Hyppää sisältöön

Huonot unet, parempi arki

- Ymmärränkö oikein, että nukkuminen on siis viime aikoina ollut parempaa, lääkäri kysyy. No, ei nyt ihan niinkään. Mutta kieltäydyn katkeroitumasta, ihan niin kuin lapsettomuuden kanssa painiessa.
Julkaistu
Huonot unet, parempi arki

Koko konkkaronkka on taas viikonloppuna koolla. Kuva: Kirjoittaja

Kaupallinen yhteistyö yrityksen Tropilex kanssa.

Lääkäri: Ymmärränkö oikein, että nukkuminen on siis viime aikoina ollut parempaa?

Minä: No, ei nyt ihan niinkään. Välillä herään itsekseni yli kymmenenkin kertaa yössä, ja puolison ollessa reissussa kaikki tyttöjen yöherätykset ovat lisäksi kontollani. Mutta unihäiriöön suhtautuminen on ollut viime aikoina parempaa.

Lääkäri: Eli alat siis sopeutua tilanteeseen?

Minä: Niin. Ehkä.

Jatkoin kertomalla, että olen löytänyt keinoja unihäiriön kanssa elämiseen. Osaan tunnistaa yliväsymyksen merkit aiemmin ja hankkkia itselleni vähintään kunnon tauon ärsykkeistä, vaikka en sitten nukahtaisikaan. Sekin voi auttaa kierteen katkaisemiseen. Aamun kuolemanväsymyksessä muistutan itseäni, että ainakin osa lamaannuksesta johtuu unilääkkeistä ja haihtuu pois muutaman kahvikupin tai viimeistään raittiin ulkoilman myötä.

En katkeroidu

Satsaan nyt enemmän aktiiviseen (kävely, muu liikunta, kotona touhuilu, läheisten luona vierailu) kuin passiiviseen (meditointi, loikoilu, tv) palautumiseen, mutta tunnistanen myös paremmin passiivisen palautumisen tarpeen ja osaan tarjota sitäkin itselleni. Alan ehkä löytää tasapainoa näiden kahden välillä, ja arki ja mieliala on ollut viime aikoina parempi.

Olen yhä useammin lepäämisen sijaan tehnyt asioita väsymyksestä huolimatta, ja se on virkistänyt minua. Kohtuuden löytäminen on vielä kovasti työn alla. Esimerkiksi pitkiltä, hauskoiltakin, kylästelyreissuilta voisi palata aiemmin kotiin korvatulppien suojaan. Ja levosta puheen ollen: riippumatto tai riippumattoja takapihan puihin ripustettavaksi lököttelyä varten on hankintalistallamme näin kevään korvalla, vaikkapa täältä Tropilexilta.

Kenties kuitenkin isoimpana asiana: olen omassa päässäni työstänyt todella paljon sitä ajatusta, että jos unihäiriö ei koskaan parane, en halua katkeroitua. Haluan nauttia siitä mitä nautittavissa on. Elää tätä elämää. Samaan tapaan kuin lapsettomuutta pallotellessa. Päätin silloin vakaasti olla katkeroitumatta ja keskittyä olevaan olemattoman sijaan — kävi miten kävi.

Pakon sanelema palkkio

Positiivinen asennoituminen on toki superväsyneinä päivinä helpommin sanottu kuin tehty. Tietenkin turhaudun välillä väsyneeseen olotilaan ja sängyssä pyöriskelyyn. Mietin, mihin kaikkeen kapasiteettini riittäisi jos nukahtaisin illalla ja heräisin aamulla. Haaveilen tuosta. Toisaalta unihäiriö on pakottanut minut hidastamaan, keskittämään energian olennaiseen ja katsomaan sisäänpäin. Katsomaan myös ulospäin  rauhallisemmin. Olemaan juoksematta tunteita karkuun harrastuksiin ja muihin menoihin — kun ei kerta kaikkiaan jaksa juosta. Olisinko ilman uupumusta ja unihäiriötä, toisin sanoen pakkoa, osannut tehdä moista pysähdystä ja matkaa itsetuntemukseen? Enpä oikein usko. Kiitos siis, huonot unet.

Finnairin chat-yhteyden katkettua toista kertaa oikein tunsin kalloni höyryävän.

Puolison ja herra C:n pitäisi palata loppuviikosta kotiin, jos lakko-olosuhteet suovat. Aika paljon ylimääräistä stressiä on tuonut lakkouutisten seurailu, VR:n ja Finnairin asiakaspalveluun jonottaminen sekä sen pallottelu, pitäisikö paluuta siirtää, muuttaa osin toiselle kulkupelille ja niin edelleen. Ja paljonko siitä on valmis maksamaan. Painavista syistä lakkoillaan, sitä en yhtään kritisoi. Nämä ovat tällaisia hyväosaisen ongelmia, ne vaan valitettavasti saavat vielä kovin stressiherkät aivoni ylikuumentumaan. Yhtenäkin asiakaspalvelusessioiltana Finnairin chat-yhteyden katkettua toista kertaa oikein tunsin kalloni höyryävän. Eiköhän se miesväki ennemmin tai myöhemmin pääse kotiin, tavalla tai toisella.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *