Hyppää sisältöön

Hymyjä kyynelten läpi

Elämä maistuu tänään suolaisille kyyneleille, makoisille pikkuihmisten pusuille ja jollekin todella yksinkertaiselle lounaalle.
Julkaistu
Hymyjä kyynelten läpi

Yhtä hymyä koristaa jo vauhtileikeissä haljennut hammas. Kuva: Kirjoittaja

Mitähän näin pieni lapsi ajattelee, kun hymyilen hänelle kyynelten läpi? Kiinnittyykö hänen huomionsa enemmän hymyyn? Sillä ei kai yksivuotias kyyneliä vielä ymmärrä.

Vai ymmärtääkö?

Lapset olivat juuri sylissäni ja varhain aamulla kuollut läheisemme mielessäni. Rakas läheinen nukkui pois rauhallisesti, juuri kuten oli toivonutkin. Lapset rimpuilivat, kiipeilivät ja kiljahtelivat rymytessään vatsani yli ja jalkojeni päältä. Mietin menetystämme ja itkin. Kuuntelimme lastenlauluja puolison (ja toivottavasti lasten tulevalla) kielellä. Mietin hautajaiskappaleita ja puhuin puhelimessa arkun väristä. Herra C tanssi uunia vasten ja neiti B istuma-asennossa tiskikoneen edessä. Neiti A kiehnäsi sylissäni.

Mietin, että C:lle ja B:lle pitäisi laittaa sukat ennen päiväunia. Mietin, missähän läheisemme suosikkivillasukat ovat. Viimeistä matkaa varten.

Lumityöt ja raikas ilma rauhoittivat minua hetkeksi. Vielä tummansininen aamutaivas hiuksenhienoine hiutaleineen tarjosi lohtua. Sisälle tullessa pääsi taas itku. Kunpa lapsilla olisi ollut enemmän aikaa rakkaan läheisemme kanssa. Hän nautti lasten touhujen seuraamisesta suunnattomasti. Ja toisaalta: kiitos siitä ajasta joka oli. Iloitsen myös siitä, että korona ei juuri erottanut meitä. Läheisemme valitsi läheisensä yli sairaudenpelon. Olisin ehkä itsekin niin korkeassa iässä kammonnut enemmän yksinäisyyttä kuin kuolemaa.

Jonain päivänä kerron, miten hän rakasti antaa lahjoja, innostua asioista, tehdä soppaa, nauraa, huutaa hirvenlihaa ja puhua suoraan.

Juuri nyt itkettää se, miten nopeasti elämä menee. Lastenikin elämät vilisevät silmieni edessä. John Lennonin sanoja mukaillen: elämä vain tapahtuu, kun olet tekemässä muita suunnitelmia. Juuri eilen pohdin ja ystävän kanssa porisin, että pitäisi suunnitella vähemmän ja elää enemmän. Tarkalleen ottaen, pienten kolmosten vanhempana ei pitäisi suunnitella lainkaan. Poislukien kauppalaput ja niin edespäin. Säästyisi monelta pettymykseltä ja olisi ehkä läsnä monessa hetkessä enemmän.

Elämä maistuu tänään suolaisille kyyneleille, makoisille pikkuihmisten pusuille ja jollekin todella yksinkertaiselle lounaalle. Ehkä voileiville.

Kiitos rakkaat lapset, jotka nukahditte tänään päiväunille ehkä helpommin kuin ikinä. Taisitte vaistota, että äiti tarvitsi nyt hetken tuntojensa purkamiseen. Ihanaa, kun kohta heräätte.

Itketään ja nauretaan yhdessä.

Saatetaan yhdessä rakkaamme leposijaansa.

Jonain päivänä kerron teille, mitä kaikkea häneltä opin. Jonain päivänä kerron teille, miten hän rakasti antaa lahjoja, innostua asioista, tehdä soppaa, nauraa, huutaa hirvenlihaa ja puhua suoraan.

Kommentit (2)

Eeva Tokola
6.1.2022 22:25
Olla läsnä. Vasta nyt 76-vuotiaana osaan hetkittäin olla läsnä. Suunnittelematta, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Murehtimatta, miten väärin toimin menneisyydessä. Huolehtimatta, miten lapsenlapset pärjäävät. En osannut toimia toisin. En ymmärtänyt. On ollut pitkä "oppikoulu". Mietin, millaiset jäljet olen jättänyt ja jätän ihmisiin, joita olen kohdannut ja kohtaan. Mitähän on kuoleman jälkeen?
Kirjoittaja
7.1.2022 16:49
Ei ole myöhäistä! Lohdullista on se, että ihan varmasti on aina toiminut parhaan taitonsa ja tietoisuutensa mukaan. Suhtaudut tähän kaikkeen, elämään, oppikouluna. Se on suuri saavutus se. Voisi olla toisinkin. Kiitos ajatustesi jakamisesta. Pitäisikö sinulla olla blogi? Annettavaa olisi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.