Päivi Alasalmi: ”Kunpa olisin kirjoittanut lasteni aforismit talteen.”

Etsin askartelutarvikelaatikosta paperiliimaa ja silmiini osui kaksi keltaista Kinder-munasta saatua muovirasiaa. Ne olivat täynnä Hammaskeijun saaliita, euron tai kahden euron hintaisia kappaleelta.

Avasin purkit ja ihmettelin, kuinka pikkuruisia lasteni maitohampaat olivatkaan olleet. Joskus ne lähtivät kevyestä nykäisystä, joskus taas heiluivat pitkään ja tuottivat ilkeää kipua.

Samassa laatikossa oli tyttäreni kirje Hammaskeijulle. Yrityksistään huolimatta hän ei koskaan jaksanut valvoa niin pitkään, että olisi saanut Hammaskeijun rysän päältä kiinni, vaan joka yö ihme tapahtui ja hammas vaihtui kolikkoon hänen sitä näkemättä.

Nokkelana tyttönä hän yritti tavoittaa Hammaskeijun toista kautta.

”Hei Hammaskeiju! Yritin päivällä tunkea hampaani läpi hernettä ja ylähammas oli tämä. Se heilui jo valmiiksi. Mulla heiluu toinenkin hammas. Onko sulla Tiaraa? Ja minkälaiset kengät sulla on? Äitini on sanonut, että hampaat menevät vauvoille. Onko niin? Jos on, niin kenelleköhän tämä menee?”

Liikutus hyökyi ylitseni. Voi tuota suloista aikaa, kun lapset olivat noin pieniä ja heidän kysymyksensä noin herttaisia! Miten paljon tuota loputonta kysymystulvaa ja rajatonta maailman ihmettelyä on minulta unohtunut, kun kysymyksistä ei ole jäänyt kirjallisia todisteita.

Hammaskeiju vastasi, mutta se kirje ei ole säilynyt. Tässä voisi olla uusi yritys:

”Hei! Minulla ei ole tiaraa, vaikka haluaisin kyllä sellaisen. Jalkineita minulla on monenlaisia. Tämänhetkiset lempikenkäni ovat punaiset ja niissä on matala korko. Teidän vanhat hampaanne eivät mene vauvoille, vaan teidän äitinne säilyttää ne ja katselee niitä sitten, kun te olette isoja.”

(Haluaisinpa nähdä senkin äidin ilmeen, jonka vauvalle joku tiaraan, valkoiseen mekkoon ja lasikenkiin pukeutunut satuolento yrittää tyrkyttää toisen lapsen entisiä maitohampaita. Mitähän tuo nainen sanoisi tai tekisi?)

Lasteni antamat kirjelappuset piristävät arkeani edelleen.

Kuivauskaapin ovessa on teipillä kiinni poikani kirjoittama kirje, joka kaikessa lyhyydessään ja ytimekkyydessään kuuluu näin: ”Rakastan sua!”

Aina kun avaan kaapin oven, se muistuttaa minua siitä, miksi jaksan tehdä ruokaa ja pestä astioita joka päivä.

Tietokoneeni etupaneeliin on kiinnitetty keltainen viestilappu, johon tyttäreni on kirjoittanut: ”Äiti on hyvä työssään!”

Hymynaaman kera se lause tuo minulle iloisen mielen aina, kun ryhdyn töihini. En tunne epävarmuutta siitä, osaanko kirjoittaa vai en. Äiti on hyvä työssään, siinähän se lukee suoraan silmien edessä selkeillä tekstauskirjaimilla. Mitäpä sitä kyseenalaistamaan!

Kunpa olisin hankkinut paksun vihon ja kirjoittanut siihen vaikkapa kuinka väsyneenä lasteni aforismit talteen. Suurin osa tokaisuista unohtuu siinä hassujen sattumusten ja uskomattomien elämänviisauksien virrassa, joita lapset lohkaisevat tuosta vain.

Onneksi sentään olen tallettanut nämä laput, ja piirroksen yksisarvisesta, jolla röyhelöpukuinen pikkuprinsessa ratsastaa. Ja kyllä, hänellä on hiuksillaan tiara.

Päivi Alasalmi on akaalainen kirjailija, satukirjailija ja kahden lapsen äiti.