Niin moni asia sujuu! Tämä asia on usein kielen ja mielen päällä 5-vuotiaiden kolmosten kanssa. Se on ihanaa. Viimeksi kirjoitin onnistuneista sopimusneuvotteluista ja letkautuksista, ja nyt ihanuuspommitus jatkuu.

Itsesuojeluvaisto! Sen kehittyminen on ollut valtava juttu. Uiminen on kahden aikuisen kera rentoa ja kivaa. Pyöräilemään voin sopivalle reitille lähteä lasten kanssa ilman toista aikuista, samoin puistoilemaan. Kolmosten itsenäinen ulkoilu keskenään tai kavereiden kanssa onnistuu omassa pihassa. Ylipäätään sisällä ja ulkona ei ole enää sellainen olo, että silmät pitää olla sekä päässä että selässä. Kaupungin keskustassakin voi melko rennosti käydä.

Me ei enää pelätä kylästelyä aikuisten kodeissakaan.

Moro, Ming-vaasit, kristalliastiakaapit ja matalalla roikkuvat arvotaulut! Me ei enää pelätä kylästelyä hienostuneimmissakaan aikuisten kodeissa, kun kolmosilla on kivasti järkeä päässä. Edellä mainittujen arvotavaroiden omistajan luo laitoin itse meille porttikiellon useammaksi vuodeksi (kahvitkin piti juoda seisten, silmät selässä säntäillen ja stressikäyrä taivaissa), mutta nyt voimme taas vierailla. Kotonakin on kivaa voida jättää läppäri, kahvikuppi tai ompeluvälineet mihin sattuu vailla terrorin pelkoa.

Kahdenkeskiset retket lasten kanssa pursuavat ihanuutta. On ihanaa jutella kahdestaan. On ihana tehdä aktiviteetteja (5-vuotiaan kanssa onnistuu melkein mikä tahansa) tai olla vaan yhteen lapseen keskittyen. Tenavan persoona tulee ihan eri tavalla esiin, ja olen itse paljon rennompi versio itsestäni.

Lähteminen ja lapsen mielikuvitus

Lähteminen on pääsääntöisesti helppoa, ainakin aiempaan verrattuna. Täten kaikki neljän seinän sisältä poistumisen kynnykset ovat madaltuneet, ja tulee innokkaammin suunniteltua isompia ja pienempiä kodin ulkopuolisia aktiviteetteja. Kolmoset syövät, käyvät vessassa, pukevat ja harjaavat (pintapuolisesti siloitellen) hiukset sekä harjoitusmielessä hampaitakin itse.

Sutkautukset ja letkautukset, tai sanomiset joita minä sellaisina pidän, ovat useimmiten mitä totisimpia yrityksiä ymmärtää tätä maailmaa. Kun ei siihen vielä täysin kykene, aukot paikataan mielikuvituksella. Ja se on hauskaa.

Neidit A ja B keski-ikäiselle ystävälleni: ”Minkä ikäinen olet?”

Ystävä: ”Arvatkaa.”

Neidit A ja B: ”16? 70?”

Neidit A ja B: ”Minkä ikäinen se sinun lapsesi on?”

Ystävä: ”25.”

Neidit A ja B: ”Onko se saman ikäinen kuin sinä?”

Lisäksi illalla pohdittiin, onko tämä ystävä seuraavana päivänä muuttunut vanhaksi rollaattorilla kulkevaksi mummoksi.

Ristiriitojen selvittäminen keskenään (kun äitin pää meinaa räjähtää ja hän piiloutuu vessaan), syy-seuraussuhteiden ja toisten tunteiden ymmärtäminen sekä kyky odottaa ovat kehittyneet ilmiömäisesti viime aikoina. Helpottaa kovasti, kun aikuista ei tarvita rauhanneuvottelijaksi joka risaukseen. Niitä kun yhä riittää.

Lasten keskinäinen huumori, välittäminen ja huolenpito liikuttavat monta kertaa päivässä.

Kolmoset leikkivät yhdessä paljon. Piipahdan mukana viisi minuuttia rosvona, ja sen jälkeen minua ei taas tuntiin tarvita. Varsinkin tytöt saattavat viettää pitkiäkin aikoja rauhaisissa nukke- ja askarteluhommissa kahdestaan. Riitoja toki mahtuu tusinoittain päivään, mutta silti jäädään voiton puolelle.