Kuukauden kirjat: Suomenruotsalainen lastenkirja menestyy maailmalla

Suomenruotsalaisessa lastenkirjallisuudessa solahdetaan vaivattomasti fantasian ja kummallisuuden puolelle. Lapsen ajattelutavan seuraaminen on niiden voima.

Näytelmäkirjailija Tove Appelgrenin ja kuvittaja Salla Savolaisen kansainvälisestikin menestyvä Vesta-Linnea-kuvakirjasarja ammentaa lapsiperheen arkisesta elämänmenosta, mutta ajatuksen voimaa ja syvyyttä haetaan myös unista ja mielikuvituksesta.

Vesta-Linnea kuunvalossa -kirjan (Tammi, suom. Tittamari Marttinen) tunnelmallisessa rantamökissä on aamulla alakuloista, kun Vesta-Linnea ei tahdo ensinkään nousta. Pikkusisko lohduttaa häntä parhaansa mukaan. Päivän mittaan Vesta-Linnea saa omaksua tukijan ja tarkkailijan roolin, sillä kylään tulevalta äidin ystävättäreltä on sydän murtunut. Vesta-Linnea vaistoaa surun tunteen.

”On monia tapoja olla surullinen”, hän miettii.

Unessa Vesta-Linnea ajaa pelottavan kaivonoidan tiehensä, ja päivällä hänellä on voimaa kohdata masentunut aikuinen. Aihe on vaikea, mutta tekijäpari käsittelee sitä rohkaisevasti.

Mukavat isät

Suomenruotsalaisissa kuvakirjoissa on viime vuosina tutkittu isää. He ovat kirjoissa tiiviisti läsnä lastensa elämässä, vaikka kuvissa aika nuutuneilta näyttävätkin…

Fredrick Sonckin Fiia ja kyy -kirjassa (Etana Editions, suom. Johannes Ekholm) isä joutuu tappamaan kyyn pihapiiristä, kun ei onnistu sitä pyydystämään. Fiia pahastuu sydänjuuriaan myöten isälleen ja nimittää tätä käärmeentappajaksi.

Pikkutytön kertomuksessa on lapsen vahvaa eläytymistä ja myötätuntoa mutta myös isän virheen herättämää pettymystä. Ehkä hän joutui ensimmäisen kerran pettymään isäänsä? Ja miten avuton anteeksipyytäjä isä onkaan!

Teos jatkaa modernilla tavalla suomenruotsalaisen lastenkirjallisuuden merellisiä perinteitä. Nyt mökkeillään ilmiselvästi Ahvenanmaalla.

Jenny Lucanderin kuvissa on kauneutta, hauskoja yksityiskohtia ja yllätyksellisyyttä.

Koomikko Ted Forsströmin ja kuvittaja Åsa Lucanderin Hissun kissun, Hilja! (Etana Editions, suom. Johannes Ekholm) keskittyy isän ja lapsen iltasatuhetkeen, joka ehtimiseen keskeytyy Hilja-koiran haukkumiseen. Sillä taitaa olla vilkas mielikuvitus, kun se keksii mitä ihmeellisimpiä tilanteita, joihin on ihan pakko reagoida. Mitä jos vieraat koirat ovatkin pystyttämässä pientä kahviota perheen olohuoneeseen?

Kuvissa koirat ovat niin suloisia ja ilmeikkäitä kuin olla voi, ja kirja vapautuu hauskasti iltasadun lukemisesta vuolaaseen fantasiaan.

Kalvakat perhepojat

Malin Kivelän ja kuvittaja Linda Bondestamin kuvakirja Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo (Teos ja S&S, suom. Maarit Halmesarka) kuuluu kehittelyltään suomenruotsalaisen kuvakirjallisuuden hassuimpaan kärkeen. Ylenpalttisen telkkarin katsomisen seuraukset on siinä paisuteltu hellyttävän koomisiin mittoihin.

Pixonin perhe, äiti ja pojat, massuttavat ekstrasokeroituja herkkuja ja luhistuvat ruudun äärelle. Kun poikien elämäntavassa tapahtuu hetkellinen kohentuminen television hajottua, veljesten kunto kohoaa peräti 64-vuotiaiden tasolle!

”Mahalaukut loistavat. Verisuonet luikertelevat. Iho hohtaa.”

Ruudun ääreen voi hyytyä.

Kymmenisen vuotta vanhassa kirjassa keskitytään telkkarin vaaroihin, kun tekijät nyt kirjoittaisivat ehkä älypuhelinten jatkuvasta sihtaamisesta. Tosin tietokoneet luovat teoksessa jo ikkunoihin sinistä hehkuaan. Siinä on muistumia Jörö-Jukasta: kauhua, koomisuutta ja kasvatusta.

Arjen ja absurdin vaiheilla viihdytään myös Malin Klingenbergin ja kuvittaja Maria Sannin Viisi hauvaa -kuvakirjassa (S&S, suom. Outi Menna). Hiukan tärkeilevä Linnea tiedottaa päiväkodin hiekkalaatikolla, että heille on tulossa viisi hauvaa. Juoni perustuu pienelle väärinkäsitykselle, jota maustaa lapsen näkökulma.

Tove Janssonin harvinaisuuksia

Muutama vuosi sitten julkaistiin uusintapainos Tove Janssonin esikoisteoksesta Seikkailu merenpohjassa (WSOY, suom. Sirke Happonen), joka alun perin ilmestyi Vera Haijn salanimen suojissa vuonna 1933.

Riimitellyn kuvakertomuksen historia yltää vieläkin kauemmas, sillä Jansson sai sen valmiiksi 13-vuotiaana koulutyttönä 1920-luvun lopulla.

Mauno, Maikki ja koira syöksyvät omatekoisella kilpa-autolla merenpohjaan, ihmeelliseen valtakuntaan, jossa he tapaavat merenneidon, mustekalan ja näkin. Lopussa ystävykset pelastuvat turvalliseen saaristolaismökkiinsä, jonka lieden äärellä äiti huseeraa korvakoruineen ja piikkikorkoisine kenkineen.

Tove Jansson latasi arjen ja fantasian oikullista jännitettä jo esikoiskirjassaan, jonka kertoja vihjailee tulevista yllätyksistä: ”Vaan päättyykö seikkailu tähän?”

Suomentaja Sirke Happonen kertoo jälkisanoissaan kirjan syntyhistoriasta ja opastaa tutkimaan kuvien yksityiskohtia. Pienet, marginaaliset hahmot saavat ainakin lapsikatsojan huomion, mutta ihan varmasti myös paatunut aikuinenkin innostuu tiirailemaan kuvia.

Muumeista selkokielellä.

Vaarallisen juhannuksen selkokielinen versio (Opike, selkomukautus Jolin Slotte, suom. Ari Sainio) ilahduttaa tärkeydellään enemmän kuin monet uudet muumituotteet. Kirjan selkokielinen laitos johdattaa sekä muumimaailman filosofiaan että seikkailuun. Hyvän selkokirjan lukeminen jättää kylläisen olon. Muumikirjan luonne säilyy selkoversiossa täyteläisenä.

Vähän realismiakin

Oikulliset ja jännittävät kuvakirjat korostuvat suomenruotsalaisessa lastenkirjallisuudessa, mutta arkista realismia ei ole kokonaan hylätty. Eva Höglundin toistaiseksi suomentamaton Kompisdeckarna-etsiväsarja yhdistelee seikkailua, paikallisväriä ja paneutuvaa henkilökuvausta. Sen Den farliga lasten -osassa (Scriptum) huumerikos koskettaa turkulaisten varhaisnuorten elämää.

Houkuttelevalla tavalla kirja sisältää paljon muutakin kuin rikollisten kintereillä kirmaamista. Neljän lapsen porukka koostuu erilaisista luonteista, joten oman identiteetin pohdintaa on saatu luontevasti mukaan.

Suomenruotsalaisen kirjallisuuden tunnuspiirteisiin kuuluu herkkävaistoinen ympäristön kuvaus. Kompisdeckarna-sarja sijoittuu Turun keskustaan, ja kirjailija saa siitä paljon irti. Yksityiskohdat on mielenkiintoisesti valittu, joten lukija pääsee pujahtamaan ruotsinkielisen Turun arkipäivään ja kulttuuriin. Höglund piristää varhaisnuorten dekkaritarjontaa.

Surullisen yksipuolista

Suomenruotsalaiset kirjat ovat käännöksinä tulleet tärkeiksi suomenkielisillekin lukijoille. Kokeilevat kuvitukset ja ennakkoluulottomat aiheet ihastuttavat.

Mutta luonteva kulttuurinvaihto tuntuu toimivan melko yksipuolisesti. Suomenkielisiä lastenkirjoja käännetään kiusallisen vähän toiselle kotimaiselle kielelle. Surullista sekin, että ruotsinkieliset lehtemme ovat jokseenkin kokonaan lopettaneet suomenkielisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kritiikin.

Kaksi kulttuuria ei oikein kohtaa.

Svenska dagen 6.11.

Ruotsalaisuuden päivää on vietetty Suomessa vuodesta 1908. Svenska dagen on vakiintunut liputuspäivä. Päivä pyrkii vahvistamaan ruotsinkielisen kansanosan yhteenkuuluvuutta, kunnioittamaan Suomen kaksikielisyyttä ja tekemään näkyväksi ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä kulttuuriperintöä Suomessa.