Ripari houkuttelee nyt myös kirkkoon kuulumattomia nuoria

Sinä vuonna kun nuori täyttää 15, hän saa päättää haluaako liittyä kirkkoon tai erota siitä.  Erobuumista on puhuttu vuosia, mutta kahden viime vuoden aikana riparista ja ripari-ikäisenä evankelisluterilaiseen kirkkoon liittymisestä on kasvanut yllättäen pieni ilmiö – ainakin isoimmissa kaupungeissa.

Viime vuonna Helsingissä oli kirkkoon liittyneitä 14–15-vuotiaita 13-kertainen määrä samaikäisiin eronneisiin verrattuna. Helsingin seurakuntien rippikoululaisista lähes seitsemän prosenttia oli uusia jäseniä.

Koko Suomessa rippikoululaisten liittymisprosentti oli kolme, sama kuin se oli Helsingissä kaksi vuotta sitten. Tämän selittänee se, että kirkkoon kuuluu muualla isompi osa ikäluokasta kuin Helsingissä.

Helsingin Pakilan seurakunnan ripari-ikäisistä jäsenistä 99 prosenttia kävi viime vuonna rippikoulun. Ripareita järjestetään vuosittain kymmenkunta. Parin viime vuoden aikana kirkkoon aiemmin kuulumattomien osuus niiden osallistujista on ollut poikkeuksellisen suuri. Vuonna 2024 se oli 8,5 prosenttia.

– Riparit vetävät Helsingissä entistä enemmän kirkkoon kuulumattomia nuoria, viime vuonna vielä enemmän kuin edellisenä. Olisimme saaneet uusista jäsenistä kokonaisen ripariryhmän, kertoo Pakilan seurakunnan kirkkoherra Tiia Valve-Tuovinen.

Kirkkoon liittyminen voi olla nuorella askel kohti oman näköistä elämää, sanoo Tampereen Harjun seurakunnan nuorisopastori Anniina Salminen (vas). Rippikouluun mennään usein kavereiden innostamana, arvioi Pakilan seurakunnan kirkkoherra Tiia Valve-Tuovinen.

Kirkkoon aiemmin kuulumattomista riparilaisista osa on osallistunut koulun kirkollisiin tilaisuuksiin ja uskonnonopetukseen, osa on opiskellut elämänkatsomustietoa. Osaa nuorista ei ole kastettu vauvana, osa taas on kastettuja ja esimerkiksi kirkosta kasteen jälkeen eronneita.

Valve-Tuovisen mukaan yleinen kirkkoon kuulumattoman syy lähteä riparille on kaverit.

– Ripari-iässä kaverit ja joukkoon kuuluminen ovat isossa roolissa. Halutaan saada tiettyyn ikään kuuluva kokemus. Harvempi hakeutuu mukaan pohtimaan nimenomaan hengellisiä asioita, mutta toki heitäkin on. Riparille voidaan lähteä myös vanhempien aloitteesta. Ehkä lasta ei esimerkiksi ole vauvana kastettu siksi, että nuori saa itse tehdä päätöksen ripari-iässä.

Usein nuori pohtii kirkkoon liittymistä rippikoulua edeltävän kevään, ehkä vielä riparinkin ajan ja ottaa kasteen leirillä tai konfirmaatiopäivänä.

Kaikki riparilaiset eivät kuitenkaan liity kirkkoon eivätkä osallistu konfirmaatioon. Osalla päätöksessä painaa se, että kirkkoon kuuluvan pitää siirtyä elämänkatsomustiedon opetuksesta uskonnon opetukseen. Kaikki eivät halua päättötodistukseen arvosanaa oppiaineesta, jota muut ovat opiskelleet kahdeksan vuotta kauemmin.

– Se on ihan ymmärrettävää pohdintaa. On se vähän hassua ja lokeroivaa, ettei asiassa jousteta. Tämä on yksi syy, miksi ehkä kannattaisi pohtia siirtymistä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen oppimaan kaikkien uskonnoista, ajattelusta ja erilaisuuden hyväksymisestä.

Kannattaisi pohtia siirtymistä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Tiia Valve-Tuovinen sanoo, että riparin jälkeisissä keskusteluissa nousee esiin syviäkin juttuja, joita nuori on rippikoulussa ajatellut. Muun muassa hiljentyminen ja hartauselämä tuntuu koskettavan monia.

– Toivon, että jokaiselle jää riparilta jotakin mukaan. Joku huomaa, että vaikka porukassa on paljon erilaisia ihmisiä, kaikki voivat silti olla hyvässä hengessä yhdessä. Joku oivaltaa olevansa hyvä tyyppi ja kelpaavansa juuri sellaisena kuin on. Ajattelen, että nämä kokemukset ja ajatukset ovat hyvin kristillisiä ja on hienoa, jos saan tällaisia viestejä vietyä riparilaisille.

Tampereella 14–15-vuotiaille rippikoululaisille on järjestetty jo lähes kymmenen vuoden ajan omia Aamukaste-tapahtumia. Rennossa tilaisuudessa on kerralla noin viisi kastettavaa lähipiirinsä kanssa.

– Tilaisuudessa on sekä kastejuhlan arvokkuutta että rentoutta. Nuoret pyritään huomioimaan esimerkiksi puheiden sisällössä ja musiikkivalinnoissa, kertoo Tampereen Harjun seurakunnan nuorisopastori Anniina Salminen.

Viime vuonna rippikoulun kävi Tampereella 1 456 nuorta, joka 64,8 prosenttia tamperelaisista 15-vuotiaista. Kirkon jäseneksi liittyi rippikouluiässä 71 nuorta. Vuonna 2023 rippikoulussa kirkkoon liittyi ennätysmäärä nuoria, yhteensä 114.

Rippikoulun saa käydä myös liittymättä evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi, mutta tällöin konfirmaatiota ei suoriteta.

Anniina Salminen sanoo, että nuorten kastetilaisuuksissa on erityinen tunnelma.

– Siinä on läsnä arvostus sitä kohtaan, että nuori on tehnyt itse päätöksen saapua kasteelle ja liittyä kirkkoon. Vanhemmillekin hetki on tunteikas, koska nuori astuu siinä kohti aikuisuutta, kohti omia päätöksiä ja kohti oman maailmankuvansa rakentamista.

Noin puolen tunnin mittaisessa tilaisuudessa jokainen nuori vuorollaan käy alttarilla lähipiirinsä kanssa. Pappi piirtää ristinmerkin, kastaa nuoren ja antaa tälle kastekynttilän. Kummi on usein suvusta, mutta jotkut nuoret ovat valinneet tehtävään esimerkiksi rippikouluryhmänsä isosen eli ohjaajanuoren. Tilaisuus päättyy seurakunnan tarjoamiin kahveihin.

– Joskus työntekijät ovat halunneet leipoa kakun, ja kerran haimme tilaisuuteen 500 donitsia. Sitä nuoret kyllä arvostivat, Anniina Salminen nauraa.

”Kyllä mä jotenkin uskon”

15-vuotias Iris Crane on osallistunut uskonnonopetukseen, koulun sekä päiväkodin kirkollisiin tilaisuuksiin, mutta häntä ei kastettu vauvana.

– Mun isä on kotoisin Australiasta ja siellä kastaminen ei ole niin yleistä kuin täällä. Äiti ja isä ajattelivat, että saan itse myöhemmin päättää, haluanko kuulua kirkkoon. Koska kavereiden isosiskot ja isoveli ovat käyneet riparin ja sanoneet, että se on tosi kivaa, mäkin halusin lähteä rippileirille, saada kasteen ja osallistua konfirmaatioon. Ja vaikka en tykkää yhtään huomiosta, halusin myös rippijuhlat. Oli myös ihan mahtavaa saada valita äidin kanssa mulle kummit. Musta on tärkeää, että voin kertoa, että olen kokenut sen kaiken.

Keskustelut esimerkiksi kuolemasta ja siitä, miten on tärkeää pitää läheiset ihmiset oikeasti lähellä, olivat kiinnostavia.

Viime kesän ripari oli Iris Cranen mielestä vielä parempi kokemus kuin hän oli odottanut. Etukäteen hän jännitti, miten viikko sujuu, kun suurin osa porukasta on vieraita, mutta tutustuminen uusiin ihmisiin oli helppoa.

– Parhaita juttuja olivat isosten vetämät tilaisuudet ja riparilaisten omat leikit, kavereiden kanssa hengaaminen, uiminen ja saunominen. Jeesusasiat ei olleet mulle niin tärkeitä, mutta rennommat keskustelut esimerkiksi kuolemasta ja siitä, miten on tärkeää pitää läheiset ihmiset oikeasti lähellä, oli tosi kiinnostavia ja kivoja. Heti riparin jälkeen oli semmoinen olo, että olisin vaan halunnut lähteä takaisin.

Iris Crane kertoo, ettei ripari tai kaste muuttanut hänen suhtautumistaan uskontoon. Kirkkoon kuuluminen on hänelle arkinen, enemmän yhteiskunnallinen kuin vakaumuksellinen asia.

– Kyllä mä jotenkin uskon, mutta en oikein tiedä miten enkä koe tarvetta miettiä asiaa sen enempää. Aion jatkaa kirkon jäsenenä ja tulevaisuudessa luultavasti haluan, että lapseni kastetaan jo vauvana. Mä itse halusin pienenä tosi paljon, että mulla olis ollut kummit, joten olisi kiva, että omilla lapsilla sitten joskus on.