Olen ollut yhtäjaksoisesti sairauslomalla huhtikuusta 2023 lähtien. Kolme vuotta. Lähes koko sen ajan jokin ääni on säännöllisin väliajoin jankuttanut päässäni, että kyllähän minun pitäisi töissä olla. Että ehkä olen vain laiska tai mukavuudenhaluinen. Ääni piipahteli silloinkin, kun nukuin korkeintaan 20 minuutin pätkissä ja harkitsin osastohoidon hakemista.

Jossain kohtaa se kai vaimeni. Ymmärsin järjellä ja tunsin itsessäni, että en ole työkykyinen. Terapeutin yksinkertaiset sanat auttoivat yllättävän paljon: ”Mitä sitten, jos olet työelämästä pois vuoden, kaksi, kolme tai enemmänkin?” Niin, mitä sitten? Kenenkään maailma ei kaadu siihen. Sen sijaan aika monen ihmisen maailma voi kaatua tai ainakin kompastella siihen, jos toipumiseni tyssää.

Mikä toimisi nyt?

Ennen vuodenvaihdetta huomasin selailevani osa-aikaisia työpaikkailmoituksia muutenkin kuin silkasta uteliaisuudesta. Sitten tuli läheisen sairauden paheneminen ja joululoman intensiivinen lastenhoitorupeama. Edellä mainituista selvittyäni aloin uudelleen selvittää työmahdollisuuksia. Mitä on tarjolla? Mistä voisin varovasti aloittaa? Olisiko se jotain ihan uutta (ja mielellään suoraviivaista ja suorittavaa kuten lumi- ja puutarhatyöt) vai tuttua ja turvallista, johon tiedän minulla olevan sekä taitoa että kipinää.

Pois oman pääni sisältä.

Itsetutkiskelun määrä on ollut mittava. Mikä toimisi nyt ja tässä elämäntilanteessa?  Fyysinen tekeminen ulkona ja mahdollisimman vähin sosiaalisin kontaktein houkutteli ensin. Sitten tajusin, että päästäkseni pois oman pääni sisältä, missä vuosia on nyt pitkälti vierähtänyt, kaipaan aikuista seuraa sopivassa määrin. Niihin entisiin töihin ei ole nyt aika palata, joissa päivät pitkät kuuntelen ja prosessoin muiden ihmisten monialaisia ongelmia tai joissa kerään, pakkaan ja puristan tietoa tiukassa aikataulussa. Tarvitaan jotain muuta.

Mitä, missä muodossa ja minkä verran se on? Se selviää ensi kerralla.

Yhteistyössä Hattutempun kanssa: RiippumattoStore.fi.