Käsi pystyyn: missä kaikessa lusmuan
Iso Pikku-B päiväunilla.
Mitä en tee
En käy itse postissa, kaupassa tai mielellään enää apteekissakaan. En ole merkittävästi siivonnut useampaan viikkoon, enkä tee ruokaa niin, että prosessia tohtisi ruoanlaitoksi kutsua. En heitä puklurättiä jokaisen pienen läntin myötä pesuun. En pue joka päivä vauvoja ”päivävaatteisiin” tai ehdi aina edes etsiä aivan oikeankokoisia vaatteita. En yleensä viikaa pyykkejä itse.
En pidä kolmosilla omia tutteja ja tuttipulloja, saavat mennä sekaisin. En muista asioita kovin hyvin. En nuku yli neljän tunnin (tämä jo ruhtinaallinen ja harvinaisehko pätkä) unia. En kykene lukemaan kirjaa (vaatii vähintään yhden käden ja liikaa aivotoimintaa) mutta voin kuunnella podcasteja. En valitettavasti ole ehtinyt/jaksanut antaa vauvoille ilmakylpyjä, mutta aion järjestellä sille aikaa. Onneksi ihot ovat pysyneet hyvässä kunnossa.
En useimmiten tiedä mikä päivä tai kellonaika on. Tänään yllätyin, että on jo helmikuu. Luulin ensin tietokoneen seonneen.
Mitä teen
Pumppaan maitoa, ruokin vauvoja, kokoan tuttipulloja, pesen pumppausvälineitä, sylittelen, röyhtäytän ja piereskelytän vauvoja, vaihdan vaippoja, syön, ulkoilen ja soittelen ja viestittelen läheisten kanssa. Käyn suihkussa joka päivä. Ehdin, koska priorisoin sen käyttämällä hyödyksi kotipalvelun työntekijän tai läheisen läsnäolon tai muuten rauhallisen hetken.
Syön kylmää kaurapuuroa (ihan maistuvaa yksikätistä ruokaa oikeilla lisukkeilla) pumpatessani samalla maitoa ja syöttäessäni yhtä vauvaa pullosta. Edellä mainitun lisäksi syön muita puuroja, nopeita salaatteja, voileipiä, eineksiä ja läheisteni tekemää ruokaa. Pakastimeen e.k.s. (ennen kolmosten syntymää) valmistamiimme hätävarakotiruokiin ei ole vielä tarvinnut kajota. Ehkä sitten kun luotto-orjani on hiihtolomalla… Syön myös smoothieita – jos ehdin ”valmistaa” niitä. Ainekset kippoon ja… neljä tuntia myöhemmin smoothie on yhä siellä tehosekotusta vaille valmiina. Joskus yksikin surautus on liikaa vaadittu.
Onnistun näppäilemään tietokoneen salasanan (ei järin montaa merkkiä) neljännellä kerralla, koska ehdin aina yhtä nappia painettuani unohtaa sen.
Pyydän kotipalvelun työntekijää pikaimuroimaan, kun vauvanhoidolta jää aikaa. Tänään viskasin matot ulos – aika näyttää milloin ne palautuvat paikoilleen. Huitaisen toisinaan harjalla ja kihvelillä lattiaa sieltä sun täältä. Järjestelen tavaroita mielelläni paikoilleen, se on jopa rentouttavaa omaa aikaa (kuten myös postilaatikolla tai roskiksilla käynti) ja harrastan sitä välillä, mikäli kaaoskierrosten (syöttö, vaipanvaihto, ilmat pihalle mielellään molemmista päistä) välillä on aikaa ja energiaa.
Rasvaan kasvoni heti suihkun jälkeen viiveellä akuutin vauvakriisin yllättäessä. Viimeksi kärvistelin hiekkapaperinaaman kanssa neljä ja puoli tuntia. Puen vauvat usein yksiosaisiin yöpukuihin päivälläkin, koska niiden pukemisnopeus parantaa kierrosaikoja ratkaisevasti.
Laitan herätyskellon soimaan ennen kaikkia tärkeitä menoja, joita ei onneksi ole paljon. Hoidan parisuhdetta esimerkiksi makoilemalla rättipoikkiväsyneenä rättipoikkiväsyneen puolison kanssa käsi kädessä sängyllä yksi vauvoista rintankehäni päällä kahden muun uinuessa toisessa huoneessa. Kirjoitan tietokoneella yksikätisesti, esimerkiksi nyt edellä mainitun tyypin ähkiessä ja röhkiessä unisena vaihteeksi olohuoneessa päälläni.
Kaiken A ja O…
…on ottaa kaikki apu vastaan. Kaikki. Jos joku tarjoutuu viemään roskapussin, anna viedä. Jos ei tarjoudu, pyydä. Minuutitkin ovat arvokkaita – puolessakin ehtii kävellä kylpyhuoneeseen ja rasvata naaman.
PS: ”Neuvolatädit” piipahtivat kotikäynnillä tällä viikolla. Jännitin, olemmeko onnistuneet kotioloissa lihottamaan lapsukaisiamme. Hyvin olivat potristuneet: noin 1700-grammaisina syntyneet isommat ovat nyt noin 3100 gramman painoisia (painot nousseet prikulleen samaa tahtia mutta ovat ihan eri puusta veistetyt pitkula ja pötkylä) ja pikkupieni on yli tuplannut painonsa 2560 grammaan!
