Kuinka paha mieli voi ihmiselle tulla kolmesta hutikakasta? Niin mukava päivä eilen, ja olisi ollut upeaa kruunata se oikeaan osoitteeseen menneillä pökäleillä. Mutta mitä vielä: kumpikin tytöistä kakkasi vaippaan juuri kun olin istuttamassa heitä potalle ja toinen vielä toisen tortun pottailun päälle. Yritän kirjoittaa tätä niin, että ymmärtäisit minun tulleen oikeasti surulliseksi, jopa ahdistuneeksi, mutta se on kieltämättä haastavaa.

Ärsyttävää ettei lapsi käskemällä kakkaa.

Potta-asiassa taapertaminen on lapsille huutamisen jälkeen tällä hetkellä suurin epäonnistumisen areenani. Lapset tunnetaan tätä tahtia vielä alakoulussakin vaippaa pitävinä kolmosina, pelkään heikkoina hetkinä. Edelleenkään en jaksa valtavia ponnistuksia, tai oikeastaan mitään ylimääräistä, ilman hermojen kiristymistä tappiin. Mieluiten leikkisin, että koko pottakoulutusta ei ole olemassakaan, mutta kyllähän sitä täytyy tehdä. Vaatisi säännönmukaista istutusta ja pettymystensietokykyä. Ärsyttävää ettei lapsi käskemällä kakkaa. Tunnen itseni huonoksi äidiksi kun ajattelenkin pottaa. Vinkkejä?

Huojennus herra C:stä

Huono omatunto herra C:n reissaamisesta sen sijaan on hälventynyt melko kivasti, sillä hän vaikuttaa olevan isänsä kotimaassa kuin kala vedessä. Ei juurikaan isäänsäkään kaipaa, kun ympärillä on niin paljon eläimiä, lapsia, muita sukulaisia ja jännittäviä ulkoilmakohteita. Sää on niin suotuisa, että lämpimimpinä päivinä voi varpaisillaan tassutella hiekalla. Vielä viikko, niin t-paita vaihtuu untuvahaalariin. Joka pitäisi vielä hankkia — tai olisi näemmä pitänyt hankkia ennen paukkupakkasia. Nyt on hankalampi homma löytää käytettynä.

Millainen on riittävän hyvä äiti? Tämä ikuisuuskysymys hakee yhä vastaustaan, mutta kuva tuntuu koko ajan piirtyvän armollisemmaksi. Suuresti avuksi ovat olleet rehelliset ja suorat keskustelut muiden äiti-ihmisten kanssa. Ehkä mieleenpainuvin vertaistukihetki oli, kun satuin soittamaan ystävälle, useamman lapsen (suuresti kasvattajana fanittamalleni) äidille hänen pukiessaan lastaan pihalle. Epätoivo, raivo ja kirosanojen määrä olivat sitä luokkaa, että epäilin jo pirauttaneeni väärään numeroon. Anekdoottia piristää vielä mielikuvani tilanteesta, koska juuri tältä henkilöltä sain vinkin riisua itsensä alusvaatteisilleen ennen hikistä lapsenpukemisurakkaa.

Jännä nähdä milloin nimet löytävät oikeat paikkansa.

Vietimme viikonloppuna etukäteen 2-vuotissyntymäpäiviä. Oli kakkua, lahjoja, tiarat ja käsikorut, mutta velipoika puuttui. Tytöt kyselevät aika ajoin isää ja veljeä mutta eivät vaikuta mitenkään levottomilta. Veljeä kysytään neiti B:n nimellä, koska ensin kaikki kolme luulivat olevansa nimeltään A, ja nyt muut kuin itse ovat nimeltään B. Jännä nähdä milloin nimet löytävät oikeat paikkansa.

Tytöt ilahtuvat kohtaamisista videopuheluilla, mutta palaavat pian omien touhujensa pariin. Herra C:llä on reissussa niin paljon säpinää, että hän ei juuri ehdi äidin ja siskojen kanssa kuulumisia vaihtaa. Ilmankos, kun sisällä juoksee tipuja, kissoja ja kaneja ja ulkona saa telmiä lämpimässä säässä. Kun minun tulee ikävä häntä tai epäilen hänen pärjäämistään, katson videon. Videolla puolison sukulaiset laulavat ja taputtavat rytmiin, ja herra C tanssii onnesta soikeana keskellä huonetta ensin tuolin päällä ja lopulta tasajalkaa matolla pomppien.