Neiti B ei ole järin innokas käymään potalla, ja vaipanvaihtoa hän vaatii aina pienenkin pissan lirahtaessa. Eräänä iltana oli nukkumaan mennessä piiiiitkä tahtojen taistelu tästä. Kutsun sitä hyvän päivän huonoksi illaksi. Niitä on välillä.

Huonon siitä teki ennen kaikkea oma oletukseni. Oletin, että kivan ja superaktiivisen ulkoilupäivän jälkeen tyytyväiset lapset simahtaisivat hetkessä sänkyihinsä. Oikein mehustelin ajatuksella omasta ajasta. No, kitinä olikin sitä luokkaa ja kestoa, että yhden ihmisen hermot eivät riittäneet, ja poikkeuksellisesti teimme puolison kanssa jopa nukutusvuoronvaihdoksen kesken homman. Peruskitinöiden jälkeen alkoi tosiaan tuo kitinäversio ”Piiiiiiiiss-saaaaaaaaa…”. Sitä kesti tunnin. Emme luovuttaneet.

PS: Palkittiin, sen jälkeen on ollut neiti B:llä helpompaa elää pikkupisujensa kanssa.

Jos aavistelet, aavistele pahinta.

Olin aavistellut helppoa nukutusta ja sitä seuraavaa varhaista iltarauhaa päivän kivan fiiliksen jatkumona. Virhe. Älä aavistele. Tai jos aavistelet, aavistele pahinta. Näin voit yllättyä positiivisesti. Ilta sinänsä oli vain jonkin verran tavallista hankalampi, mutta kontrasti kuvittelemaani unelmailtaan oli valtava. Ei muuta kuin ripaus itsetututkiskelua, -ruoskintaa, rauhoittuminen, hippunen sitä omaa aikaa ja nukkumaan.

Etsitään: virkeää aikuista

Lämmitti valtavasti sydäntä, kun pitkään sairauslomalla ollut pitkäaikainen vapaaehtoisemme tuli taas käymään. Lapset muistivat, olivat riemuissaan ja saivat ennen kaikkea hänen avullaan olla koko iltapäivän iltaan asti ulkona. Minä ja mies vuorottelimme toisena ulkoiluttajana, ja välillä toinen meistä sai käydä kaupassa, järjestellä paikkoja, levätä ja niin edelleen. Lasten kanssa touhuaminen oli erityisen kivaa, kun kaverina oli virkeä aikuinen.

Commu-sovellus, jota auttamisen toriksikin kutsutaan.

Sattumalta pian tämän jälkeen törmäsin Commu-sovellukseen, jota auttamisen toriksikin kutsutaan. Laitoin jo verkot vesille, ja kalastan nyt sieltä lisää lastenhoitoapua ja seuraa. Kaipaan toista aikuista erityisesti niihin iltapäiviin ja iltoihin, kun olen lasten kanssa yksin. Pelkkä ajatuskin etenkin iltarumban hoitamisesta yksin stressaa hurjasti. En välttämättä edes tarvitse niin paljoa apukäsiä, mutta toisen aikuisen läsnäolo tuo jotenkin väljyyttä tilanteeseen. Minun on helmpompi hengittää kun tiedän, että kaaoksen sattuessa kesyttäjiä on kaksi. Tai ainakin on joku yli 3-vuotias jolle voin puhua. Lisäksi se mahdollistaa monipuolisemman puuhastelun lasten kanssa, ja he saavat enemmän sitä, mitä paitsi he usein kolmosina jäävät: aikuisen jakamatonta tai edes vain kahtia jaettua huomiota.

Katsotaan tärppääkö.

Muita merkittäviä tapahtumia viime ajoilta: kävin minilomalla hotellissa. Aamupalalla, siis. Entuudestaan tuntematon, upea buffetpaikka alkudrinkkeineen, tarjoilijoineen ja munakokkeineen sai aikaan suorastaan illuusion lyhyestä kaupunkilomasta. Loma-ajan ollessa kortilla oli myös kätevää, että paluumatkaan ei kulunut varttia pidempään pyörän päällä.