Piiskasta ja parturoinnista on siirrytty tarkkailuun ja vierihoitoon
Historiallisia kiintopisteitä kaipaava voi merkata Suomen lastensuojelulaitoksen alun vaikkapa vuoteen 1852. Tuolloin säädetty köyhäinhoitoasetus jakoi suuriruhtinaskunnan ”ongelmalapset” susiin ja lampaisiin, pahantapaisiin ja turvattomiin.
Pahantapaisille tarkoitetun kasvatuslaitosjärjestelmän perusta luotiin 1800-luvun lopussa. Kasvatuslaitoksista vastasi valtio, kuntien asiaksi jäi huolehtia laiminlyötyjen ja ”siveellisessä suhteessa huonosti hoidettujen” lasten huollosta perhehoidossa ja lastenkodeissa.
Kysymys lasten yhteiskunnallisesta huollosta kuumeni itsenäisen Suomen ensimmäisinä vuosina. Ratkaistaviksi tulivat mm. punaorpojen ja punaleskien huomaan jääneiden lasten kasvatukseen liittyvät asiat. Vuosina 1918–1925 Suomessa aloitti toimintansa noin 150 lastenkotia.
Susanna Hoikkalan sosiaalityön väitös sisältää mielenkiintoista tietoa suomalaisen lastensuojelun historiasta 1800-luvulta lähtien, vaikka tutkimuksen varsinaisena aiheena ovatkin lastensuojelulaitosten rajoittamis- ja kurinpitokäytännöt ja niiden muuttuminen 1950-luvulta 2000-luvulle.
Tutkimuksen empiirisenä aineistona ovat yhdessä lastensuojelulaitoksessa tuotetut tekstit 1920-luvulta 2000-luvun vaihteeseen. Koska se on luonteeltaan tapaustutkimus, sen kohteena oleva laitos saa työnimekseen Tapauslaitos. Laitoksen todellista nimeä tai sijaintipaikkaa Hoikkala ei kerro.
Sotien jälkeen lastensuojelulaitoksen käytännöt alkoivat muuttua rangaistuspainotteisista tarkkailua ja huolenpitoa korostavaan suuntaan. Ruumiilliset rangaistukset, kuten piiskaaminen ja hiusten leikkuulla rankaiseminen, kiellettiin vuosina 1952 ja 1954. Ne korvattiin lähinnä liikkumista rajoittavilla rangaistuksilla.
Hoikkala puhuu 1950-luvun suuresta murroksesta, jonka aikana Tapauslaitoksessa siirryttiin ulkokohtaisesta massakasvatuksesta kohti yksilöllisempää lasten käyttäytymisen ja tunne-elämän tarkkailua. Käyttöön otettiin mm. lapsikohtainen tarkkailuvihko, johon työntekijät velvoitettiin säännöllisesti kirjaamaan ”kaikki, mitä erikoista jokaisesta pojasta voi sanoa”.
1960- ja 1970-lukujen taitteessa Tapauslaitoksen kasvatustoimintaan haettiin uutta suuntaa laitosdemokratian pohjalta. Lasten yksilöllinen tarkkailu oli vakiintunut osaksi laitoksen arkea. Nyt he pääsivät mukaan myös heitä itseään koskevaan päätöksentekoon.
1990-luvulla lama horjutti hyvinvointivaltiota, ja Tapauslaitoksessa elettiin turbulenttia aikaa. Arkea pyrittiin hallitsemaan huumetestein, vierihoidolla ja eristämisillä. Kännyköiden yleistyessä työntekijät joutuivat miettimään sosiaalisten suhteiden kontrollikeinot uusiksi.
Väitös Historiallinen tapaustutkimus lastensuojelulaitoksen rajoittamis- ja kurinpitokäytännöistä 1950–2000 tarkastettiin Helsingin yliopistossa kesäkuussa.
Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,
että julkaisemme aina joitakin lehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.
Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printti- tai digilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.
Painatamme lehden Punamustan painotalossa Joensuussa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.
