Eniten harmittaa
Muumitalon pöytä. Kuva: Kirjoittaja
Kello on 04:30.
Pitkäksi venähtänyt syöttökierros on juuri päättynyt ja seuraava ihan pian aluillaan. Turha ummistaa silmiään välissä. Vatsallaan nukkuva vauva tarvitsee lisäksi valvontaa, joten siitäkään syystä sänky ei ole vaihtoehto. Siispä täydellinen hetki miettiä, mikä kaikki harmittaa.
Eniten harmittaa, kun…
en voi aina hoitaa lastani kahdella kädellä ja katsekontaktissa.
emme ylipäätään kykene hoitamaan lapsiamme kokonaan itse.
kaikki lapset itkevät tarvitsevat jotain yhtä aikaa, ja joku joutuu odottamaan.
en hakenut lisää apua vielä aiemmin ja yritin sinnitellä. Vain muutamia viikkoja mutta kuitenkin.
uskoin, kun minulle kerrottiin teoreettinen maksimituntimäärä kotipalvelulle, vaikka se näin jälkikäteen ajateltuna oli naurettavan riittämätön tilanteeseen nähden.
minulle kerrotaan, että en raaski jättää lapsia X iässä X ajaksi muiden hoitoon. Tuntuu kuin olisin sanojan silmissä jotenkin sydämetön ja huono kun raaskin. A) Olen täysin eri tilanteessa kuin esimerkiksi yhden lapsen synnyttänyt ja parissa päivässä kotiin saanut äiti. Ensimmäisestä päivästä lähtien ja jo paljon ennen minua muut ovat hoitaneet vauvojani. Tämä oli ja on tarpeen. Minulla oli neljä ja puoli kuukautta aikaa tottua tähän ajatukseen. B) Minä olen minä.
yksityisyyden tilapäinen menettäminen. Pärjäämme vain lyhyitä aikoja viidestään kotona hyvässä voinnissa ja mielenterveydessä. Muutoin kotimme on kuin Muumitalo konsanaan. En aina muista kenet tulen löytämään täältä herätessäni tai kuka on käynyt paikalla nukkuessani. Tarvitsemme avun ja kiitämme siitä, mutta ei tämä aina helppoa ole.
huolimatta siitä, että kerta toisensa jälkeen olen vannonut olevani tekemättä näin: hästään jotain, useimmiten hoidan vauvoja, langattomien rintapumppujen ollessa paikoillaan. Vaatteet taas vaihtoon ja kallisarvoista elämän eliksiiriä kankkulan kaivoon.
unohdan aina pyytää neuvolasta lisää hymynaamoja.
vauva ei rauhoitu syliini, mutta rauhoittuu isällään silmänräpäyksessä täysin identtisessä asennossa. Maidonhaju tekee hulluksi vai en osaa pidellä lapsiani?
joudun herättämään koko yön valvoneen puolison juuri hänen nukahdettuaan, kun en pärjää vauvojen kanssa yksin.
kotipalvelun ihanaa työntekijää harmittaa, kun hän ei pärjää yksin vauvojen kanssa ja joutuu herättämään minut.
yksi vauvoista ei yliväsymykseltään saa nukahdettua. Usein.
hiustenkuivaaja tohottaa päällä ison osan vuorokaudesta. Sen ääni käy hermoille. Kaipaan hiljaisuutta. Enemmän syistä myöhemmin.
tuotan pettymyksiä läheisilleni unohtaessani sovittuja asioita.
toistan itseäni (tavallistakin useammin) keskusteluissa unohtaessani, mitä olen kenenkin kanssa puhunut. Varmasti mielenkiintoista kuulla 17 kertaa, montako mittalusikkaa sitä korviketta veteen sekoitetaan.
en muista mitä olen kirjoittanut ja siksi todennäköisesti toistan itseäni tässä blogissa sekä jätän olennaisuuksia kertomatta.
usein suoritan vauvanhoitoa sen sijaan, että kohtaisin lapseni persoonina ainutlaatuisissa hetkissä. (Kuulostaapa idylliseltä, pääsettekö te tähän, muut äidit?)
Eniten naurattaa…
ruokapöytään takaperin tatuoitunut A4-kokoinen viesti edellä mainitulle kotipalvelutyöntekijälle. Jos haluat sisustaa vastaavalla tavalla, niin riittää kun jätät mustekynällä kirjoitetun lappusen pöydälle, lorautat hyppysellisen vettä sen päälle ja lisäät puoli vuorokautta haudutusaikaa. Voilà!
