Asioita joita en lapsettomana tekisi

Lasten saaminen on luonnollista – mutta samalla se muuttaa ihan kaiken. Teen paljon asioita vain koska minulla on lapsia. Yhtäältä havahduin miettimään, mitä kaikkea en tekisi ilman lapsia.

Laulaminen. Julkinen tai edes läheisten edessä laulaminen oli ennen lapsia pahin painajaiseni. Yläkoulussa muutoin ylitunnollinen minä lintsasi niin monta kertaa musiikintunnilta, että pääsin lopulta laulukoepälkähästä. Nykyään rallattelen riitasoinnuista välittämättä niin lasten kanssa kuin ilmankin heitä. Tovi sitten säikäytin silminnähden naapurin, kun aloin veisata pihalla Risto Räppääjä -laulua täysin palkein. Hän suorastaan hyppäsi. Laulukammon väistyminen lisääntymisen jälkeen taitaa kulkea suvussa, sillä muistan kuulleeni ensi kerran siskoni laulua hänen esikoisensa synnyttyä.

Jämien syöminen jatkuvasti. En monestikaan ehdi tai usein suorastaan halua samaan kuhisevaan ruokapöytään jälkikasvuni kanssa. Kun kolme lasta on saanut syötyä, on usein sopivasti jämäbuffet tarjolla ja minun ruoka-aikani.

Säätiedotteen seuraaminen päivittäin tai jopa useamman kerran päivässä. Kura- vai toppavaatetta? Välipuvulla vai ilman? Onko pakko laittaa jo aurinkorasvaa?

Onko kenelläkään lähipiirissä niin hupaisia aikuisia?

Nauraminen niin runsaassa määrin. Onko kenelläkään lähipiirissä niin hupaisia aikuisia, että heidän juttunsa päihittäisivät leikki-ikäisten lasten aivoitukset?

Tolkuton ulkoilu. Pidän liikkumisesta ja erityisesti ulkoilusta, mutta ilman lapsia en ikinä viettäisi näin paljon aikaa ulkoilmassa. Lapsettomana aikuisena ulkoilu oli lähinnä käväisyä tai lenkin tai luistelun toteuttamista ja sitten sisään palaamista. Nyt se on oleilemista ja piha melkeinpä olohuoneen jatke. Metsissä päämäärätön vaeltelu onnistuu lasten kanssa tällaiselta suorituskeskeiseltä ihmiseltäkin.

Myöhästely, peruminen ja kaikenlainen suunnitelmien muokkaaminen – mikä olisi ennen ollut toisten ajan epäkunnioittamista on nykyään peruskauraa. Sairasteluita, kilareita ja arjen aikataulujen hahmottamisen vaikeutta on jatkuvasti ilmassa.

Käydä vessassa ilman että työnnetään oven alta piirrustuksia ihailtavaksi.

Valehteleminen. Olen tullut selkeästi epärehellisemmäksi lasten myötä. Lähinnä on kyse valkoisista valheista, jotka vähentävät väännön määrää: ”Ei meillä ole nyt herkkuja”, ”Sisäleikkipuisto on tänään kiinni” tai epätoivoissaan lausuttuja katteettomia uhkauksia: ”Nyt jos et tee tätä niin ei enää ikinä…”.

Nauttiminen tavallisimmista asioista. Kun kukaan ei herätä keskellä yötä. Kun saa syödä rauhassa. Kun saa tehdä ruokaa tai siivota ilman keskeytystä. Kun saa käydä vessassa niin, että kukaan ei roiku kahvassa, paukuta ovea tai työnnä sen alta piirrustuksia ihailtavaksi.

Ai, tällaisistakin asioista voi olla erikseen kiitollinen?