Ihana päivä lasten kanssa – millainen on sinun?

Rehellisyyden nimissä: harvoin tämä kaikki voi kolmosten kanssa toteutua yhden vuorokauden aikana. Mutta tällaisiakin ihania elementtejä on päivissä lasten kanssa!

Pian neljän kuukauden ikäiset kolmosvauvat hymyilevät herätessään. Kaikki kolme. He eivät vaadi heti mitään. He makoilevat vuoteessaan, äitiyspakkauslaatikossaan tai vaunussaan kirkkain silmin ympäristöään tillotellen. Vauvanelämästään nauttien. He ovat kauniita ja puhtaita – niin sisältä kuin ulkoakin.

Minulla on onnellinen ja onnistunut olo.

Joku voi kohta osoittaa nälän merkkejä ja syö tällä kertaa rauhallisesti ja omatoimisesti tyynyn päällä köllötellen. Toinen saattaa makoilla elämää opiskelemassa leikkimatolla. Värejä, ääniä ja muotoja tankkaamassa. Kolmas köllöttää ehkä sitterissä olohuoneessa värikästä taulua tutkiskellen tai on seuranani keittiön touhuja seuraamassa.

Laitan kahvit tippumaan ja valmistelen muutakin aamumurkinaa itselleni rauhassa. Kuuntelen tai katselen aamu-uutisia. Joskus kaikki kolme ovat hereillä mutta seesteisinä samaan aikaan, ja voin käydä suihkussa tiedusteluväylä, alias kylpyhuoneen ovi, avoinna.

Minun ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään.

Se on ihanaa. Ei eväitä, ei työmatkoja. Ei työstressiä! Ei pyöräilyä vesisateessa. Ulkoilua silloin, kun meitä sattuu huvittamaan ja sää on kohdillaan. Yllättäen kaikki päivät ovat erilaisia. Ikinä ei ole tylsää.

Hyvää seuraa roppakaupalla

Ystävä tai perheenjäsen tulee käymään. Meillä saa käydä korona-aikanakin vieraita, tai siis täytyy, koska tarvitsemme heidän apuaan. Kahvittelemme. Juttelemme, ja saan herkullisia hipaisuja vauvakuplan ulkopuoliseen maailmaan. Läheisten kuulumisiin, maailman ja oman kaupungin tapahtumiin, ilmiöihin ja tuoreisiin ajatuksiin. Meillä on ison osan päivästä kolmas aikuinen läsnä, ja se on pääosin todella antoisaa. Vauvoja hoidetaan toisinaan siinä sivussa ja toisinaan kukin täysin silloiseen vauvaansa fyysisesti ja psyykkisesti kietoutuneena.

Vauvat nukkuvat ulkona pitkiä päiväunia terassille toisinaan tunnin tai pari samanaikaisestikin terassille tuupattuna. Tai käymme ulkoilemassa pikkujunallamme, ja he nukahtavat vaunuihinsa. He heräävät taas hyväntuulisina ja kärsivällisinä, mahdollisesti sopivasti limittäin ja lomittain.

Kenenkään ei tarvitse yrittää hoitaa kahta vauvaa yhtä aikaa.

Ehdin pätkissä purkaa ajatuksiani blogitekstin muotoon. Ehdin kurkata ikkunasta ulos ja ajatuksella havainnoida maisemaa ja säätä. Ihmetellä ajan nopeaa kulumista ja vuodenaikojen vauhdilla vaihtumista. Muistuttaa itseäni olemaan läsnä hetkissä mahdollisimman paljon. Ne menevät nopeasti, niitä ei saa takaisin, ja niitä on rajallisesti.

Soitan yhdessä vauvojen kanssa videopuhelun fyysisesti kaukaiselle läheiselle, ja tuntuu hyvältä luoda yhteyttä.

Saan hauskoja kuvia vauvoista.

Äitini kirjaa hauskoja muistoja vauvakirjan sivuille. Mietin, miltä vauvat näyttävät, kuulostavat ja vaikuttavat ollessaan tarpeeksi isoja lukemaan noita sivuja. Kuuntelen bluetooth-kuulokkeella podcastia tai luentoa, ja tuntuu virkistävältä olla hetken aikaa oppiva ja pohtiva aikuinen ”pelkän” äiti-ihmisen sijaan – vaikka sitten vauva olisikin sylissä samalla.       

Bataattivirnistyksiä ja muita rakkaudenosoituksia

Saimme ja saamme paljon huomiota ja lahjoja tutuilta ja tuntemattomilta (kyllä, lahjoja myös ihmisiltä joita emme ole koskaan tavanneetkaan) koska meillä on pienet vauvat monikossa. Onhan se kivaa. Ja koskettavaa.

Saan seurata lasteni kehitystä läheltä. Seuraan ensihymyt, -jokellukset, oman akselin ympäri pyörähtämiset ja suloisen ilkikuriset virnistykset naama bataattisoseeseen kuorrutettuna.

Meillä on siivottu tänään tai eilen. Tavarat ovat järjestyksessä ja lattiat puhtaat. Meillä on hiljaista monta tuntia päivästä. Kuulen omat ajatukseni ja puolison sanat. Meillä on taas yksi, valtava, uusi meitä yhdistävä asia.

Syön tai kahvittelen kiireettä. Vauvat nukkuvat, makoilevat leikkimatolla tai rentoutuvat sitterissä. He hymyilevät minulle, ja osoittavat lukuisin muinkin tavoin kiitollisuuttaan. He ovat aitoja. Tunnen lukuisia kertoja päivässä onnistuneeni maailman tärkeimmässä työssä. Tunnen olevani heidän(kin) rakastamansa.

Itsensä kehittämisen areena

Hitsaudun tiiviimmin yhteen läheisteni kanssa, kun he viettävät lapsenlikkoina aikaa meillä. Käymme mielenkiintoisia keskusteluita, ja opin itsestäni lisää. Asiat löytävät aiempaa enemmän mittasuhteita. Kun jokin esine menee rikki tai sotkeutuu, ei se haittaa. Se on arkipäivää.

Tulen päivä päivältä luovemmaksi, ja välillä yllätän itseni kärsivällisyydelläni. Välillä kärsimättömyydellä. Opin puhumaan tunteistani sujuvammin, koska niitä on niin valtavasti ja koko ajan. Yllätyn joka päivä, miten paljon voi vuorokaudessa saada aikaiseksi kun motiivi on kohdillaan.    

Illalla yhdeksän aikaan kaikki kolme nukahtavat ensimmäiselle pitkälle yöunipätkälle ilman pidempää huutokuoroa. Pääsen viettämään aikaa kaksin puolison kanssa. Tai nukkumaan tai lepäämään puolison jäädessä päivystäjäksi. Nukun pätkän nyt ja yöllä lisää tai yhdet, pitkät, autuaat ja tarpeelliset yöunet.

En muuten enää herää aamulla kauhunsekaiseen tunteeseen, että olen nukahtanut yksi lapsista sylissäni.

Haastan sinut haastamaan lapsiperheprismapissakakkaunivajepainajaispuheen.

Millainen on sinun ihana päiväsi vauvan, vauvojen tai isompien lasten kanssa? Mikä siinä on suloisinta ja hauskinta, ja mitä kaikkea (ja minkä ikäisiä ihmistaimia) siihen kuuluu? Kommentoi alle tai jaa teksti sosiaalisessa mediassa oman ihanan päiväsi kera.

Kyllä maailmaan positiivista lapsiperhepuhetta mahtuu.