Perhe Päivi Alasalmesta kaikki politiikka on lapsipolitiikkaa ”Lapset ovat maamme tulevaisuus ja toivo; he ovat kaikki, mitä meillä on,” kirjoittaa kolumnissaan…
Lastensuojelu Lastensuojelun visiota etsimässä ”Kun muita keinoja ei enää keksitä, apua haetaan lastensuojelusta”, kirjoittaa Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja ja…
Kasvu Kehitysvammainen lapsi löytää kaverinsa koulusta Aina ei tule ajatelleeksi, millaisia pulmia elämässä saattaa tulla eteen. Tulitko ajatelleeksi, että kehitysvammaiset…
21.9.2022 Ollapa sopivasti pulassa Pedagogiikkaa pallomeressä, päiväunipelkoa ja entisen minän pulpahduksia.
14.9.2022 Jännittävät päiväunet Olen kirjoittanut aiemminkin päälle jääneistä ylikierroksistani ja rentoutumisen vaikeudesta. Huomaan jännittäväni myös lasten ollessa…
6.9.2022 Kikkejä, kukkuja ja vessapiileskelyä Ystävä sanaili tunnelmallisesti pimentyvistä syysilloista. Nyökyttelin pitäväni niistä myös, noin yleisesti. Myöhemmin päähäni pälkähti,…
5.9.2022 Laiskat, kurittomat nuoret? Olitko mallikelpoinen, fiksu nuori? Tai ainakin parempi kuin nykynuoret? Jos, niin et ole ainoa,…
28.8.2022 ”No NYT olen nähnyt kaiken” Ystäväni raportoi aina kaikki ”haastattelut” ulkoiltuaan lastemme kanssa, mikä on minusta herttaista – siis…
25.8.2022 Muu erityisosaaminen: paksu mikrokaurapuuro Alkoi yhtäkkiä naurattaa ripustaessani kuravaatteita kuivumaan. Ei niinkään se ripustelu, vaan ajatus äiti-toimenkuvani sisällöistä.…
16.8.2022 Pitäisi – vai pitäisikö sittenkään? Mielen nälkäkuolemasta, hoitajavalinnasta ja yleisestä sekoilemisesta.