Ihaninta 5-vuotiaiden kolmosten kanssa 1/2

Kirjoitin loppuvuodesta peräti neljä postausta siitä, mitä hankaluuksia elämässä 5-vuotiaiden kolmosten kanssa on. Se ei toki tarkoita, etteikö arkeen mahtuisi rutkasti – ja oikeastaan enemmän – hyvääkin. Blogiotsikoiden perusteella on myös ihmetelty, että eikö se elämä kolmosten kanssa ota vieläkään helpottaakseen. Kyllä se ottaa, mutta tutkimusten ja klikkausmäärienikin mukaan ihmiset lukevat mieluummin negatiivisista kuin positiivisista asioista. Tämän tiedostaminen yhdessä haasteista kirjoittamisen terapeuttisuuden kanssa on vaikuttanut myös aihevalintoihini.

Mutta nyt, ota tai jätä: ensimmäinen osa ihanuuspommitusta!

Asioiden sopiminen ja sitouttaminen sopimuksiin. Saatan miettiä pitkäänkin itsekseni, miten jokin asia ratkaistaisiin – tai miten siihen ei varmaankaan ole ratkaisua. Sitten kysyn lapsilta tai juttelen heidän kanssaan, ja yllätyn kerta toisensa jälkeen miten hyvin heidän kanssaan voi asioista sopia.

Puoliso pitää kutsua takaisin yövuoroon kesken reissun.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun unihäiriöinen äiti on osan lapsista kanssa ainoana aikuisena kotona, kun puoliso on käymässä kotimaassaan. Yöherätykset ovat minulle horroria, koska niiden jälkeen en usein enää nuku kunnolla. Ensimmäisten, tällä kertaa tyttöporukalla vietettyjen öiden jälkeen arvelin, että puoliso pitää kutsua takaisin yövuoroon kesken reissun kunnes keksittiin neiti A:n ja B:n kanssa diili.

Laitoin tytöt nukkumaan lastenhuoneeseen patjalle vierekkäin. Kun äitiä ei herätä keskellä yötä, on aamulla luvassa pieni suklaapala. Diili on toiminut noin 90-prosenttisesti (10 prosentin vähennys ymmärrettävästi neiti B:n nähdessä painajaisia) ja kenties pelastanut ”kesälomamme”. Lapsilla kun ei ollut kesällä pitkää lomaa, ovat he nyt kesälaitumilla kuukauden verran.

Huvittaviin letkautuksiin ja alati kasvavaan naurun määrään päästään sujuvasti diileistä. Nukkumissopimus haki muotoaan: ensin suklaapalan sai kukin koko yön patjalla nukkuva. Siitä seurasi ajoittain pahaa mieltä, kun neiti B heräsi, pelkäsi, tuli herättämään minut eikä saanut herkkua. Epäreilulta se tuntui, koska minkäs teet erilaisille unilahjoille. Seuraavaksi kokeiltiin puolikasta palaa herääjälle ja kokonaista nukkujalle – edelleen paha mieli.

Nyt sopimus on, että kummallekin napsahtaa suklaapalat kummankin nukkuessa koko yön. Ei täysin reilua sekään, mutta eipä se elämä aina ole. Neiti B:llä oli vielä yksi oma nauruhermojani kutkuttava ehdotus:

”Jos nukkuu patjalla koko yön saa suklaapalan. Jos tulee herättämään äitin niin saa vaatteita.”

Niin ikään repesin neiti B:n vastaukseen opastettuani häntä ja siskoa, kun he olivat menossa ystäväni ystävän luo katsomaan koiranpentuja.

Minä: ”Muistakaa sitten esitellä itsenne, että minkä nimisiä olette.”

Neiti B: ”Ai niille koirille?”