Toivon lisäksi tarvitaan rohkeutta ja tekoja

Lokakuun alussa järjestetyt Valtakunnalliset Lastensuojelupäivät kokosivat Turkuun yli 900 alan ammattilaista muun muassa hyvinvointialueilta, kunnista, järjestöistä ja yrityksistä. Paikalla oli myös opiskelijoita, tutkijoita, päättäjiä ja asiantuntijoita.

Tämän vuoden teemana oli Tulevaisuuden toivot.

– Mikään sanapari ei olisi tärkeämpi tai ajankohtaisempi. Tässä päällekäyvien huolten ja epävarmuuksien maailmassa jokainen meistä kysyy, onko meillä tulevaisuutta, onko meillä toivoa. Ehkä ahdistavinta on ajatella lasta ja nuorta, jonka mielessä nämä kysymykset ovat polttavina ja elämäniloa sammuttavina, pohti Lastensuojelun Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Pentti Lemmetyinen avajaispuheessaan.   

Lemmetyinen kertoi, että häntä puhuttelee filosofi Frank Martelan ajatus siitä, että toimijuus on tärkeämpää kuin toivo. Martelan mukaan todellinen toivo syntyy kun määritetään, mikä on mahdollista, asetetaan päämääriä ja aletaan tehdä töitä niiden eteen. Se ei kuitenkaan ole helppoa tilanteessa, jossa työelämää varjostavat monenlaiset huolet.

– Rahapula kunnissa ja hyvinvointialueilla, kansalaisjärjestöjen rahoituspohjan pettäminen ja kokemus järjestöjen perustehtävään liittyvän yhteiskuntasopimuksen yksipuolisesta irtisanomisesta valtion toimesta, leikkaukset koulutukseen ja tiedeyhteisöjen rahoituksen kasvava poliittinen ohjaus. Me täällä olijat tiedämme mitä pitäisi tehdä ja mitä me haluaisimme tehdä, mutta koemme tyrmistystä ja voimattomuutta kaiken sen edessä, mitä näemme ympärillämme tapahtuvan tai mikä meidän oma ammatillinen liikkumatilamme on, Lemmetyinen tiivisti tuntoja puheenvuorossaan.

”Koskaan aikaisemmin ei Suomessa ole tehty näin monia päätöksiä, joista on tiedetty, että ne tulevat lisäämään lasten köyhyyttä.”   

Lemmetyinen otti kantaa myös siihen, miltä nyt tehtävät valinnat näyttävät myöhemmin.

– Uskallan sanoa, että monet viime vuosina tehdyt poliittiset päätökset koskien leikkauksia sosiaaliturvaan ovat historian väärälle puolelle asettumista. Se, että köyhien ja vakavassa syrjäänjättämisen riskissä olevien lasten määrä kasvaa radikaalisti ja alueellinen segregaatiokehitys vahvistuu, ovat tietoisia valintoja. Kuka voi sanoa, että näitä päätöksiä ja arvovalintoja tehtäessä on oltu historian oikealla puolella?   

Lemmetyinen viittasi puheessaan Itä-Suomen yliopistossa työskentelevän tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isolan ja Turun yliopiston historian professori Kirsi Vainio-Korhosen haastatteluun Ylen Kulttuuri-ykkösessä. 

– Minut pysäytti näiden tutkijoiden yksituumainen ajatus siitä, että koskaan aikaisemmin ei Suomessa ole tehty näin monia poliittisia päätöksiä, joista on tiedetty, että ne tulevat lisäämään lasten köyhyyttä ja kaikkinaista yhteiskunnallista eriarvoa. 

Leikkauksia perustellaan suurella valtionvelalla. Lemmetyinen haastoi päätösten välttämättömyyttä vertaamalla tilannetta Suomeen vuonna 1943, kun eduskunta sääti sotavuosina lain ilmaisesta kouluruokailusta.

– On helppo kuvitella, että tuolloin olisi ollut perusteltua ajatella, että hyvä idea, mutta ei meillä ole siihen varaa, kun pitää varustautua sotaan. Mutta köyhä ja hädässä oleva maa teki arvovalinnan. Lapsista pitää kaikissa olosuhteissa huolehtia.   

”Jos hylkäämme lapsemme, mitä puolustettavaa meillä enää on?”

Yksi Lastensuojelun Keskusliiton perustehtävistä on YK:n lasten oikeuksien esilläpito. Sen mukaan lapsia tulee kasvattaa Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjassa julistettujen ihanteiden mukaisesti sekä erityisesti rauhan, suvaitsevaisuuden, vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden hengessä.

– Ymmärrän, että tässä maailmantilanteessa emme voi olla sinisilmäisiä tai katteettoman toiveikkaita. Silti ajattelen, että sotaan valmistautumisen lisäksi meidän pitää valmistautua rauhaan ja kestävyyteen. Mitä tuulisempaa on, sitä enemmän tarvitaan turvallisia ja suojaisia rakenteita. 

Lemmetyinen sanoi toivovansa, että kun nykyiset lapset kasvavat aikuisiksi ja päättävät asioista, he muuttavat yhteiskunnan ja maailman paremmaksi. Juuri nyt vastuu on kuitenkin aikuisilla.

– Olemmeko me päättäväisiä ja rohkeita ja uskallamme sanoa, että politiikassa ja päätöksenteossa mennään väärään suuntaan? Jos me emme uskalla, jätämme lapsemme yksin selviytymään tulevasta. Minä kysyn: jos hylkäämme lapsemme, mitä puolustettavaa meillä sitten enää on. Maailma, joka on lapsille hyvä, on hyvä kaikille.

Lastensuojelun Keskusliitto on Lapsen Maailman kustantaja.