Muusikko Samae Koskinen: ”Lapsiini haluan valaa uskoa hyvyyteen”
Samae Koskinen tunnetaan elämää ja rakkautta juhlivista lauluistaan. Niiden maailmankuva ja Koskisen asenne on kaukana siitä, millaisessa ympäristössä hän kasvoi 1990-luvun Riihimäellä.
– Saamani kasvatuksen mukaan maailmassa on enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Kertomus kuului, että ihmiset yrittävät vedättää toisiaan ja kaikessa kannattaa olla varovainen.
Näkemys vahvistui yläkoulussa, jossa raju kiusaaminen ja väkivalta alkoivat heti seitsemännen luokan alussa. Vanhemmilleen tai muille aikuisille Koskinen ei kokemuksistaan kertonut, sillä ei uskonut, että siitä olisi hyötyä. Hän tunsi myös häpeää.
Kiusaajat eivät joutuneet vastaamaan teoistaan. Sittemmin Koskinen on ymmärtänyt, että moni aikuisistakin pelkäsi – puuttumalla tilanteisiin olisi samalla asettanut itsensä alttiiksi.
– Yläastetta voisi verrata vankilaan, jossa piti näyttää olevansa vahva selvitäkseen.
Nykyään Koskinen on 6- ja 12-vuotiaiden lasten isä. Omat kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, millainen vanhempi Koskinen haluaa olla heille.
”Arvosteleva puhe kehoista voi olla tuhoisaa syvemmälläkin tasolla.”
Kun esikoislapsi syntyi, Koskinen hakeutui uudelleen terapiaan. Aiemmin hän oli käynyt siellä paniikkihäiriön ja ahdistuksen vuoksi.
– Halusin varmistaa, että minusta on vanhemmaksi, eivätkä lapseni joudu kulkemaan samaa polkua, jota olen itse kulkenut. Tiedän, että jos minulla olisi tilkkakin sitä ahdistusta, jota olen aikanaan kantanut, olisin lapsilleni paljon huonompi esimerkki.
Koskisella on vanhempana periaatteita, joista hän ei horju. Yksi tärkeimmistä on, ettei hän kommentoi omaansa tai muiden ulkonäköä.
– Minun lapsuudessani oli tosi yleistä puhua vartaloista rumasti. Myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tuhoisaa sellainen puhe on.
Arvosteleva puhe kehosta voi johtaa arvottomuuden tunteeseen syvemmälläkin tasolla. Tämän Koskinen on tuntenut omakohtaisesti.
Lukioikäisenä Samae Koskisen välit vanhempiin olivat kehnot, samoin luotto aikuisiin. Omille lapsilleen hän haluaa valaa uskoa maailman mahdollisuuksiin.
Myös avoimet puhevälit lapsiin ovat tärkeät. Hän haluaa olla lapsilleen helposti lähestyttävä, jotta vaikeistakin asioista voitaisiin puhua silloin, kun niitä tulee eteen.
Lisäksi Koskinen haluaa valaa lapsiinsa uskoa ihmisten hyvyyteen ja maailman mahdollisuuksiin. Hänen oman elämänsä suunta kääntyi alle kaksikymppisenä, kun hän sai opiskelupaikan Hyvinkään lukiosta.
Pari vuotta aikaisemmin Koskinen oli sairastunut paniikkihäiriöön, keskeyttänyt opintonsa Riihimäen lukiossa ja sulkeutunut kotiinsa lähes kahdeksi vuodeksi. Välit vanhempiin olivat kehnot, samoin luotto aikuisiin. Kuitenkin se, että Hyvinkään lukion rehtori toivotti Koskisen ensitapaamisella tervetulleeksi opiskelemaan, jätti jäljen.
– Rehtorin ei olisi tarvinnut antaa minulle mahdollisuutta, mutta hän teki niin. Siitä opin, että jos voin pienillä teoilla antaa mahdollisuuksia muille, herkästi teen niin.
Koskinen uskoo, että myönteinen maailmankuva tukee lasten mielenterveyttä.
– Tietysti myös pettymysten tuottaminen kuuluu vanhemmuuteen. En yritä peitellä sitä, että ihmisillä on erilaisia resursseja ja lahjakkuuksia eri asioiden tavoitteluun. Kuitenkin lähtökohtana pidän sitä, että ihmiset voivat haluta toisilleen hyvää.
