Perheet ovat monimuotoisia – mitä sitten?
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisuja 60- (oik.) ja 70-luvuilta. Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen äiti nähtiin yksinhuoltajana. Nykyään kahden vanhemman lapsiperheiden vanhemmista parikymmentä prosenttia eivät ole naimisissa ja löytyypä perhetilastoista muutama prosentti perheitä, joissa ainoana huoltajana toimii isä.
Ydinperhe, uusperhe, sateenkaariperhe, monikkoperhe, maahanmuuttajaperhe… Perheiden monimuotoisuuteen on alettu kiinnittää huomiota yhä enemmän 2000-luvulla. Yhtenä syynä on varmastikin perheissä tapahtunut muutos – lapsiperheiden suhteellinen osuus on laskenut ja samalla niiden koostumus sekä vanhempien keskinäiset suhteet ovat muuttuneet. Siinä missä vuonna 1990 lapsiperheiden vanhemmista 77 prosenttia oli naimisissa, vuonna 2015 sama osuus oli 59 prosenttia.
Kun puhutaan perheestä jää ainakin tilastollisessa mielessä tarkastelun ulkopuolelle suuri joukko yksinasuvia. Yksinasuvien osuus on vuodesta 1990 kasvanut 32 prosentista 43 prosenttiin, kun määrä suhteutetaan pariskuntien määrään. Näin tarkasteltuna yksinasuvat ovat perheasemaltaan suurin ryhmä. Yksinasuvien määrä on kasvanut 90-luvulta saakka ja viime vuosina kasvu on ollut suurinta yli 65-vuotiaissa.
Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä monimuotoistumisesta. Monimuotoisia perheitä on toki ollut olemassa ennenkin, vaikka virallinen puhe ja tilastot eivät niitä olekaan tunnistaneet. Mutta mitä väliä perheiden monimuotoisuudella ylipäätään on? Vain tunnistamalla monimuotoisuus voidaan taata toimiva palvelujärjestelmä ja sosiaaliturva. Siinä missä sosiaaliturvan leikkaukset tai päivähoito-oikeuden rajaukset eivät välttämättä kurita niin pahasti osaa perheistä, voivat esimerkiksi yksinhuoltaja- ja monikkoperheet kärsiä niistä huomattavasti keskimääräistä enemmän.
