Hyppää sisältöön

Joulu? Lyhyt ja tuskallinen

Julkaistu
Joulu? Lyhyt ja tuskallinen

Neidit B ja A sekä keskellä serkkuvauva. Kuva: Kirjoittaja

Joulu on takana — ja hyvä niin.  Viikonloput ja juhlapyhät ovat usein kitukausia ilman ylimääräisiä apukäsiä, eivät juurikaan mainoskatalogimaista ihanaa perheen yhdessäoloa. Varsinkin tällaisessa sairasteluputkessa. Joulunvietto typistyi aattoiltapäivään, kun emme sairaine lapsinemme voineet mennä kaikkien läheisten läsnä ollessa juhlahumuun. Ymmärrettävästi, osa kun oli matkaamassa joulunviettoa jatkamaan riskiryhmäläisten pariin.

Ei pidä yrittää keksiä pyörää tai päiväunirutiineja uudelleen.

Joulupäivänä yritimme ulkoilla koko perheellä. Sain motivoitua puolisoni hyytävään kylmyyteen vain todetakseni ettei siinä ollut mitään järkeä. Ulkoilu oli ankeaa. Pakkanen paukkui ja lapset oli topattu niin palleroiksi etteivät he paksussa lumessa päässeet eteenpäin kuin valittaen ja pyörien. Pulkassa istuallaan pysyminen hankeen pyörähtämättä oli mahdottomuus, ja kolmea oli hankala kahdestaan korkeimpien nietosten yli kantaa. Ties monettako kertaa vannoin, että en enää ikinä ulkoile lasteni kanssa talvella.

Iltapäiväksi matkattiin vakiopelastajamme, mummin luo. Matkasuunnitelma oli surkea. Ajattelin, että lapset voivat nukkua autossa vähän meno- ja vähän paluumatkalla. Nukkuivat mennessä erittäin vähän ja palatessa liikaa niin, että ilta- ja yöunet menivät ihan plörinäksi koko perheellä. Kärvistelin katumuksen liekeissä ja sain muistutuksen ettei pidä yrittää keksiä pyörää tai päiväunirutiineja uudelleen. Vaikka kuinka oma pääni meinaa hajota samanlaisina toistuviin päiviin. Note to self: ne voittavat silti tämän sekoilun.

Nukkuminen ei muutenkaan suju kuten ennen reissua. Herra C tottui matkoilla nukkumaan omassa sängyssä mutta isänsä tai jonkun muun sukulaisen vieressä. Nyt hänellä onkin meneillään unikoulu vol. 3. Huutavana sänkyyn, rauhoitetaan sinne ja istutaan oven edessä kunnes herra kykenee jäämään punkkaansa hyvillä mielin.

Päiväkoti puntarissa ja puheluissa

Meille tarjottiin tässä loppuvuodesta taas päiväkotipaikkaa. Hakemuksemme on ollut koko ajan vetämässä, ja muutamia kertoja olemme saaneet puhelun vapaista paikoista. Aina kuitenkin olemme päätyneet kertomaan, että nyt ei sittenkään ole oikea hetki. Pelkään edelleen päiväkotiin totuttautumisvaihetta, sairastelua ja pukemisrumbaa.

Kieltäytymisestä tulee useamman kuukauden karenssi, joten seuraavan kerran voimme odotella tarjouksia keväällä. Herra C:n energian määrä on sillä tasolla, että kevään korvalla jo se yksin voisi kipata puntarin päiväkodin suuntaan. Siellä kun ymmärtääkseni on aika paljon enemmän virikettä tarjolla kuin näillä väsyneillä vanhemmilla.

Jopa väsyneet vanhemmat yrittävät silti toisinaan huomioida toisiaan arjessa, kuten eräänä päivänä puolisoni tiedustellessa, onko päälläni oleva yöasu uusi. Vilkaisin leninkiä.

— Ei. Tämä on näemmä väärinpäin. Ja ilmeisesti myös reissusta tuodun paidan kanssa pesussa väriä vaihtanut.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.