”Henkilökohtaisesti en laittaisi lastani päiväkotiin alle 2-vuotiaana.”

”En laittaisi lasta päiväkotiin ennen kuin hän osaa kävellä kunnolla.”

Näin ovat useammat varhaiskasvatuksen alalla työskentelevät tuttavani sanoneet. Perusteluita en itse asiassa, nyt kun mietitään, ole kovin tarkasti edes kysynyt. Oletan niiden liittyvän päiväkotien laihoihin henkilömitoituksiin ja hektisyyteen. Pahimmassa tapauksessa stressaava ympäristö, jossa hoitajat eivät pysty reagoimaan sydänkäpysten kaatumisiin, kopsahduksiin, pullisteleviin vaipppoihin ja viiltäviin itkuihin. Tämä kaikki siis puhtaasti omaa kauhukuvaani päiväkodeista pahimmillaan.

Aihe tuli ajankohtaiseksi, kun vielä Turkissa ollessamme tulin yhtäkkiä vakuuttuneeksi lastemme päivähoidon tarpeesta.

Minun töihinmenoni tarpeesta.

Aikuisen seurani tarpeesta.

…kun olemme itse liian laiskoja tai väsyneitä liikuttamaan karavaania.

Sähköposti sinkosi jo naapurin päiväkotiin tiedustellen ensin osa-aikaista ja sitten tilapäistä hoitoa. Kaikki paikat ovat täynnä mutta jätä hakemus. Tilapäistä hoitoa voi olla, mikäli lapsia on ryhmistä pois.

Elelimme sitten jokusen viikon arkea täällä kotona, missä moni asia tuntuu lopulta helpommalta kuin matkalla. Läheisten läheisyys tuo valtavasti mielen hyvinvointia minulle, ja omalla kielellä operoiminenkin taitaa keventää kuormitusta. Pienessä ja avonaisessa kodissamme lasten puuhia on helppo seurata omien touhujen lomassa. Hain, ja osin sainkin jo, apua ankeisiin ajatuksiini, ja kävinpä töissäkin yhden päivän keikan. Lukuisat ystävät ja perheenjäsenet käyvät meillä tuomassa vaihtelua arkeen, kun olemme itse liian laiskoja tai väsyneitä liikuttamaan karavaania. Yritän myös itse käydä säännöllisemmin kodin ulkopuolella ilman lapsia.

Lapsettomia mielensisältöjä, kiitos!

Laitoin jäihin päiväkotisuunnitelmat. Ei tainnutkaan olla kyse siitä, että haluaisin laittaa lapset hoitoon. Pikemminkin taisin kaivata erilaista arkea heidän kanssaan. Aikuista seuraa, kyllä, mutta sitä voi näemmä saada jopa kotiinkuljetuksella. Lapsettomia mielensisältöjä, kyllä, mutta niitäkin voi löytyä puhelinsoiton, kävelylenkin, elokuvan tai joogaharjoituksen päästä.

Tällä kaikella en yritä sanoa, että on väärin laittaa lapsi päiväkotiin X iässä. Yritän jäsennellä aiheeseen liittyviä ajatuksiani ja sanoa, että meidän kohdallamme aika ei ole ainakaan nyt. Kuukauden päästä voin olla muuta mieltä. Puhun tässä päiväkodeista, mutta toki kyseeseen voisi tulla myös perhepäivähoito ja, meidän kolmen tarhaikäisen tapauksessamme, hoitajan palkkaaminen yksityisen hoidon tuella.

Huomasin näkeväni hoitopaikan hakemisen jonkinlaisena luovuttamisena.

Jos lapsemme olisivat nyt aloittaneet vaikkapa osa-aikaisesti päiväkodissa, olisi se tapahtunut vääristä syistä ja ollut ehkä väärä ratkaisu tähän tilanteeseen. Haluan olla heidän kanssaan kotona mutta en niin, että olemisen tapa käy liian raskaaksi omalle pääkopalleni. Tässä mielensisäisessä päiväkotisekoilussa oli se hyvä puoli, että sen myötä annoin itselleni luvan pitää myös hoitoon laittamista vaihtoehtona. Tätä ennen kun, kas mielen metkuja, olin ilmeisesti hakannut kiveen julistuksen, että minähän olen lasteni kanssa kotona vuositolkulla.

Se ei ollut mikään tietoinen suunnitelma. Kuitenkin vaihtoehtoja pohtiessani huomasin näkeväni hoitopaikan hakemisen omille lapsilleni, omalla kohdallani, jonkinlaisena luovuttamisena. Enää en näin ajattele. Enkä koskaan ole muiden kohdalla edes ajatellut. Hyvä vanhempi ei ole se, joka marttyyrina kituu kotona vuodesta toiseen. Hyvä vanhempi on se, joka toivottavasti voi valita itselleenkin hyvinvointia tuottavan ratkaisun ja säteillä tyytyväisyyttä koko perheeseen.

Tiedostan myös, että kaikilla ei esimerkiksi sosiaalisista tai taloudellisesta syistä ole edes mahdollisuutta valita kotiinjäämistä. Pallotella vaihtoehdoilla. Mielensisäisesti päiväkotisekoilla.