Jo useamman päivän ajan arki on rullannut. En toivottavasti manaa näin sanomalla meille kapuloita rattaisiin, mutta haluan tiedostaa tämän ja kirjoittaa sen riveiksi. Olla kiitollinen tästä. Levätä edes pienen hetken tässä tunteessa jaksaakseni seuraavat kierrepallot, joita elämä luonnollisesti tulee viskomaan.

Tällä viikolla lapset ovat jo olleet enemmän omia itsejään, reissua edeltäviä taaperoita. Aikuiset, lapset ja hoitaja ovat olleet enimmäkseen terveinä, ja olen päässyt töihin ja terapiaan huokaisemaan. Hommat sujuvat hoitajan kanssa, nukkumaan mennään ilman näköyhteyttä vähintään toiseen vanhempaan ja itkua ei tule ihan jokaisesta vanhemman vessakäynnistä tai roskapussin viennistä. Vasta viikon olen toteuttanut uutta joka toisen päivän työrytmiäni, mutta se tuntuu todella hyvältä. Varsinkin niinä päivinä, kun ehdin luikahtaa ulos ennen lasten heräämistä ja saan näin varastettua itselleni seesteisen aamun.

Lastenhuoneessa saatetaan bailata puolisentoistakin tuntia ennen nukahtamista.

Vastapainoksi on toki iltaan ilmaantunut jos jonkinlaista sirkustemppua. Patjoja ja muita petivaatteita heitellään lattialle tai sisaruksen sänkyyn, vaatteet riisutaan, vaippa riisutaan ja vaatteet riisutaan uudelleen. Eikö näitä lapsia väsytä? Eikö vieläkään? Mitä tämän on? Päiväunet on typistetty puolen tunnin tirsoiksi, mutta lastenhuoneessa saatetaan bailata puolisentoistakin tuntia ennen nukahtamista yhdeksän, puoli kymmenen aikaan. Jonain harvana iltana hiljaisuus laskeutuu kahdeksan jälkeen. Joskus kaikki sammuvat samaan aikaan kuin napista painaen, ja toisinaan joku jollottelee yksin pitkäänkin.

Eri aikaan nukahtavien kolmosten päiväunilta herätteleminen vaatii tuuria ja taidokkuutta, jotta jokainen saisi levätä oman puolituntisensa, eivätkä kenenkään nokoset venyisi tunniksi tai typistyisi kymmenminuuttiseksi.

Sirkus vai häkkilinnut?

Sängyn laitoja on tullut myös pohdittua. Herra C:lle muokattiin turvallisuussyistä pinnasängystä avomallinen peti. Se turvallisuus ei kauaa kestänyt — en ollut huomioinut kiipeilyä siskojen sänkyyn ja niistä pois. Neiti B puolestaan on löytänyt tiensä pinnasängyn laidan päälle vatsallaan tasapainoilemaan, joten taitaa olla kaikilla aika avosänkyjen. Sirkushan siitä eittämättä tulee, ja lapset, patjat ja vaatteet ovat yhä enemmän sikin sokin, mutta taitaa olla väistämätön tilanne pian.

Tai sitten ei, opin tätä tutkiessa. Kahta koulukuntaa vaikuttaa olevan monikkoperheissä: avohoitoon heti pinniksen laitojen ylityttyä tai pinnasänkyunet meiningin rauhoittamiseksi niin kauan kuin niihin mahtuu. Moni lapsi kuulosti rauhoittuvan paremmin pinnasänkyyn, ja joissain perheissä vielä yli 3-vuotiaatkin nukkuvat niissä.

Ei kiitos ihan vielä samaan syssyyn lentäviä lapsia ja ruokailusirkusta!

Syöttötuoleihinsa sentään vielä mahtuvat eivätkä saa itse vöitä auki! Kiitos, kiitos, kiitos universumi. Avoimiin, juniorimallisiin tuoleihin siirtymistä en ollut edes tajunnut pelätä ennen kuin keskustelu kolmosperheiden Facebook-ryhmässä sattui silmään. Ei kiitos ihan vielä samaan syssyyn lentäviä lapsia ja ruokailusirkusta!

Turvallisuusjärjestelyistä tulkkaamiseen: puolison kieli tarttuu lapsille suomea hitaammin, mutta nyt alkaa olla jo tilanteita, joissa alkeiden osaamiseni ei riitä. Joudun tiedustelemaan kumppanilta etenkin, mitä laululinnut A ja B hoilaavat.