesti, koska ennen kaikkea läheisilläni oli pelko tunaroinnista fillarin kanssa.

Samoihin aikoihin tunsin ensimmäiset vauvojen liikkeet, ja jos viikon päästä ne olivat kunnon muksautuksia. Välillä kutittelua tai muljahduksia tuntuu aivan ylhäällä rintalastan alla, välillä melkein nivusissa ja paljon sillä välillä. Ainoastaan ihan ylimmistä ja alimmista tuntemuksista ainakin luulen tietäväni varmuudella kuka on liikekannalla.

Olen kateellinen kaikille joilla on napa. Omani on nyt ollut kateissa kuukausia.

Lämpöpatterini maha

Kun huokaan syvään, mikään ei useimmiten paina mieltä – mutta keuhkoja kylläkin. Viimeisten parin kuukauden ajan hengittäminen on tuntunut tavallista raskaammalta. Tätä selittää raskausajan painonnousu, keuhkojen toiminnallisen tilavuuden kutistuminen (suomeksi: kasvavat vauvat liiskaavat muiden sisäelinten ohessa myös keuhkoja yhä pienempään myttyyn) sekä estrogeenin aiheuttama limakalvojen turvotus, verekkyys ja limaneritys.

Päiväsaikaan tulee usein pakottava tarve mennä haukkomaan happea ulos tai ikkunan ääreen. Enkä ole kuukausiin mennyt nukkumaan ilman, että muutaman metrin päässä nenästäni oleva ikkuna on auki – oli sitten pakkasta tai ei. Palella ei tarvitse, koska raskausajan tehostaman (nelinkertaistaman?) verenkierron myötä olen omavarainen lämpöpatteri.

Puoliso tulee myöhemmin höyhensaarille, sulkee ikkunan ja kaivautuu parin peiton alle. Tarvittaessa (potkivana) lisälämpölaitteena hänelle toimii mahani.

Yösyöttöjen harjoittelua ja itkeskelyä

Kolmoishautomon energiantarve on on suurehko, mutta ruokailua hankaloittaa niin ikään baby-pinteessä oleva vatsalaukku. Kovin paljoa tuonne vauvojen sekaan ei kerralla ravintoa mahdu, joten parin tunnin välein pitää puraista jotain pientä. Herään yleensä myös kerran yössä ”ruokkimaan vauvat”, koska illalla voi syödä kaikkein vähiten. Muuten närästää nukkumaan mennessä. Ovathan yösyötöt yhtä vaivattomia, kun vauvat ovat täl puol mahhaa?

Odotan innolla myös virtsarakkoni palautumista normaaliin käyttötilavuuteensa.

Etenkin viimeisen kuukauden aikana, raskausviikoilla 24–28 olen ällistellyt yhä uudelleen ja uudelleen hyvää vointiani. Ainoa uusi oire on jalkojen ja käsien puutuminen yöaikaan, mikä herättelee jo entisestään katkonaisilta unilta yhä tiuhemmin.

Olin jo totuttautunut ajatukseen, että voisin nyt olla sairaalahoidossa tai ainakin kotona petipotilaana. Mutta niin sitä vaan vieläkin lenkkeillään hitaasti mutta varmasti, käydään kaupassa ja tehdään kotitöitä. Neuvolassa kysyttiin, onko päänsärkyä, liitoskipuja, ylimääräisiä vuotoja, ihon kutinaa, ummetusta, matalaa mielialaa tai turvotusta. Ei, ei, ei, ei, ei, harvoin ja harvoin.

No, heti seuraavalla viikolla tuli pari itkupäivää, kun kaikki suretti ja huoletti. Kyyneleet ovat onneksi sielun sadetta vai saippuaa tai jotain sinne päin, ja jopas helpotti!

Raskausviikolla 22 pienin vauvoista painoi noin 300 ja isoin 400 grammaa. Raskausviikolla 28 he olivat noin 800–1100 gramman painoisia. Tuolla viikolla sain äitiyskorttiin lisälehden rivien alettua käydä tiiviin seurannan vuoksi vähiin. Odotan kovasti ensi viikon ultraäänikäyntiä, ja toivon että pieninkin on jaksanut kasvaa tasaisesti.