Hyppää sisältöön

10 virhettä

Julkaistu
10 virhettä

On virhe kuvitella, että kolmoset eivät mahtuisi Ideaparkin ostoskärryihin. Kuva: Kirjoittaja

1. virhe: lähteä töihin kaiken tämän sirkuksen keskellä. Vai onko sittenkään? Töissä olemisesta nautin, mutta kotona odottaakin sitten monesti kolmin verroin kaaosta. Kolme viikkoa takana – aika näyttää. Unen laatu on näiden viikkojen aikana heikentynyt entisestään ja liikunta, siivoaminen ja parisuhdeaika vähentynyt. Toivon kyseessä olevan vain alkukankeus.

2. On virhe kuvitella tietävänsä, mitä kukin lapsista tykkää syödä. Mieltymykset muuttuvat nopeammin kuin äidin mieliala, ja se on tiuhaa tahtia se.

3. Virheellistä on antaa ”piitaa” vaativalle lapselle piirrustusvälineet jos ei itsekin ole valmis taiteilemaan.

4. Onko virhe jatkaa monikkoraskautta? Tätä pohti Facebook-ryhmsässä eräs, joka oli vastikään saanut tietää odottavansa kaksosia. Valtava kysymys. En sanonut mitään, ainakaan vielä. Jos sanoisin, sanoisin että ehdottomasti ei, mutta helppoa ei todennäköisesti tule olemaan. Sanoisin myös, että harjoittele valmiiksi avun pyytämistä, aktivoi apuverkostoja ja hoida parisuhde mahdollisimman hyvälle tolalle. Pui akuutit ja ikuisuuskriisit ennen monikoiden syntymää.

5. virhe: laittaa kolmosille kengät jalkaan jos ei saman tien päästä heitä pihalle tai kärryyn. Heipparallaa vasta, tai edes jokus lähimenneisyydessä, puhdistetut lattiat!

6. Vaihtamalla ei parane -ajattelu on virheellistä. Vaihdoin työpaikkaa, ja ainakin tähän saakka olen erittäin tyytyväinen päätökseeni.

Tietenkin välillä joku oli hukassa. Lähteminen on vaikein kohta.

7. Oli virhe sanoa, että en enää ikinä tai ainakaan vuosiin lähde lasten kanssa HopLopiin. Kaikkeen sitä uskaltautuukin sateisena lauantaina, kun jokainen mahdollinen kylästelykelpoinen tuttava on yhtä aikaa syysretkellä, kiekkomatsissa tai töissä. Vaarallisten paikkojen taktiikalla (kun kerran alkaa pöpöjä keräämään niin kerää sitten kerralla huolella ja nauttii matkasta) kävimme viiden päivän sisällä HopLopissa kolme kertaa – sairastumatta!

Ei-kiireisenä aikana siellä meni melko kivasti, kun katsekontaktin sai väljissä tiloissa säilytettyä vaikka lapset hieman sinkoilivatkin. Tietenkin välillä joku oli hukassa. Lähteminen on vaikein kohta, koska kolmea on kahdestaankin vaikea kantaa, ja vaikka koko trion eteiseen saisikin, niin joku pääsee aina väkisin karkaamaan kun toisille suorittaa käsienpesu-  ja pukemisoperaatiota. Neiti B muuten löysi uusia ystäviä HopLopin työntekijästä ja ystävällisestä vanhemmasta herrasta, joka lahjoitti tytölle pehmolelunkin karkureissun aikana. Kannatti livistää.

8. Virheellistä on luulla vajaan kahden vuoden kokemuksella tietävänsä vanhemmuuden kirjoittamattomat säännöt. Saavatko lapset mennä tissittämään (silittämään) muita lapsia julkisilla leikkipaikoilla? Pitääkö vanhemmalta kysyä lupa? Pitääkö tissitysyritys estää?

9. iso virhe: kuvitella, että pottaharjoittelulle tulee jokin täydellinen ajankohta. Kuten opinnäytetyöt, siivoukset ja lenkille lähtö, se täytyisi vain aloittaa.

10. On virhe ajatella treffeillä käymisen olevan kuin pyörälläajo. Ainakin meidän on pitänyt harjoitella ruostunutta taitoa. On outoa olla kaksin. Hyvä olisi suunnitella etukäteen mitä tekee, koska muutoin voi päätyä äkkiä takaisin kotiin tai romanttisesti joen rantaan katsoman, kun kaverin puoliso soutaa lohta edessänne edestakaisin.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *