Kuukauden kirjat: Sijaiskodissa asuva tyttö tuntee pakahduttavaa ikävää
Linda Bondestam kuvitti kirjan Mutta te ette ole äiti, joka on Frank Furun debyytti kirjailijana. Ayshan esikuvana on yksi ilman huoltajaa Suomeen saapuneista pakolaislapsista, joiden kanssa hän on työskennellyt kymmenen vuotta.
Frank Furun kirjoittama ja Linda Bondestamin kuvittama Mutta te ette ole äiti (Etana Editions, suom. Katri Tapola) on haikeatunnelmainen kuvakirja Aysha-tytöstä, joka on tullut yksin Suomeen.
Sijaiskodissa asuva pikkutyttö tuntee pakahduttavaa ikävää ja vierautta. Välillä hänen sisällään kiehuu, kun koulussa tapahtuu ikävyyksiä, ja silloin kuvituksessakin on räjähtävää voimaa.
”Te ette ole minun äitini”, tyttö ajattelee, kun aikuiset huoltajat yrittävät hellästi lähestyä häntä.
Järkyttävä elämänmuutos kuvastuu taitavasti ilmeissä, vaihtuvissa tilanteissa ja tunteissa. Vaikuttavammin tuskin voisi yksinäisen pakolaislapsen kohtalosta ja sopeutumisesta kertoa.
Aysha-tyttö pakeni Suomeen yksin.
Kirjan edetessä Ayshan jyrkin torjunta sulaa: ”Te ette ole äiti, mutta saatte pitää minua hetken sylissä”.
Vanhemmasta kuvakirjallisuudesta kannattaa muistaa Rose Lagercrantzin ja virolaissyntyisen kuvittaja Ilon Wiklandin Pitkä, pitkä matka (WSOY, suom. Laura Voipio), jossa pikkutyttö tekee yksin matkan sodan jaloista Virosta Ruotsiin saakka. Sen surulliset, kauniit kuvat eivät hevin unohdu.
Sanna Pelliccionin Meidän piti lähteä (S&S) on rohkea kuvakirjakokeilu jo sen vuoksi, että se on sanaton. Kaikki perustuu kuvakerronnalle, kuvien sisällölle ja tunteille.
Ensimmäisillä kuvasivuilla rusettipäisen arabitytön elämä vaikuttaa aurinkoiselta idylliltä, kun hän nauttii mehua vanhempiensa kanssa puutarhassa. Mutta kun sivua kääntää, ilmestyvät pommikoneet taivaalle. Kirjan värimaailma käy yhä tummemmaksi, ja pian on jäähyväisten aika.
Valoisassa lopussa perhe on taas kokoontunut saman pöydän äärelle, tällä kertaa lumisessa maassa. Pelkästään jo värien käytöstä voi lukea paljon.
Kirjan lopussa Pelliccioni kertoo lyhyesti sanattomien kirjojen eduista. ”Sanaton kirja voi nostaa lapsen päärooliin kirjahetkessä, eikä sen yhdessä tutkiminen vaadi välttämättä yhteistä kieltä.” Tarinaa ja dramaturgiaa kirjassa on yllin kyllin. Kun alkuhämmennyksestä toipuu, sanattoman kirjan viesti voi tuntua hyvin voimakkaalta.
Kaiken aikaa uudistuva kuvakirja on arvaamattoman hieno väline, jonka avulla voi tehdä suuria kysymyksiä. Kuvakirja ei kysele edes lukijan ikää, kun se rakentaa siltoja ja tuuppii ajatuksia eteenpäin.
Ihmiset ja kansat kohtaavat
Suomen evankelisluterilainen kirkko ja Teos-kustantamo innostivat kirjoituskilpailussaan (teos.fi) luomaan runoja ihmisten ja kansojen kohtaamisesta. Kilpailun sadosta syntyi Maailmanpyörässä-kokoelma (kuv. Marjo Nygård), jossa leikitään ja tunnelmoidaan yhdessä usein huumorin keinoin. ”Kuunnellaan maailman karttaa”, yhdessä runossa sanotaan. Tutustuminen tapahtuu vaikkapa kaivamalla hiekkalaatikolta tunneli Kiinaan.
Tukea katsomuskasvatukseen!
Maailmanpyörässä heilahtaa tietysti näkyviin vierauden tunne, muttei ongelmana vaan voimana ja mahdollisuutena. ”Mennään sinne, missä rauha on syvä”, hahmotellaan pakolaisuuden juuria.
Raati kommentoi kilpailua poikkeuksellisen korkeatasoiseksi. Lukijalle se näyttäytyy iloisuutena, värikkyytenä ja pulppuavana fantasiana. Lasten katsomuskasvatuksen tueksi saatiin nyt modernia makua vailla jyhkeää julistavuutta, ja Nygård pääsi tekemään mielikuvituksellista kuvitustyötä.
Nuortenkirja osuu sydämeen
Suomenruotsalaisen Annika Lutherin nuortenromaani Ivoria (Teos & Söderströms, suom. Raija Rintamäki) ilmestyi suomeksi jo vuonna 2009, mutta ajankohtaisuuttaan se ei ole menettänyt hitustakaan.
Kirja kertoo länsiafrikkalaisen perheen Suomesta karkottamisesta, vain perheen poika Alphonse onnistuu pujahtamaan poliiseja pakoon.
Oleskelulupapäätöksiä vastaan voi rimpuilla.
”Kun on yksinään vieraassa maassa marraskuussa poliisin ja maahanmuuttoviranomaisten takaa-ajamana ja asuu haamujen kanssa hautausmaalla, oppii vähitellen olemaan onnellinen melko pienestä.”
Poika saa kaverikseen ja liittolaisekseen lukiolaistyttö Unan, ja tulevaisuus alkaa kirkastua.
Tarina sisältää epätoivon hetkiä, mutta paljon myös hyvää tahtoa ja rohkeaa aktivismia. Luther osoittaa, että oleskelulupapäätöksiä vastaan voi rimpuilla – varsinkin, jos tukea saa ystävällisten ihmisten joukkovoimasta.
Vaikeasta aiheestaan huolimatta Ivoria ei ole ankeaa luettavaa, sillä kirjaa piristää niin huumori kuin värikäs Helsinki-kuvaus. Moderni yhteiskunnallinen realismi on aistien ja ajatusten yhteispeliä.
Amerikkalaisen Jacqueline Woodsonin säeromaani (wikipedia.org) Ruskea tyttö unelmoi (S & S, suom. Katja Laaksonen) on niin ikään tunteisiin ja älyyn vetoavaa nuortenkirjallisuutta. Se ei kerro pakolaisuudesta, vaan sitä sivuavasta historian murroksesta, ennakkoluuloista ja ympäristön merkityksestä.
Vuonna 1963 syntynyt kirjailija kertoo teoksessa oman tarinansa siitä, millaista oli varttua aikana, jolloin rotuerottelulakien kumoamisesta oli kulunut vain vähän aikaa.
Jacqueline ei tuntenut kuuluvansa ympäröivään maailmaan, mutta oli valmis ponnistelemaan, taistelemaan ja kirjoittamaan. Pikkutyttönä hän löysi kuvakirjan, jossa oli enemmän ruskeita ihmisiä kuin muissa hänen lukemissaan kirjoissa. Sitä ennen hän ei pitänyt mahdollisena, että hänen näköisiään ihmisiä löytyy kirjoista, ”ja että minun näköisilläni ihmisillä on tarina”.
Säeromaani on juuri sopiva esitystapa tarinalle: lukeminen käy joutuisasti ja tuntuu puheenomaiselta mutta silti syvälliseltä.
Nuori saa äänen
Satu Leisko haastattelee selkokirjassaan Koti Suomesta (Avain) nuoria maahanmuuttajia heidän taustastaan ja Suomeen kotoutumisestaan.
Autenttisuudessaan ja helppolukuisuudessaan nuorten aikuisten kertomukset ovat arvokkaita. Antoisinta niissä on elämänasenteen pohdiskelu ja kerta toisensa jälkeen toistuva optimismi.
Haastattelukirja kotoutumisesta.
”Hyvä asenne vie ihmisen eteenpäin”, sanoo 28-vuotias Togossa syntynyt Nourdeen, jonka Suomen Pakolaisapu valitsi Vuoden pakolaismieheksi vuonna 2019.
Etiopiasta adoptoitu Yasu on puolestaan sitä mieltä, että ”kaikista asioista täytyy voida puhua, myös maahanmuutosta”.
Rehellisen ja kaunistelemattoman haastattelukirjan puheenvuoroissa korostuu pärjäämisen halu. Kirjan nuoret vaikuttavat valppaasti omassa ympäristössään: luottamus ja valoisuus ovat tarttuvaa laatua.
Karjalan evakot
Pakolaisongelma ei jää lapsilta huomaamatta, sillä maailman vavistukset ja kansojen kohtalot koskettavat kaikkia. Näkökulmaa voi silti laajentaa suomalaisten omaan historiaan.
Seija Helanderin kirjassa Tauno ja Nelli evakkomatkalla (Avain, kuv. Anne Stolt) Karjalasta lähteminen näytetään lasten ja nallekarhujen kokemuksena.
Helppolukuista täysveristä kirjallisuutta
Vuokko Niskasen helppolukuista, aluksi vähän tavutettuakin Hiekkalan lapset -sarjaa voi hyvällä syyllä jo kutsua lastenkirjaklassikoksi. 1970–1980-luvuilla ilmestyneestä sarjasta julkaistiin kokoomateos Hiekkalan lasten tarina (Gummerus, kuv. Sanna Hietala) vuonna 2006.
Niskanen ei maalaile vallan rikkeetöntä karjalaisidylliä, mutta ainakin lapset ”saivat touhuta ulkona melkein mitä halusivat”. Pula-aikaakin perheessä elettiin.
Moniosainen sarja antaa vivahteikkaan kuvan karjalaisesta arkipäivästä ja kulttuurista ja lopulta kaiken murtumisesta ja muuttumisesta. Sen suosio tuskin perustuu pelkkään historialliseen kuvaan, vaan pikemminkin pienten ja isojen asioiden, ilon ja surun inhimilliseen vuorotteluun.
Ensimmäisten joukossa Niskanen näytti, että helppolukuinen lastenkirjallisuus voi olla täysveristä kirjallisuutta.
Hyvä lukija,
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.
Tue Lastensuojelun Keskusliittoa sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.
Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
Kommentit (0)