En ole ostanut vielä yhtään kertakäyttövaippaa

En ole ostanut vielä yhtään kertakäyttövaippaa sitten kotiinpaluun.

Sitä ennen kymmenen pakettia keskosvaippoja joista valtaosan palautin niiden käytyä heti pieneksi. Ei, emme käytä kestovaippoja. Niitäkin olisi kyllä ollut valmis arsenaali, äitiyspakkauslaatikollinen, kaikenkokoisina kierräytettynä saatuina.

Kertiksiä ei ole tarvinnut ostaa, koska niitä on vain satanut joka suunnasta: pieneksi jääneitä tutuilta ja tutuntutuilta sekä valmistajien lahjapakkauksista. Entä mitäs niille kestovaipoille tapahtuu? Pienimmät koot laitoin jo eteenpäin. Suuremmat säilytän (itselleni naureskellen) vielä hetken siltä varalta, että arkemme muuttuu yhtäkkiä superhelpoksi ja haluamme lisätä haastekerrointa.

Muita huomioita lähiajoilta:   

• Vaippalahjoitusten lisäksi olen pohjattoman kiitollinen kaikille jotka auttavat meitä iloitsemaan, rämpimään, nauttimaan ja suoriutumaan vauvapäivistä, -viikoista, -kuukausista ja -vuodesta. Läheiset, kotipalvelun ihanat työntekijät, doulaporukka ja järjestöihmiset. Kiitos! Kuten kiitospuheissa on tapana sanoa: ilman teitä emme olisi tässä.
• Annahan lapsen nauttia vielä kylvystä, ystäväni totesi kun olin jo nostamassa vauvaa pois ammeesta. Ai niin, nyt ei olekaan kiire. Kukaan muu ei poikkeuksellisesti kaipaa nyt mitään. Välillä unohtuu nauttia ja jäädä lillumaan hetkeen (tai kylpyyn), kun mahdollisuus
• Ennen kuin yöhoitaja aloitti meillä, ystäväni oli kerran yöpöllönä. Ensimmäinen yö kotona jota en etukäteen pelännyt, kiittelin ystävää. Yöt pelottavat, koska ne voivat olla vaikkapa tällaisia: kello 20–02 syötellään ja röyhtäytellään vauvoja nonstop. Kello 3:30 alkaa seuraava kierros, ja siinäkin välissä taisi joku olla sylin tarpeessa. Ja niin edelleen. Tätä ei kestä ikuisesti, ja aamuvuorolainenkin on jossain välissä tulossa, lohduttaa kummasti.
• Lapsenlikat raportoivat addiktoituneensa lapsiimme. Heidän on pakko palata tänne kerta toisensa jälkeen. Loistavaa!
• Ystävyyttä on, että tulee hoitamaan vauvoja ja siivoaa vaivihkaa samalla vessan.
• En häpeä pyytää apua, kuten aiemmin kirjoitin. Välillä silti harmittaa, että emme pärjää omine nokkinemme, ainakaan kovin pitkään. Tai siis, pärjäisimme, mutta ei se niin idyllistä ole. Olisi mukava viettää enemmän aikaa ihan vain oman pikkuperheen kesken, mutta tosiasiallisesti se ei tässä kohtaa ole aivan kovin rentouttavaa tekemisen ja valvomisen paljouden vuoksi. Kahden vanhemman voimin kolmosten hoitaminen on (ainakin meillä) liukuhihnatyötä. Suorittamista. Vauvat olisivat valtaosan ajasta vuoteissaan, kun pakolliset vaippa-, kylpy- ja ruokahommat on suoritettu. Laskisimme heidät sänkyihin sormet ja varpaat ristissä toivoen, että he antavat meille hetken hengähdystauon. Kolmas (tai neljäskin) aikuinen talossamme tuo väljyyttä ja läsnäolevuutta hetkiin, ja meillä on mahdollisuus myös seurustella vauvojen ja toistemme kanssa välillä.
• Ensimmäinen neuvolalääkäri oli tällä viikolla. Noin 4300, 3400 ja 4200 grammaa ”terveitä ja söpöjä vauvoja”. Pukemassa, riisumassa, tutkimassa, rokottamassa ja sylittelemässä oli minun ja hoitajamme lisäksi lääkäri, lääkäriopiskelija ja kaksi terveydenhoitajaa. Kuusi aikuista ei ollut yhtään liikaa operaatioon.