Meillä on menossa jako kahteen -teemaviikot. Mukavaa vaihtelua viiden hengen perheessä! Ensin puoliso kävi viikon sukulaisissa neiti A:n kanssa minun jäädessä kotiin neiti B:n ja herra C:n kanssa. Nyt eletään muutama viikko yhteistä arkea, minkä jälkeen neiti B ja herra C matkaavat kaukomaille isänsä kanssa tämän lapsuusmaisemiin.

Nostan hattua jatkuvasti yksin lapsen tai lasten kanssa eläville.

Havaintoja: vaihtelu on kivaa, ja hälinää on vähemmän kolmen hengen kesken. Mutta yksin lapsista vastuussa oleminen on rankkaa. Nostan hattua jatkuvasti ainoana aikuisena lapsen tai lasten kanssa eläville. Puolison poissa ollessa konkretisoituu, miten paljon tukea ja apua toisesta on arjessa. Suunnitteleminen ennen kaikkea on tarpeellisempaa ja hankalampaa yksin. Minnekään ei voi oikein lähteä yhden lapsen kanssa tai lapsetta spontaanisti, edes lääkäriin.

Olen edelleen sairauslomalla uupumuksen ja unihäiriön vuoksi, mutta tulipa sankariolo selvittyäni kahden lapsen (joista toinen sairaana ja isäikävissään) kanssa viikon verran ilman suurempaa romahdusta. On iloinen ja toiveikas olo siitä, että hiljalleen pystymme tekemään enemmän asioita, esimerkiksi matkustamaan. Tosin vielä jako kahteen -periaatteella.

Enää en lähtisi, vielä

Sen verran on tullut järkeä päähän, että en toistaiseksi lähde oman jaksamiseni kustannuksella koko poppoon kanssa vieraisiin oloihin seikkailemaan. Vielä. Toivottasti lähitulevaisuudessa olisi jo järkeenkäypää matkata perheen kesken. Ne kaksi Turkin reissua alle 2-vuotiaiden kolmosten kanssa voi laittaa mappiin uupumuksen (masennuksen ja unihäiri, ylikierrosten ja väsymyspsykoosin aiheuttama tilapäinen mielenhäiriö. Nyt en lähtisi vaikka asiat sujuvatkin noihin aikoihin verrattuna jouhevammin. Paitsi että lähtisin jos saisimme lisäaikuisia mukaan!

Ensi viikolla jään yksin yhden lapsen kanssa, useammaksi viikoksi. Pelkään: aikuisen seuran kaipuutani ja lapsen leikkikaverin puutetta. Myös neiti A ilmaisi heti sisarusten matkasta kuultuaan huolensa, että kenen kanssa hän sitten leikkii.

Odotan: vaihtelua, rauhallisempaa ja hiljaisempaa kotoilua (ennen kaikkea sitä ettei ikinä kolme lasta kilpahuuda), korvatulpattomuutta, lähtijöiden matkan seuraamista etänä, riittävyyden tunnetta, tekemisen ja lähtemisen helppoutta sekä arjessa pyöriteltävien ruokien, vaatteiden ja tavaroiden vähyyttä. Ei tee yhtään tiukkaa ajatella, että kaksin lähdemme päiväkotipäivän jälkeen kyläilemään, kauppaan, ulkoilemaan tai kirjastoon.

Kannattaa pissata sänkyyn

Arjen kohokohtia viime ajoilta: herra C kävi yöllä vessassa ja palasi sänkyyn täysin itsenäisesti. Aiemmin olisi vähintään herättänyt vanhemman kertoakseen pissahädästä.

”Kivaa oli kun mulle tehtiin niitä ihania hoitoja”, tuumasi puolestaan neiti B. Ah, lapsen kiitollisuutta ja positiivisuutta. Voisi kuvitella hänen nauttineen ylellisemmästäkin spa-elämyksestä, mutta tosiasiassa neito kävi pitkittyneen korvatulehduksen vuoksi lääkärissä. Kipua oli ja jonotettiin pitkään ennen kuin hoitaja ja lääkäri kurkistivat korviin. Eli tekivät ihania hoitoja.

Lapset osaavat luistella ja voimme tätä harrastaa perheenä ilman kohtuutonta vaivannäköä ja niin, että kaikilla on kivaa yhtä aikaa. Ja edelleen, hauskat sutkautukset. Herra C:llä kävi harvinainen pissavahinko eräänä yönä, eikä kosteussuojaakaan enää ollut. Seuraavana iltana lasten jo makoillessa sängyissään kuulin hänen vinkkaavan siskoilleen kuin paraskin liittolainen, sillä kaikki jaetaan, parhaat vinkitkin: ”Tytöt, kannattaa pissata sänkyyn niin saa uuden patjan.”