1/2: Hankalinta 5-vuotiaiden kolmosten kanssa – Te yksösten vanhemmat!

Kolmoset täyttävät parin viikon sisään viisi vuotta. Enää ei tarvitse pumpata maitoa ja suorittaa 15 syöttöä yössä, vaihtaa vaippoja liukuhihnalta tai raahata kolmea turvakaukaloa. Mitkä asiat haastavat juuri nyt? Ne ovat ennen kaikkea psyykkistä kanttia vaativia – ei niinkään käsityötaitoja tai selkä- ja hauislihaksia.

Jankutus, ehdoton ykkönen. Itseni ja lasten taholta.  Montako kertaa päivässä voi pyytää kuuntelemaan, pesemään kädet, istumaan kunnolla, puhumaan yksi kerrallaan, tulemaan syömään ja niin edelleen, kun yksi tai aina viisikään kehotusta ei riitä? Houkuttaisi joskus laskea, itse asiassa otin jo ääninauhurinkin esille dokumentoidakseni joskus jankutuksen, lasten vaatimusten ja äiti-sanan hokemista. Eniten todistaakseni itselleni, että ajoittaiselle voimakkaalle psyykkiselle väsymykselle on syynsä ja toiseksi eniten huvittaakseni teitä lukijoita.

Eri tarpeet ulkoilun, muiden aktiviteettien, unen ja vaatteiden määrän suhteen. Lapset ovat samanikäisiä, mutta joudumme tasapainoilemaan erilaisten tarpeiden kanssa, varmaan samantyyppisesti kuin eri ikäisten sisarusten vanhemmat. Iällä ei kuitenkaan voi perustella mitään, joten konflikteilta ei voi välttyä.

Ainoana vanhempana lasten kanssa ollessa yhtälö on hankala.

Herra C on lämminverisempi ja kaipaa vähemmän kerroksia ulos. Hän myös nukkuu säännönmukaisesti yhdestä kahteen tuntia tyttöjä vähemmän yössä. Herra C ja neiti A kaipaavat enemmän kodin ulkopuolisia aktiviteetteja, mukaan lukien ulkoilu, ja neiti B taas tarvitsee enemmän aikaa kotona tapahtuviin sisäleikkeihin rauhoittumiseen. Kahden aikuisen voimin tasapainoilu onnistuu, mutta ainoana vanhempana lasten kanssa ollessa yhtälö on hankala.

Eräänkin kerran olemme lähteneet koko porukalla arki-iltapäivänä puistoon, koska etenkin herra C:n on pitänyt saada purkaa energiaa. Neiti A:kin on pysynyt hyvin menossa mukana, mutta jo lähtiessä olen tiennyt reissun olevan liikaa neiti B:lle. Joka onkin sitten poistettu paikalta kamalissa itkupotkuraivareissa ja kotiin asti karjuvana. Minkäs teet, jos ei ole toista aikuista tai jos olisikin, mutta sisäkissa ei ymmärrettävästi ymmärrä omaa parastaan ja suostu jäämään kotiin muiden (ja parhaassa tapauksessa päiväkotikaverienkin) lähtiessä ulkoilemaan.

Yksösten vanhemmat. Minun on edelleen vaikea päästä tasavertaiseen vanhemmuuskeskusteluun yksösten vanhempien kanssa. Selvästi teen heidän olonsa tietyllä tapaa epämukavaksi pelkällä olemassaolollani, kun on aika jakaa vanhemmuuden haasteita. Eihän sinulle tällaista voi sanoa. Ei yhden kanssa tietenkään pitäisi olla hankalaa. Ei tietenkään voi teidän tilanteeseen verrata.

Yksikin lapsi on iso elämänmuutos.

Ei ihan oikeasti tarvitsisi selittää, ja ihan oikeasti voit sanoa minulle näitä asioita. Yksikin lapsi on iso elämänmuutos ja osaa varmasti haastaa. Ei tarvitse olla monikkovanhempi tai edes monen lapsen vanhempi. Itse asiassa eräitä hankalimpia päiviäni vanhempana ovat olleet ne, kun olen ollut kotona koko päivän yhden puolikuntoisen lapsen kanssa. Jatkuvasti pitäisi olla leikkimässä, kuuntelemassa ja juttelemassa, kun sisarukset eivät ole sitä tekemässä! Uuvuttavan intensiivistä! Nostan tässä yhden lapsen vanhemmille hattua. Tosissaanko kykenette tähän joka päivä?

Haastelistan äärellä jatketaan ensi kerrallakin, mutta haluan sanoa myös tämän: ehdottomasti paljon enemmän on 5-vuotiaiden kolmosten kanssa ihanaa ja ihastuttavaa kuin haastavaa. Ei voi sanoin kuvailla, miten antoisaa on seurata toisilleen korvaamattoman läheisten kolmosten touhuilua ja sanailua.

Kun he mönkivät pyllyt pystyssä porukalla lumiluolissa.

Halaavat sisarusta lohdutukseksi.

Päättävät ostaa hammaskeijurahoilla kurpitsoita itselleen ja toisilleen.