Kuukauden kirjat: Realistinen nuortenkirja tekee paluun

Ujous on hyvä varhaisnuortenkirjojen aihe, sillä kaikenlaiset nuoret kuuluvat kirjallisuuteen. Aihe on tarpeellinen, sillä kouluissakaan ei aina oikein osata suhtautua ujoihin oppilaisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Ainakin Minna Levolan kirja Ujo elämäni (Karisto) viittaa siihen.

”Ujon pitää reipastua mutta reippaan ei pidä ujostua”, ihmettelee kuudesluokkalainen Linda opettajansa politiikkaa.

”Ujon pitää reipastua mutta reippaan ei pidä ujostua.”

Nuorta lukijaa ei kuormiteta liiallisella psykologisella pohdiskelulla eikä liioin painavilla huolilla, vaan juoneen sisältyy runsaasti arjen asioita, ei vähiten kotipiirin pieniä huvittavuuksia. Perheen arkea sekoittaa pikkutarkan Amerikan-tädin majoittuminen Lindan huoneeseen.

Tutkijatädin vierailu jatkaa tyttökirjallisuuden ikiaikaista teemaa kotimaassa pistäytyvästä sukulaisesta, joka edustaa jännittävällä tavalla vierautta ja eksotiikkaa.

Muutamia kielivirheitä tekstistä olisi kernaasti saanut karsia, muutoin kirja on tasapainoista luettavaa. Ujoutta käsitellään nyt hienovaraisesti ja rohkaisevasti.

Yllätysten kesä

Tuula Kallioniemi, joka välillä keskittyi lastenkirjoihin, on viime vuosina palannut realistisen nuortenkirjallisuuden pariin. Pitkän uransa aikana hän on ehtinyt kirjoissaan moneen kertaan tutkia, mihin kaikkeen realistinen kirjallisuus voi lonkeronsa ulottaa.

Mopoautolla mun prinssini saapuu (Otava) on pienoisromaani peruskoulun päättävästä Ellasta ja hänen yllätysten kesästään. Huolta aiheuttavat mm. tulevaisuuden suunnittelu, ystävyyssuhteet ja raskauden pelko.

Teiniraskauden teema 

Teiniraskauteen liittyvistä teemoista kirjoitetaan nykyisin harvoin, joten Kallioniemen kirja tuo tärkeää monipuolisuutta tuoreen nuortenkirjallisuuden aihevalikoimaan.

Ellan elämän valoisiksi asioiksi vahvistuvat kuvataide ja luottamukselliseksi muodostuva suhde isoäitiin. Tasapainoiseen loppuratkaisuun kiirehditään ehkä turhan ripeästi, mutta siitä huolimatta luonteva esitystapa ilahduttaa. Ellan minä-kerrontaa on helppo seurata.

Polyamoria tulee nuortenkirjaan

J. S. Meresmaan Khimaira (Myllylahti) esittelee hyvin suosituksi tulleen säeromaanin mahdollisuuksia. Säkeisiin puettu nuortenkirja johdattelee sisuksiinsa joutuisasti ja keveästi assosioiden. Säeromaani (helmet.fi) on lukijaystävällisyydessään etäistä sukua selkokirjalle (helmet.fi).

Khimaira ammentaa vertauskuvia ja voimaa Kreikan mytologiasta (wikipedia.org). Niitä tarvitaan, kun parikymppinen Sara työstää hissuksiin isosiskonsa kuolemaa. Työkaluja ja sanoja hän tarvitsee myös venäläisen äitinsä, äkkipikaisen Kuningattaren tyynnyttämiseen. Sara haluaa rusikoida ”sellaisia tabuja / joiden olemassaolosta / ei aiemmin ollut mitään hajua”.

Khimairan tabujen joukkoon voi lukea sekä homoseksuaalisuuden että polyamorian (wikipedia.org). Siinä missä Kallioniemen kirjassa ei-toivotun raskauden teema tuntuu tärkeältä, Meresmaan romaanissa kajotaan polyamoriaan, joka on nuortenkirjallisuudessa varsin uusi aihe.

Sara tavoittelee tilannetta, jossa hänellä itsellään on ”hallinta, valta ja vastuu”. Ne löytyvät sen jälkeen, kun äkkipikainen äiti ymmärtää katua sitä, että karkotti tyttärensä kotoa. Keskustelulla ja pohdiskelulla päästään tarinassa pitkälle.

Musiikki sitoo ja erottaa

Musiikkiharrastus kannattelee Satu Heimosen Soinnut solmussa -kirjaa (Mäkelä). Nuoriso-orkesterin soittajat tähtäävät musiikkileirille Itävaltaan, mutta matkakertomuksesta ei suinkaan ole kyse. Näkökulma leijuu nuoresta toiseen ja pian paljastuu henkilökohtaisten tunteiden verkosto.

Musiikki sitoo teosta, mutta yhteinen harrastus ei välttämättä yhdistä kirjan nuoria. Pinnan alla muhii niin paljon muutakin kuin musiikki. Lukija saa hyvän tarkkailupaikan sekä musiikkielämään että nuorten yksityiseen maailmaan.

Kirjan kieli ei ole pingottuneen tyylikästä mutta herkästi vaistoavaa se on. Joku nuorista jopa reagoi herkällä korvalla kuulemaansa kieleen.

Tärkeintä kuitenkin on, että nuortenkirjoissa kerrotaan monenlaisista nuorista ja eläydytään kielen mahdollisuuksiin.

Mustuutta vastaan

Laura Suomelan Minä vastaan marraskuu -kirjassa (Karisto) opiskelijakämppään Tampereelle muuttava 17-vuotias Emmi päättää, että tällä kertaa hän ei anna marraskuun tyrmätä itseään, vaan tahtoo taikoa pimeyden keskelle iloa ja valoa.

Valoa hän tarvitseekin, sillä poikaystävä on jättänyt, ja elämä vieraassa kaupungissa tuntuu ankealta.

”Miksi ylipäätään on niin hiton vaikea asettua omaan elämään ja olla siinä kuin kotonaan?” hän ihmettelee.

Määrätietoinen marraskuun murtaminen tuottaa tulosta. Emmi tutustuu talon asukkaisiin ja vähän kerrassaan elämänilo hiipii lähemmäs. Onnellisia asioita tapahtuu paljon, muttei kirjassa sentään taikasauvaa heilutella. Lopussa silti tuntuu kuin ”marraskuu moiskauttelisi poskilleni märkiä suukkoja”.

Lähiöt alkavat olla luonteva osa nuortenkirjallisuuden kaupunkikuvaa.

Mieliala ja maisema liittyvät vahvasti yhteen myös Veera Salmen Kaunis ilma kuolla -romaanissa (Otava). Päähenkilöiden elämässä on tapahtunut menetyksiä ja raskaita muutoksia, jotka pakottavat Leon ja Isran pakomatkalle päämäärättömästi kauas pois. Menneisyyden tilalle he löytävät matkansa ja toinen toisensa.

Salmi on kirjoittanut Hakaniemestä ja Pasilasta, nyt vuorossa on Vuosaari. Lähiöstä välittyy mielialojen ja kokemusten mukaan ailahteleva kuva.

”Kanjonissa oli niin ahdistavaa, että metrotkin hikoili”, Isra ajattelee.

Toisena hetkenä metron kanjoni tuntuu hänestä kauniilta: ”Mä rakastan Vuosaarta, vaik jotkut sanoo, että se on pelkkä Rat Valley, ja oonhan mäkin täällä rottia nähny”.

Hienoa, että lähiöt alkavat olla luonteva osa nuortenkirjallisuuden kaupunkikuvaa!

Menestys, hitsi vieköön!

Lastenromaanien ja varhaisnuorten kirjojen maaperä on usein lämmin ja kannustava. Kaisa Paatson kirja Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla (Tammi, kuv. Mari Ahokoivu) jatkaa hauskasti sarjaa, jossa perhe on eläväinen ja energinen. Eikä minipossu ole yhtään hullumpi lisämauste sarjassa…

Vaikka ainekset ovat sydämellisiä, ei kirja jumitu pelkäksi kotikertomukseksi. Juonta kannattelee Annin ja kavereiden elokuvahanke.

Tarvitaan leffa ja hyväntekeväisyysnäytös.

Uutiskuvat Brasilian hirmumyrskystä saavat Annin toimimaan: tarvitaan elokuva ja hyväntekeväisyysnäytös. Hyväntekeväisyyden ajatus vilahtaa siellä täällä juonessa, mikä osoittautuu tärkeäksi. Elokuvan tekeminen on antoisa ja vaativa projekti, joka kysyy myös ihmissuhdetaitoja.

Tasapainoilu kannattaa, ja lopussa tuntuu hyvältä: ”He olivat tehneet tämän yhdessä, ja siitä oli tullut menestys. Hitsi vieköön”.

Hyvä lukija,  

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin. 

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä. 

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja  

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi