Kuukauden kirjat: Uusia seikkailukirjoja lapsille ja nuorille

Poikien mieleen

”Halusin kirjoittaa reippaasti ja hauskasti, niin että se on samaan aikaan törkeää ja toiveikasta.” Ajatuksen tiivistää kirjailija, jonka kaksi peruskoulun päättävää poikaa tapaavat Kalle Veirron nuortenromaanissa Ohut hauska kirja. Samat sanat voisi sanoa yhtä hyvin Veirto itse. Hän kirjoittaa ripeälukuisia ja humoristisia nuortenkirjoja, joita pojatkin lukevat mielellään.

Ekkua ja Iiro-Matiasta kauhistuttaa äidinkielenopettajan uhkaus: jokaisen on luettava kokonainen kirja. Nuoret miehet ovat saaneet vihiä sopivan ohuesta ja hauskasta kirjasta, mutta kun sitä ei tahdo millään löytyä, lähtevät he jäljittämään kadonnutta kirjailijaa. Ysiluokkalaisten matkasta tulee hullunkurinen seikkailu, ja lukija saa nauttia tästä suomalaisesta road moviesta.

Veirto iskee nohevaa tarinaa, jossa käsitellään myös lukemista vinkeän epäsovinnaisesta näkökulmasta. Kirjan avoin loppu jättää pohdittavaksi, tuleeko Ekusta ja Iiro-Matista lukumiehiä.

Rehevää ja vetävää

Antti Halmeen dekkarisarjan aloitusosassa Mafiakesä nuoret vertaavat runsaita syöminkejään Viisikko-sarjaan. Enid Blyton tulee tosiaan mieleen, mutta Viisikon voi kyllä vaihtaa kerrontatavaltaan runsaampaan Seikkailu-sarjaan.

16-vuotias Artturi pääsee meritutkijaisänsä mukana Sisiliaan, jossa tietysti alkaa tapahtua huikeita. Poika saa pian ystäviä, ja yhtä nopeasti paikalle lehahtavat myös vaarat ja viholliset. Ei Sisiliaa ilman mafiaa, Artturi huomaa.

Kirjassa on modernin nuortenkirjan kliseitä kuolleesta äidistä vastenmieliseen äitipuoleen. Tällä kertaa isän naisystävä tosin osoittautuu matkan aikana ihan siedettäväksi.

Halme kirjoittaa rehevällä tyylillä vetävää seikkailua ja lomaparatiisin kuvausta. Uskottavuutta ei parane kaiken aikaa miettiä.

Kieliasu olisi vaatinut vielä viimeistelyä, mutta jännitys, nuorten ystävyys ja tunnelman eksoottisuus viehättävät.

Villi viikko pöpelikössä

Tuula Kallioniemen varhaisnuorille suunnattu romaani Villi viikko johdattelee Viltsun ja pari muuta nuorta mummon mökille. Mummo on hörhöilevä yrttikuningatar, joka keksii häipyä matkoihinsa ja jättää nuoret selviämään omin neuvoin. Kännykät ja muut vimpaimet rouva takavarikoi huolellisesti. Nuorten lomaviikosta koituu muhkea selviytymisseikkailu.

Kallioniemi on pienen tauon jälkeen vapautuneen huumorin äärellä, vaikka kirjassa pirskahtelee synkkiäkin sävyjä. Huumori ja moderni henkilökuvaus tuoreuttavat muuten perinteistä kesäseikkailua ja rikostarinaa.

Viltsusta kertoo paljon se, että kirjailijan ammatti sijoittuu kärkipäähän hänen ammattihaaveiden listallaan. Kirjailijan kun ei tarvitse lähteä paarustamaan töihin kesken aamu-unien…

”Olisi kuin Jumala, joka loi ihmisen maan tomusta. Tai mähän olisin vielä parempi, en tarttisi tomua, loisin tyypit tyhjästä. Tekisin maailmasta minkälaisen haluaisin”, Viltsu suunnittelee.

Ajaton viikinkiseikkailu

Roope Lipasti päättää viikinkiaikaisen seikkailutrilogiansa Karhuriimulla, jossa Vilja ja hänen ystävänsä Egil ja Pekko joutuvat kaivoskylään. Kylässä lapset näkevät viikinkien ryöstämiä ihmisiä, joita käytetään kaivosorjina. Karua realismia on myös tuhoisa kulkutauti. Kirja välittää pieniä aavistuksia todellisesta historiankulusta.

Kiperien tilanteiden ja vahvojen juonenkäänteiden rinnalla Karhuriimussa on rauhallista tunteiden kuvailua sekä monipuolista inhimillisyyden korostamista.

Lipasti kirjoittaa pehmeän kaunista kieltä, joka sulavuudessaan luo ajattomuuden illuusion. Viikinkiaika ei tunnu hänen hyppysissään teennäiseltä eikä liioin jyhkeältä. Lukijan on helppo eläytyä lasten lujaan ystävyyteen.

Historialliseen romaaniin mahtuu kestävää viisautta, kuten Viljan kommentti ystävälleen:

”Tietäminen on aina parempaa kuin tietämättömyys”.

Totta ja taikaa

Tittamari Marttisen kirjassa Emeliina ja laulavan koiran tapaus (kuvittanut Lotta Kauppi) on tuntuva annos vanhanaikaisen lastenromaanin lämpöä ja viehättävyyttä, vaikka tapahtumat nykyhetken Helsinkiin sijoittuvatkin. Vaikutelma syntyy siitä, että kaikki tuntevat toisensa ja tahtovat enimmäkseen pelkkää hyvää.

Emeliinalla on ihmeellisiä taitoja, hän pystyy mm. leijuttamaan esineitä, ja kykyä tarvitaan tarinasikermän aikana. Taikuus tuo kirjaan ilmavuutta ja arvoituksellisuutta. Totunnaisinta antia on kelmin pyydystäminen. Se opitaan, että ”ihmisellä ovat asiat hyvin silloin, kun häntä naurattaa”.

Emeliinan seurassa riittää hyvää mieltä ja seikkailua, arkea ja leijailua, niinpä tuntuu turhalta, että henkilöiden kerrotaan tuhkatiheään ”naurahtelevan”. Saman sanan toisteleminen tylsistyttää muuten elävää kerrontaa.

Marttisen kirjassa on persoonallisuuksia, iloa ja pientä jännitystä. Kaupin kuvituksessa on samaa heleyttä ja värikkyyttä.

Moderni etsivätoimisto

Paula Norosen humoristinen Tagli ja Telle – Tehtävä Sirkussaarella (kuvittanut Oili Kokkonen) aloittaa uuden lasten dekkarisarjan. Seikkailusisarukset Tagli ja Telle perustavat malliltaan hyvin nykyaikaisen etsivätoimiston. Etsivät kokoontuvat kauppakeskuksen uumenissa, mikä on ihan kelpo jatke lastendekkarien tutuille puutarhamajoille ja asuntovaunuille.

Sarjan helppolukuisuus toimii, kuvia on paljon ja teksti on repliikkipainotteista. Noronen ei ole maalailija eikä hienostunut tyylinikkari, mutta omaperäinen huumori ja hauska juonittelu ovat hänen vahvuuksiaan. Kirjassa möyritään tunneleissa, tutustutaan sirkussaaren outouksiin ja nautitaan kauppakeskuksen antimista öiseen aikaan.

Tagli ja Telle ovat vielä luonteiltaan niin erilaisia sisaruksia, että mielenkiintoista seurattavaa riittää myös henkilökemian puolella.

Huikentelevainen matka

Heikki Lehikoisen lastenkirja Kuningas Faravidin testamentti (kuvittanut Emmi Jormalainen) aloittaa humoristisen Sukelluslabradori Tufunus tutkii -sarjan.

Kirja toteuttaa alakouluikäisen lapsen unelman ihmeellisestä elämän käänteestä ja seikkailua pursuavasta kesälomasta. Kirjan kertoja – ehkä pikkupoika, ei sillä ole niin väliä – saa vahingossa postia, jonka hän juoksuttaa oikeaan osoitteeseen. Siitä käynnistyy eriskummallinen matka sukelluslabradori Tufunuksen ja tämän ystävän Maroksen kanssa. Ihmislapsi ja koirat tulevat hyvin juttuun keskenään, ja asetelma tuo lempeää väljyyttä ja koomisuutta.

Kaverukset ryhtyvät selvittämään muinaisen kuningas Faravidin testamentin arvoitusta. Tutkimusmatkalla tavataan mm. nykyajan samaani, ja koirakorkeakoulusta valmistuneen Tufunuksen johtama retkikunta turvautuu niin aikakoneeseen kuin DNA-tutkimuksiin. Hupaisan ylevä tunnelma sopii lapsille, jotka haluavat lukea vanhojen tarinoiden ja mielikuvituksellisten retkien ryydittämää seikkailua.

Jormalaisen piirroskuvitus höystää hauskasti lastenkirjaa, jossa vietetään aikaa kellarissa sijaitsevassa innovaatioverstaassa.

Kirsi Kunnas pikkutyttönä

Kirjavinkkaus sujuu jo. Parhaimmillaan se on hyvinkin stand up -komiikan veroista yleisön kohtaamista ja uteliaisuuden herättämistä.

Lapsille kirjoista ja kirjailijoista kirjoittamista meillä sen sijaan vasta harjoitellaan. Aikoinaan aihepiiri oli näkyvästi esillä mm. lastenlehdissä, mutta ei enää nykyään.

Lasten oman kirjallisuuslehti Vinskin kuivahtaminen on vakava tappio.

Pienten koululaisten kristillinen Lastenmaa-lehti pitelee silloin tällöin kirjallisuuden puolia. Rudolf Koivu ja Kirsi Kunnas esiteltiin siinä tovi sitten. Huomion vie tietysti elämäkerrallisuus, mutta se lienee paras tapa tutustua kirjailijaan. Jos pienet arkiset yksityiskohdat ja kouluvuosien hassuudet jäävät mieleen, saattaa niistä kasvaa kiinnostus kulttuurihistoriaan.

Ismo Loivamaa

Tieteestä niin, että lapsikin ymmärtää

Maaliskuussa Suomessa näki päivänvalon uusi lehti. JunioriTieto on suunnattu 6–12-vuotiaille uteliaille ja oppimishaluisille lapsille.

Lehden esikuva on Ilustrētā Junioriem, jota on julkaistu Latviassa jo seitsemän vuotta. Sitä käytetään apuvälineenä kouluopetuksessa ja se pyrkii edistämään lukuharrastusta myös koulun ulkopuolella.

Ensimmäisen numeron pääteemana ovat robotit. En tiennyt, että Isossa-Britanniassa on kehitetty jo kokonaan robotisoitu teatteriseurue. Tai että Venäjällä on rakennettu suuren runoilija Puškinin kunniaksi robotti, joka osoittaa tunteitaan.

– Lehti houkuttelee esittämään yhä uusia kysymyksiä ja oppimaan lisää. Olisin itsekin lapsena riemuinnut, jos olisin saanut vastaukset kaikkiin kysymyksiini! kertoo lehden päätoimittaja Annika Suna.

Hän muistuttaa, että Lukukeskuksen viimevuotisen tutkimuksen mukaan lapset lukevat edelleen mieluummin paperilta kuin ruudulta.

Anu Jämsén