Hymyjä kyynelten läpi
Yhtä hymyä koristaa jo vauhtileikeissä haljennut hammas. Kuva: Kirjoittaja
Mitähän näin pieni lapsi ajattelee, kun hymyilen hänelle kyynelten läpi? Kiinnittyykö hänen huomionsa enemmän hymyyn? Sillä ei kai yksivuotias kyyneliä vielä ymmärrä.
Vai ymmärtääkö?
Lapset olivat juuri sylissäni ja varhain aamulla kuollut läheisemme mielessäni. Rakas läheinen nukkui pois rauhallisesti, juuri kuten oli toivonutkin. Lapset rimpuilivat, kiipeilivät ja kiljahtelivat rymytessään vatsani yli ja jalkojeni päältä. Mietin menetystämme ja itkin. Kuuntelimme lastenlauluja puolison (ja toivottavasti lasten tulevalla) kielellä. Mietin hautajaiskappaleita ja puhuin puhelimessa arkun väristä. Herra C tanssi uunia vasten ja neiti B istuma-asennossa tiskikoneen edessä. Neiti A kiehnäsi sylissäni.
Mietin, että C:lle ja B:lle pitäisi laittaa sukat ennen päiväunia. Mietin, missähän läheisemme suosikkivillasukat ovat. Viimeistä matkaa varten.
Lumityöt ja raikas ilma rauhoittivat minua hetkeksi. Vielä tummansininen aamutaivas hiuksenhienoine hiutaleineen tarjosi lohtua. Sisälle tullessa pääsi taas itku. Kunpa lapsilla olisi ollut enemmän aikaa rakkaan läheisemme kanssa. Hän nautti lasten touhujen seuraamisesta suunnattomasti. Ja toisaalta: kiitos siitä ajasta joka oli. Iloitsen myös siitä, että korona ei juuri erottanut meitä. Läheisemme valitsi läheisensä yli sairaudenpelon. Olisin ehkä itsekin niin korkeassa iässä kammonnut enemmän yksinäisyyttä kuin kuolemaa.
Jonain päivänä kerron, miten hän rakasti antaa lahjoja, innostua asioista, tehdä soppaa, nauraa, huutaa hirvenlihaa ja puhua suoraan.
Juuri nyt itkettää se, miten nopeasti elämä menee. Lastenikin elämät vilisevät silmieni edessä. John Lennonin sanoja mukaillen: elämä vain tapahtuu, kun olet tekemässä muita suunnitelmia. Juuri eilen pohdin ja ystävän kanssa porisin, että pitäisi suunnitella vähemmän ja elää enemmän. Tarkalleen ottaen, pienten kolmosten vanhempana ei pitäisi suunnitella lainkaan. Poislukien kauppalaput ja niin edespäin. Säästyisi monelta pettymykseltä ja olisi ehkä läsnä monessa hetkessä enemmän.
Elämä maistuu tänään suolaisille kyyneleille, makoisille pikkuihmisten pusuille ja jollekin todella yksinkertaiselle lounaalle. Ehkä voileiville.
Kiitos rakkaat lapset, jotka nukahditte tänään päiväunille ehkä helpommin kuin ikinä. Taisitte vaistota, että äiti tarvitsi nyt hetken tuntojensa purkamiseen. Ihanaa, kun kohta heräätte.
Itketään ja nauretaan yhdessä.
Saatetaan yhdessä rakkaamme leposijaansa.
Jonain päivänä kerron teille, mitä kaikkea häneltä opin. Jonain päivänä kerron teille, miten hän rakasti antaa lahjoja, innostua asioista, tehdä soppaa, nauraa, huutaa hirvenlihaa ja puhua suoraan.
Kommentit (2)