
Pikkulapsiarki on välillä raskasta – näin siitä selviää
Pikkulapsiaika on usein parisuhteelle kova koettelemus. Parisuhde voi kuitenkin kukoistaa myös vauva- ja taaperoarjen keskellä, jos vanhempien välinen keskusteluyhteys toimii. Tämä käy ilmi Jyväskylän yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa selvitettiin, miten suomalaiset esikoislapsen vanhemmat hoitavat parisuhdettaan pikkulapsiaikana.
Puhumisen merkityksen nostivat esiin sekä miehet että naiset.
– Vanhemmat korostivat avointa keskustelua myös konfliktitilanteissa. He pyrkivät purkamaan ristiriidat nopeasti ja kertoivat selvittävänsä ärsyyntymiseen johtaneet seikat puhumalla, kertoo tutkija Anni Arola yliopiston verkkoartikkelissa.
Tutkimukseen osallistuneet isät myös ilmaisivat myönteisiä tunteitaan ja kunnioitustaan puolison vanhemmuutta kohtaan. Tutkijan mielestä lapsesta ei tulisikaan puhua vain haasteiden tuojana, vaan myös parisuhteen vahvistajana.
Tutkimuksen haastatteluihin osallistui 29 suomalaista heteropariskuntaa, joiden esikoinen oli noin 1,5-vuotias.
3 x parempi parisuhde
- Toimiva vuorovaikutus on ratkaisevan tärkeää parisuhteen hyvinvoinnille. Kerro rehellisesti tunteistasi ja ajatuksistasi. Muista myös kuunnella aktiivisesti, mitä puolisosi puhuu sinulle.
- Pienet päivittäiset rutiinit ja huomionosoitukset vahvistavat parisuhdetta myös pikkulapsiarjessa. Auta puolisoa, pyydä ja anna anteeksi, lähetä kiva tekstiviesti, pussaa ja kysy kuulumisia.
- Yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat tukevat vanhempien hyvinvointia. Suunnittelu auttaa toteuttamaan asioita, jotka ovat jääneet lapseen keskittyessä tekemättä.