Hyppää sisältöön

Hajatelmia osa 1

Hajanaisia mietelmiä viime ajoilta aiheista normaali vanhempi, byrokratia, HopLop ja omatunto.
Julkaistu
Hajatelmia osa 1

Ulkoillaan kun ulkoillaan. Kärryttelemällä xe on mielekkäintä, koska kaksi kolmesta ei oikein pysty liikkumaan talvivarustuksessa. Kuva parin viikon takaa.

Miltä tuntuu olla normaali vanhempi, ystäväni kysyi minulta ensimmäisenä perhepäivähoitopäivänä, yhden lapsen kanssa aamupäivää viettäessäni. Kun lapset sen ohikiitävän hetken olivat päivähoidossa. Siltä, että eipä ole aiemmin kovin monesti aamulla ennen kymmentä, auringonpaistettakaan tirkistellessäni, tullut mieleen lähteä jälkikasvun kanssa ulos. Yhden kanssa kynnys oli juuri niin matala kuin sen konkreettisesti katutason rivitaloasunnossamme on.

Oli myös taivaallista, kun päiväuniaikaan ei tarvinnut pelätä jonkun herättävän jotakuta joka sitten ehkä vielä herättää jonkun. Oli suorastaan syntisen mukavaa. Vielä kun päivähoitosovellus kilkutteli tiheään tahtiin ja varmisteli minulle kuvien kera, mitä kaikkea päivähoidossa tehtiin. Verrattuna kotiin missä, itseäni lainatakseni, syödään kaurapuuroa ja makoillaan lattialla. Hoidossa näytti olevan hieman monipuolisemmat ruoka- ja aktiviteettitarjonnat.

Byrokratia

Kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on raavittu päätä kolmosten koko- ja osa-aikahoitoon liittyviissä kysymyksissä. Me kun olisimme (muinoin vielä perhepäivähoidossa ollessa) halunneet jakaa kaksi kokoaikaista vapaana olevaa paikkaa tasan kolmen lapsen kesken, jotta jokainen saisi vuorollaan myös omia kotipäiviä. Ehdin jo innostua kunnes: byrokratia.

Ei ole kuin kokoaikaisia ja 20 viikkotunnin sopimuksia. Yhden puolivillaisen ulospääsykeinon tästä löysin sellaisille viikoille, kun osa-aikalasten tunnit tai päivät (voidaan kuulemma mitata myös päivissä, vuorotellen kaksi ja kolme hoitopäivää) eivät kokonaan täyty. Tuolloin voidaan osa-aikalapsen vapaapäivän suomien tuntien avulla laittaa tämä jonain ylimääräisenä päivänä hoitoon ja ottaa vastaavasti kokoaikalapsi kotihoitoon.

Kahdeksan lapsen ryhmässä muhii jo enemmän basilleja kuin neljän.

Onpa valmiiksi pohdittuna jos joskus palaamme perhepäivähoitoon – mikä hyvinkin voi tapahtua. Olemme tiedustelleet hoitoa yhdestä 8-paikkaisesta ryhmäperhepäivähoitopaikasta. Sijainti on hieman hankala, ja mietin myös sairastamiskierrettä. Kahdeksan lapsen ryhmässä muhii jo enemmän basilleja kuin neljän.

HopLop ja omatunto

Puoliso nukkuu edelleen olohuoneen lattialla. En tiedä monettako kuukautta. Lapset oli tarkoitus saada kaikki lastenhuoneeseen, ja kulku näyttikin voittoisalta. Yhden lapsen yöheräilyt ovat vähentyneet mukavasti, mutta nyt toinen on alkanut saada todella intensiivisiä ja pitkiä päivä- ja yöaikaisia raivareita. Rauhaisasti sisarus nukkuu vieressä. Minä en. Viime yö meni hyvin, joten senkin uhalla että koko perhe herää ja valvoo, ajattelimme lähipäivinä laittaa kaikki lapset samaan huoneeseen. Yksi pinnasänky jätetään meidän makuuhuoneeseemme hallitsematonta yöraivoilua sekä herra C:n päiväunia varten. Herra nukkuu usein siskojansa lyhyemmät päiväunet ja herää sangen äänekkäästi.

Synninpäästön antoi itse ystäväni Rouva Varhaiskasvatuksen Ammattilainen.

Omatunto kolkuttaa. Potta- ja puuronlusikallasyöntitreenit ovat olleet olemattomia. Kireähermoinen äiti välttelee stressitilanteita. Ei ole kiirettä, antoi synninpäästön itse ystäväni Rouva Varhaiskasvatuksen Ammattilainen. Helpotti hieman. Sushibuffetiin ajattelin viedä lapset sormiruokatreenaamaan! Ilmaista näin pienille ja joku muu siivoaa jäljet. Täydellistä.

Kävimme HopLopissa. Kotiintuomisina oli erittäin väsyneet mutta onnelliset lapset, hyvät yöunet heille sekä yksi musta silmä. Neiti A touhusi niin itsenäisesti, että puoliso arveli hänen voivan tulla itsekseen bussilla huvittelemaan päiväksi. Menimme sitten kuitenkin vielä seuraavana päivänä koko porukalla. Jostain gorillapatsaan ja vesimelonikeinun välistä löysin juttuseuraksi mukavan kaksosäidin.

Kakkauutisia lukiessa tulee mieleen raskausaika! Mitä kaikkea sitä ehtikin miettiä. Esimerkiksi ulosteensiirtoa. 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *