Sukupolvet kohtaavat samassa pihapiirissä

Kutsut on lähetetty viereisen vanhainkodin asukkaille ja päiväkodin lasten isovanhemmille. Kymmenkunta 1–5-vuotiasta lasta odottaa kiinnostuneina, ketkä kaikki sitä noudattavat. Uudet kasvot hieman jännittävät kaikkia osapuolia, mutta sitten löytyy muitakin tuttuja kuin omat papat. Parin oven päässä asuva Paula Ahvenainen tuntee jo osan lapsista, joita hän on nähnyt samassa pihapiirissä. Kutsuja kylään on tullut aiemminkin.

– On mukava, kun lapset varsinkin kesäaikaan ohi kulkiessaan tulevat juttelemaan eivätkä ujostele. He huutavat ”Paula, Paula!” ja ovat pyytäneet muutaman kerran synttäreillekin.

Ahvenaisella on seitsemän omaakin lastenlasta, joista nuorin on jo 11. He kuitenkin asuvat sen verran kaukana, ettei isoäiti näe heitä kovin usein. Naapurin hoitolasten ystävyys oli erityisen tärkeää viime syksynä, kun Ahvenaisen mies kuoli. Koko päiväkoti kävi laulamassa Paulalle Jumalan kämmenellä.

Elmeri Keihäsniemeä naurattavat Ulla Toivosen nukkesormet.

– Se tuntuu vieläkin sydämessä, hän sanoo.

Yhteistyön ideoinut perhepäivähoitaja Sirkka Virtanen kertoo, että suru ja kuolema tulevat lapsille näin tutuksi.

– Luonnollisesti myös suru on toisinaan läsnä ikäihmisten kanssa. Kesällä pääsimme sattumalta ulkoilun yhteydessä seuraamaan siunaustilaisuuden loppuvaiheita, kun arkkua kuljetettiin kappelista hautausmaalle. Lapset kuuntelivat hiiskumatta, kun kerroin, mitä oli tapahtunut. Sitten joku lapsista osasi kertoa olleensa myös sukulaisensa muistotilaisuudessa.

Juuri nyt on alkamassa iloinen juhlahetki, kun Sysmästä asti kylään tullut satumummi Ulla Toivonen alkaa kertoa vanhanajan tarinoita. Osan niistä hän kerii esiin räsymaton raidoista ja satuomenan madonreiästä, osan lukee vuosikymmeniä vanhoista satukirjoista. Ihan ensiksi hän lähettää kiertämään korillisen keltaista naposteltavaa:

– Tällaisia olivat karamellit, kun olin teidän ikäisenne ja oli pula-aika. Kuivatut omenat olivat meistä lapsista aivan ihania.

Ihania ne ovat edelleen, etenkin Elmeri Keihäsniemestä. Myös satujen kuuntelu maistuu, vaikka aina välillä joku käy hakemassa vähän vauhtia naapurihuoneesta tai lepäilee tutun aikuisen sylissä. Pienessä päivähoitopaikassa jokainen nurkka on lapsille tuttu ja turvallinen. Isoimmat tytöt Pihla Talpio ja Lilja Koivikko kuuntelevat satuja lähes hiiskumatta. Paras hetki koittaa lopussa, kun satumummi laulaa ensin itse ja pyytää sen jälkeen lapsia laulamaan. Kas kuusen latvassa oksien alla… ja Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa lähtevät laulajista innolla ja selvästi hyvin harjoiteltuina. Leipuri Hiiva saa pienimmän Siiri Sunellinkin leikkimään mukana koko laulun ajan. Tyttöjen posket punottavat, kun he saavat esittää osaamistaan tutuille ja uusille aikuisille.

Esityksen jälkeen on turha yrittää saada lapsilta haastatteluja, sen verran tässä on muuta tekemistä. Pihla ja Lilja käyvät kuitenkin esittelemässä juhlamekkojaan. Ne eivät onneksi haittaa juoksemista tai kiipeilyleikkejä kavereiden kanssa. Tässä päiväkodissa ei tarvitse kahlehtia liikaenergiaa, sillä pienissä tiloissa lapset ovat henkilökunnan silmän alla vahtimattakin. Pari kertaa hoitajat käyvät nostamassa aktiivisimmat kiipeilijät alas pöydältä. Ikäihmisiä vain naurattaa, kun hulina lisääntyy.

Paula Ahvenainen on onnellinen saadessaan seurata päiväkodin lasten elämää samassa pihapiirissä.

Kun kakkutarjoilu alkaa, isovanhemmat ja naapurit pääsevät kiittämään Sirkkaa juhlan järjestämisestä. Kiitoksia tulee myös vanhemmilta, jotka hekin saavat kakkukahvit tullessaan hakemaan lapsia.

– Olen tykännyt tästä hoitopaikasta ja sen järjestämistä tapahtumista ihan hirveästi. Henkilökunta ja kunnan virkamiehet ovat helposti lähestyttäviä: he tosiaan tuntevat lapset ja näiden vanhemmat, kolmen lapsen äiti Miia Keihäsniemi kertoo.

Erityisen paljon hän arvostaa sukupolvien välisiä tapaamisia. Häntä ei hirvitä, jos lapset kohtaavat joskus myös kuolemaa.

– Maalaistalossa lapset näkevät, että syntyminen ja kuolema kuuluvat elämään.

Keihäsniemen Martan, Elmerin ja Oskarin isovanhemmat asuvat samassa pihapiirissä. Pappa-Eero on mukana juhlassa ja pitää tottuneesti sylissä katraan kuopusta, Oskaria.

– Tilaisuus vaikuttaa ihan mukavalta. Lapset näyttävät tykkäävän ennen kaikkea saduista, joita mekin luemme kotona, isoisä pohtii.

Pappa Risto Tarvainen hymyilee hänkin tiiviille tunnelmalle. Lapsenlapsi Jere käväisee välillä sylissä, mutta myös kavereiden kanssa pitää käydä juoksemassa ja leikkimässä.

– Kun Jere on meillä hoidossa, kuuluu koko ajan ”Pappa, Pappa”. Näemme todella usein, viikko välissä tuntuu jo pitkältä ajalta, Tarvainen kertoo.

Luhankalainen arki on hyvä esimerkki siitä, miten jakaminen tuottaa iloa pienilläkin resursseilla. 800 asukkaan kunnan päivähoitopaikka on perustettu rivitalokolmioon vanhainkodin päätyyn, ja ruoka sinne tulee vanhainkodin keittiöstä Ulkoilemassa lapset käyvät koulun kentällä ja läheisessä puistossa, jossa on kunnan ylläpitämä grillimaja.

– Tämä on kuin lintukoto Helsingin jälkeen, kertoo kuntaan vastikään muuttanut lähihoitaja Marjatta Saukonoja.

Miia, Martta ja Eero Keihäsniemi lähdössä kotiin juhlien jälkeen.

Hän tekee päiväkodissa kuusituntista päivää ja vakuuttaa, ettei yhteistyö vanhainkodin kanssa rasita lapsia tai hoitajia.

– Päinvastoin, minusta lapset tulevat tänne mielellään. Usein he jo illalla ilmoittavat, että tulevat taas huomenna, Saukonoja sanoo.

Työtoveri, koulunkäyntiavustaja Kaija Lappalainen on hänkin mielissään työstä, johon tapaamiset ikäihmisten kanssa tuovat vaihtelua. Lasten kanssa on myös aikaa leipoa ja käydä pienillä retkillä ympäristössä.

– Tapahtumat eivät tunnu lisätyöltä, koska kaikki käy luontevasti. Lapset tykkäävät vanhuksista ja ikäihmiset lähtevät selvästi helpommin kävelemään, kun olemme ulkona säässä kuin säässä. Olisi kiva, jos voisimme joskus järjestää juhlan tuossa kylätalolla ja kutsua ehkä vähän enemmän ihmisiä, Lappalainen miettii.

Sirkka Virtanen on jo viritellyt yhteistyötä moneen suuntaan. Seurakunnan työntekijä käy laulattamassa lapsia ja vanhuksia kristillisten juhlien aikaan. Seuraavaksi on pohdinnassa kevätretki joko teatteriin tai uimahalliin yhdessä vanhusten kanssa. Metsä- ja pilkkiretketkin ovat mahdollisia.

– Olemme aiempina talvina tehneet lasten kanssa makkaranpaistoretken jään kautta Päijänteen saareen ja käyneet kesällä keräämässä marjoja ja sieniä metsässä. Ainakin hyväkuntoiset vanhukset voisivat tulla mukaan.

Retkiä odotellessa lapset ja vanhukset tervehtivät pihalla ja tarkistavat, kuka minäkin päivänä on paikalla. Ja seuraaville synttäreille käy varmaan taas kutsu!

Eri-ikäisten treffit ovat trendi

Sukupolvien kohtaamisten merkitys on huomattu viime vuosina. Vanhustyön keskusliiton Elämänkulku ja ikäpolvet -hanke tuki ikäpolvien välistä toimintaa vuosina 2011–2013.

Neljän polven treffit – ikäpolvitoiminnan opas julkaistiin tämän vuoden alussa.

– Työmuotoja on kouluvaareista päiväkotimummoihin ja erilaisiin sukupolvien välisiin tapahtumiin. Tämä on myös kansainvälisesti jonkinlainen trendi, jota on ihan kiitettävästi tutkittukin viime vuosina, hankkeen johtaja Marja Saarenheimo kertoo.

Tähän asti useimmin ovat kohdanneet päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset sekä eläkeikäiset aikuiset. Saarenheimo toivoo, että vähitellen mukaan saadaan enemmän yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria ja nuoria aikuisia. Myös sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Kuntaliiton viime vuonna julkaisema laatusuositus kannustaa kehittämään uusia areenoita, joissa eri-ikäiset viihtyvät keskenään ja oppivat toinen toisiltaan.

– Ikäpolvien luonteva kanssakäyminen on tärkeää ja edistää ikäystävällisen Suomen syntyä, toteaa hallitusneuvos Päivi Voutilainen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Hän on tutustunut työmuotoihin ja tiloihin sekä Suomessa että Japanissa.

www.ikapolvet.fi

STM:n laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi.