Psyyke – se on selkä- ja käsilihasten sijaan koetuksella 5-vuotiaiden kolmosten kanssa, ja yksösten vanhemmat vaivaavat, kuten räjähtäneen pään omaava äiti aloitti viimeksi ja toissakerralla. Öiset maitorallit, junakolmosrattaiden työntäminen loskassa, gigavaippapakkausten raahaaminen ja turvakaukaloiden kantaminen ovat ohi, mutta nyt tuskaillaan seuraavien teemojen äärellä:

Synttärit. Ketä kutsutaan? Omat ja yhteiset kaverit? Pelkät yhteiset kaverit? Onneksi suurin osa on niitä. Kaikki ei voida pyytää. Päädyin diktaattoriksi ja keräsin vieraslistan itse. Silti viime vuoden kotoisat kekkerit paisuvat 30–40 hengen tapahtumaksi. Omat vai yhteiset lahjat? Materiaa vai ei? Kymmenen tavaralahjaa jokaiselle on 30 esineen vuori.

Olin jälleen diktaattori, ja sukulaisia lukuun ottamatta pyysin aineettomia lahjoja, ja sukulaisille esitin täsmätoiveet. Omat vai yhteiset kakut? Yleisesti: enpä tiedä. Mutta tänä vuonna omat. Omat vai yhteiset synttärit päiväkodissa? Pyysin, että jokainen saisi oman päivänsä parrasvaloissa, mutta lopulta lapset itse halusivat yhteiset juhlat ja samanaikaiset lahjat.

Tosielämä vs. ideaalimaailma

Mistä päästäänkin… lahjojen hankkimiseen. Herra C tykkää yleensä niin sanotuista poikien leluista ja tytöt tyttöjen leluista. Toisinaan kuitenkin todistetaan traagisia pettymyksiä, kun herra C olisikin yllättäen halunnut auton sijaan Barbien vaatekaapin kaikkine pikkutarvikkeineen. Ideaalimaailmassa olisi hyvä huomioida lahjojen hankinnassa kunkin toiveet, mieltymykset ja persoona.

Mahdollistaa Prätkähiiriläjän hankkimisen koko porukalle.

5-vuotiaiden kolmosten tosielämässä toimii paremmin samanlaisten tai samantyyppisten lahjojen antaminen, sillä lapset saavat lahjat samanaikaisesti, vertailevat niitä ja leikkivät lähes aina yhdessä. Onneksi he myös innostuvat helposti alun perin sisaruksen mielenkiinnon kohteena olleesta asiasta, mikä mahdollistaa esimerkiksi Prätkähiiriläjän hankkimisen yhteislahjaksi koko porukalle.

Tasavertaisuus kaikkiaan on pahis, kun kolmoset osaavat jo laskea ja arvioida silmämääräisesti määriä. He muistavat myös prikulleen kuka on päässyt mihinkin, kuinka pitkäksi aikaa ja mitä siellä saanut. Grammavaaka, oli jonkun monikkoäidin osuva vinkki tärkeimmästä hankinnasta – ja seuraavassa lisää hankintavinkkiä.

Ihmishirviöt?

Huijaaminen, manipulointi ja valehteleminen onnistuvat jo 5-vuotiaalta. Nyt saan lapseni kuulostamaan ihan kamalilta ihmishirviöiltä, mutta eivätkös nuo kyvyt kehity suunnilleen tässä iässä? Käy yhä hankalammaksi selvittää tuhotöitä ja riitoja. Kolmoset myös alkavat olla markkinavoimien armoilla ja ymmärtää haluta asioita, nimimerkillä: ”Äiti joka heitti juuri kaikki Suuret Lelukirjat paperikeräykseen”.

Mikään määrä hanskoja ei ikinä riitä, ja vedenpitäviä hanskoja ei ole olemassa, poislukien upouudet kurahanskat sen ohikiitävän hetken.