3D-alienimme suloisessa seurannassa
Eommina/Pixabay.
On ollut liikuttavaa, ja myös rauhoittavaa, miten innostuneita ja myötäeläviä hoitajat ja lääkärit ovat olleet. Osa heistä on myös ollut ensi kertaa kolmosraskauden äärellä, ihan kuten mekin. Meitä on onniteltu ja monikkoraskauden moninkertaisia iloja on tuotu esille, vaikka luonnollisesti myös riskeistä on keskusteltu suoraan.
Toisinkin olisi voinut mennä.
Joillekin kolmosia odottaville on alettu välittömästi puhumaan osakeskeytyksen mahdollisuudesta, eli että yksi tai useampi sikiöistä abortoitaisiin riskien minimoimiseksi, tai vähintäänkin kauhisteltu kolmosraskautta.
En toki tiedä onko näissä tilanteissa aina ollut esimerkiksi nähtävillä jokin terveydellinen riski yhdelle tai useammalle sikiölle tai äidille, vai onko mahdollisuudesta mainittu muuten vaan. Jälkimmäinen olisi mielestäni suoranaista julmuutta, jos mitään tarkkoja vaaranmerkkejä ei ilmoilla ole. Suurin osa kolmosraskauksista menee lopulta hyvin, ja valtaosa monikkolapsista syntyy terveinä. Tietysti riskeistä tulee puhua, mutta tapoja ja ajoituksia on monia.
Sellaisestakin tapauksesta olen kuullut, että osakeskeytystä on erittäin vahvasti suositeltu, jopa siihen raskaana olevan naisen kokemuksen mukaan painostettu, mutta vanhemmat ovat pitäneet päänsä ja saaneet kolme tervettä vauvaa.
Meidän tilanteessamme lähtökohdat ovat onnekkaimmat mahdolliset, koska kullakin vauvalla on omat yksiönsä tykötarpeineen: omat sikiöpussit, napanuorat ja istukat. Tämä vähentää raskauden riskialttiutta. Monikkoraskauden suurimmat riskit lapsille ovat sikiöiden suuri kokoero, kohtukuolemat, ennenaikainen synnytys ja syntyvien lasten pienipainoisuus.
Kiitos, että annatte iloita
En ole lääketieteen asiantuntija enkä väitä voivani asiantuntevasti ottaa kantaa oikeisiin toimintatapoihin, mutta tämän sanon: olen äärimmäisen kiitollinen, että meidän on annettu iloita ja olla rauhallisin mielin, kun mitään täsmävaaroja ei ole havaittu.
Olen erityisen kiitollinen, että meille osakeskeytyksestä ei ole mainittu sanallakaan. Ja että joko hoitohenkilökunta on myös pitänyt kolmosten odottamista valtavana lahjana tai vaihtoehtoisesti huomannut asian laidan olevan meille näin ja kunnioittanut sitä.
Toisenlaisella suhtautumisella voisin kuvitella olevani huomattavasti huolestuneempi, mikä tuskin tekisi raskaudesta ainakaan turvallisempaa. Ymmärrän myös hyvin, että jokaiselle perheelle tai naiselle triplauutinen ei ole välttämättä yksiselitteisesti tai ollenkaan positiivinen asia. Voisin kuvitella tähän vaikuttavan esimerkiksi jo olemassa olevat lapset ja heidän ikänsä, äidin terveydentila ja turvaverkoston kattavuus.
Monikkoraskaudet säännöllisessä sairaalaseurannassa
Kolmospommin meille raskausviikolla 14 pudottanut neuvolan täti oli silminnähden innoissaan ja taisi jonkun ylimääräisen 3D-kuvankin tavanomaisten otosten lisäksi tulostaa. Hän nappasi, luvallamme tietenkin, meidät omiksi asiakkaikseen mahdollista seuraavaa käyntiä varten ja passitti yliopistollisen sairaalan seurantaan. Monikkoraskauksia seurataan aina neuvolan lisäksi säännöllisesti sairaalassa äitiyspoliklinikalla.
Jo parin päivän päästä ensiultrasta olimme siis seuraavassa tutkimuksessa, missä katsottiin tarkemmin sikiökalvojen, napanuorien ja istukoiden rakenteita. Vahvat sukupuoliveikkaukset saatiin jo nyt.
3D-kuvia en muuten ainakaan raskauden alkuvaiheessa suosittele, mikäli haluaa vaalia pumpulista visiota kauniista pienokaisestaan. Ainakin meidän ”söpöliinit” näyttivät tuossa kohtaa lähinnä avaruusolioilta isoine päineen ja nahkan alta kuultavine luineen.
Tästä eteenpäin ultrakäyntejä on toistaiseksi kerran kuukaudessa – ja sehän sopii. Katselen mielelläni näitä maailman kiehtovimpia valokuvanäyttelyitä ja tositv-ohjelmia.
