Kuukauden kirjat: Ystävyyttä ja rakkautta pienten kirjoissa
Piirros kirjasta Toivo ja talviyö.
Isä haluaa vaihtaa perhettä
Pikku Punkkarin romurinkassa pieni tyttö ahdistuu vanhempiensa erosta ja miettii, miksi isä haluaa vaihtaa perhettä.
Esikoislastenkirjassaan Ulla Pulkka ja kuvittaja Sakari Kannosto ymmärtävät lapsen tunteita, mutta eivät tee tuskaa tuottavista aikuisista paholaisia. Mitä nyt uuden perheen äiti vaikuttaa vähän kireältä tyypiltä…
Pikku Punkkari kertoo kokemuksistaan lauhkeasti ja eläytyvästi, vaikka toisinaan teksti maistuu hiukan liian kirjalliselta.
”Onni ei koskaan katoa, se ainoastaan muuttuu”, kirjassa vakuutetaan toiveikkaasti.
Pikku Punkkarikin pääsee eroon huolien täyttämästä romurinkastaan.
Avioero on tärkeä aihe lastenkirjoissa juuri nyt, sillä viime vuosina se on jäänyt muiden perheongelmien ja uudenlaisten perheiden jalkoihin.
Toipumisen tarina
Hannamari Ruohosen kuvakirjassa Kadonnut äitini vanhempien torailua tulkitaan pikkupojan näkökulmasta. Riita ei kuitenkaan johda eroon, vaikka kaikkeen kyllästynyt äiti vähäksi aikaa katoaakin. Lapsi riehuu ja rellestää mielikuvituskoiran kanssa ja purkaa pettymystään hävittämällä äidin tavaroita sisustuslehtiä myöten.
Vanhempien riita häälyy taustalla, mutta tärkeintä kirjassa on se, että isä onnistuu hellästi hälventämään lapsen pelot ja synkät epäilyt.
Teos on nahinasta ja väsymyksestä toipumisen tarina. Kuvissa on yhtä paljon loukkaantuneisuutta ja rähinää kuin sulaa pehmeyttä.
Kirja sallii monenlaiset tunteet. Lopussa poika jo istuu äidin pörrösukat jaloissaan: ”Ne olivat aivan liian isot, mutta tosi lämpimät.”
Lasten rakkauskirja
Ninka Reitun kuvatarinasta Sinä olet superrakas on kaikki turha riisuttu pois. Juonta kirjassa on tuskin nimeksikään, mutta teema sitäkin suurempi: isä ja pikkupoika keskustelevat lujasta rakkaudesta.
Supersankariasuissaan liihottelevat Iso ja lapsi juttelevat rakkauden voimasta aina, kun leikkimiseltään ennättävät. Aikuisen korvin jotkut lauseet kuulostavat ehkä kliseisiltä, mutta lapsi epäilemättä reagoi raikkaammin ja valppaammin.
”Rakkaus teki minusta rohkean”, ilmoittaa kirjan pikkuruinen.
Reittu on löytänyt kuviin huumoria, ja mielikuvituksen maailmaan pujahdetaan tuon tuostakin. Kaupunkinäkymät ovat upeita ja maalauksellisia. Pieneen kirjaan mahtuu paljon sävyjä.
Auttajia riittää
Brittiläinen Benji Davies ihastutti tovi sitten tunnelmallisella ja hiljaisella kuvakirjallaan Toivo ja valas, jossa isänsä kanssa saarella asusteleva pikkupoika ystävystyy valaan kanssa.
Toivo ja talviyö -kirjassa (suom. Sanna Niemi) poika pelastaa kalastajaisänsä umpijäästä ja saa yllättäen pelastusapua rakkaalta valaaltaan, jonka luuli jo kadottaneensa.
Teoksessa kaikki tarvitsevat vuorollaan apua, ja ilman suureellisia selityksiä tekijä näyttää, mihin kaikkeen rakkautta riittää – olipa sitten pikkupoika, aikamies tai pieni valas.
Niukkasanainen kirja johdattelee toisenkin suuren asian pariin: Toivo iloitsee pitkään, miten sai vaikeana yönä ystävänsä takaisin.
Suuria teemoja tukee lämminhenkinen kuvitustyyli. Kesäiset rantanäkymät ja lunta tuprehtivat illat ovat täynnä tunnetta.
Isän ja pojan kaveruudesta ei kovin monella sanalla kerrota, mutta kaikki olennainen tulee silti sanotuksi.
Onnellinen toripäivä
Eppu Nuotio ja kuvittaja Aino Louhi jatkavat Toripäivä-kirjalla arjen valinnoista kertovaa Tämä vai tuo? -kuvakirjasarjaa.
Fiinu ja äiti ryhtyvät kirpputorikauppiaiksi, mutta iloa tuottaa myös torilla vaeltelu. Arkipäiväisistä pikku havainnoista ja kohtaamisista olisi ennen kirjoitettu realistinen lastenkertomus. Nyt kotikertomukset ovat hulahtaneet kuvakirjojen puolelle, ja kouluikään ehtineille tarjotaan lähes yksinomaan humoristisia sarjoja.
Toripäivään sisältyy lämpimiä tilanteita ja miellyttäviä tapaamisia. Aika sykähdyttävästi Louhi tavoittaa kuvassaan pienen pojan onnen, kun hän löytää pehmohevoset hellittäväkseen.
Tarinassa ei sen kummemmin kerrota Fiinun ja äidin suhteesta, muttei jää epäselväksi, miten läheisiä he toisilleen ovat.
Muuten niin sympaattisessa kuvakirjassa kiusaa se, että kanteen on tekijöitten nimet tällätty pienillä alkukirjaimilla. Turhaa kikkailua oikeinkirjoituksen kustannuksella!
Lujaa ystävyyttä
Kurre Keikari ja popcornit -kuvakirjassa ei kerrota varsinaisesti perheestä, mutta taas kerran lastenkirja osoittaa, kuinka vankkaa tekoa ystävyys voi olla.
Sanna Tahvanaisen kirjoittama ja Lena Frölander-Ulfin kuvittama kirja sijoittuu lontoolaiseen puistoon, jonka merkkihenkilöihin lukeutuu kultakelloistaan ja puvuistaan ylpeilevä Kurre Keikari. Mutta niin vain käy, että Kurre lankeaa karhun kauppaaman ihanan popcornin houkutuksiin ja on valmis luopumaan mistä muusta tahansa. Onneksi rakas Rotta-ystävä vakuuttaa tarinan lopussa kolauksen kokeneelle hienostelijalle, miten paljon ystävästään pitää:
”Minä välitän sinusta. Olipa sinulla nappeja tai ei.”
Ystävyyden viestin rinnalla kirja henkii myös pienessä mittakaavassa brittiläisen satuperinteen tunnelmaa. Kuvituksen tyypit ovat ilmeikkäitä, varsinkin pursuilevan uhkeat puluneitoset ovat näyttäviä.
Sisarukset sademetsässä
Leena Parkkisen toinen lastenkirja Pikkuveli ja mainio harharetki (kuv. Jussi Karjalainen) pulppuaa sademetsän ja suosilmäkkeiden salaisuuksia. Pikkuveli ja hänen siskonsa Kreivitär Pitäjämäki valmistautuvat suureen tutkimusmatkaan, jonka aikana tavataan mm. suonsilmärusettianakonda, jättiläiskäärme ja Keski-Uudenmaan Herttuattareksi itseään kutsuva mummo, joka asuu tassullisessa koiratalossa.
”Talot ovat parhaita kun ne ostaa pentuina. Silloin voi itse päättää mihin olohuone kasvaa.”
Mainion harharetken mielikuvituksellinen huumori muistuttaa lastenrunouden suosimaa nonsensea: kaikki on mahdollista ja ihan hullua.
Parkkinen tuo viidakkoseikkailuun myös tuntuvan annoksen hellyyttä, kun lukija pääsee tutustumaan suloiseen pieneen apinaan.
Lastenkirjoissa nujerretaan aina pelkoa, ja tälläkin kertaa muistutetaan, että pelko kutistaa ihmistä.
Karjalaisen ensimmäisessä lastenkirjakuvituksessa on niin ikään rohkeuden viesti: värit, ilo ja mielikuvitus hehkuvat ujostelemattomalla voimalla.
