Onko pakko harrastaa?

Jalkapallo, sähly, luistelu, paini, ratsastus. Uimakoulu, vapaapalokunta, liikuntakerho. Tiina-Johanna Peltosen lapset Eemeli, 9, ja Aapeli, 7, ovat kokeilleet useita lajeja, mutta kiinnostus on kerta toisensa jälkeen lopahtanut lyhyeen.

Lähtökohtana on ollut poikien oma kiinnostus. He ovat ilmoittaneet, mitä haluavat harrastaa.

– Olemme hankkineet välineet ja lähdemme kokeilemaan, mutta 3–4 kerran jälkeen pojat toteavat, ettei se olekaan ollut kivaa. Kun lapsi on kieltäytynyt jatkamasta, olemme käyneet vielä kerran kokeilemassa ja lopettaneet sitten, Peltonen kuvaa.

Ohjatun harrastuksen puuttuminen ei poikia haittaa.

Ohjatun harrastuksen puuttuminen ei Eemeliä ja Aapelia haittaa. Iloisilla ja toimeliailla pojilla riittää tekemistä ja kavereita. Eemeli pelaa, rakentelee ja touhuaa kavereiden kanssa. Aapeli viihtyy metsässä, leikkii ja askartelee.

Kun äiti tai joku muu uusperheen jäsenistä – Jukka, 39, ja hänen lapsensa Venla, 12, tai Lauri, 8, – houkuttelee poikia luistelemaan, uimaan, laskettelemaan, pyöräilemään tai palloa potkimaan, he lähtevät mielellään.

– Liikumme yhdessä, ja lisäksi lapset liikkuvat kavereidensa kanssa. Ohjatuissa harrastuksissa on hyvät puolensa, mutta myös vanhemmat voivat ohjata lapsiaan, kun ovat aktiivisesti mukana, Tiina-Johanna sanoo.

Kilpatason harrastaminen ja sitoutuminen viiteen treeniin viikossa ei sovi tämän kouvolalaisperheen ajatusmaailmaan.

– En tiedä, ovatko lapset sisäistäneet asenteen minun kauttani. Lapsethan ottavat mallia vanhemmistaan, ja meillä liikutaan enemmän fiilispohjalta. Minunkin harrastamiseni on ollut kausiluonteista, Peltonen sanoo.

Hyvät eväät elämään

Vanhempien esimerkin voiman on huomannut myös lastenpsykiatrian erikoislääkäri, perheterapeutti Janna Rantala. Jos vanhempi on innokas harrastaja, usein myös lapsi tottuu aktiiviseen, harrastavaan elämäntapaan. Vaikkei vanhempi harrastaisikaan, hän saattaa toivoa, että lapsella olisi jokin mielekäs harrastus.

– Harrastamisella tarkoitetaan yleensä ohjattua, suunnitelmallista tekemistä, jota ohjaa joku ulkopuolinen. Kyse on usein siitä, että vanhemmat haluavat antaa lapsilleen mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään: halutaan tukea lapsen musikaalisuutta, liikunnallisuutta, luovuutta ja muita taitoja.

Rantalasta on positiivista, että vanhemmat toivovat lapselleen sellaista hyvää, mitä koulu tai päivähoito ei pysty tarjoamaan – olipa kyse sitten musiikista, liikunnasta, kuvataiteesta, teatterista tai partiosta.

Harrastukset opettavat lapselle uusia taitoja, sosiaalisuutta ja yhteistyötä. Niiden parista lapsi saa kokemuksia, virikkeitä ja toisia kavereita kuin koulusta. Myös vanhemmat tutustuvat uusiin ihmisiin.

– Monella vanhemmalla on kuitenkin paineita siitä, että lasta pitäisi kehittää. Harrastukset ovat yleisin aihe, josta minulta kysytään.

Onko pakko harrastaa? Jos lapsi ei harrasta, jääkö hän kaveripiirin ulkopuolelle tai paitsi jostakin muusta tärkeästä? Pilaanko lapsen tulevaisuuden, jos en vie häntä harrastuksiin?

Rantala kehottaa vanhempia miettimään, mitä he haluavat lapselleen. Myös lapsen mielipidettä tulee kunnioittaa.

Kenen takia lapsi käy harrastuksessa? Vastaako lapsen harrastus vanhemman vai lapsen tarpeita?

Moni lapsi pelaa, lukee, piirtää ja ulkoilee ilman, että laskee sitä harrastukseksi, mutta se voi riittää.

On hienoa, että lapsi uskaltaa kokeilla, vaikka innostus sitten lopahtaisikin.

– Jos lapsi haluaa ohjattuun harrastukseen, hänelle kannattaa suoda se mahdollisuus. Mutta mikään ”pakko” harrastaminen ei ole. Kaikilla ei tarvitse olla erityistaitoja tai kiinnostuksen kohteita, ja esimerkiksi ujosta lapsesta voi olla hirveää mennä ryhmätoimintaan.

Harrastamattomuutta suurempi ongelma on usein liikkumattomuus ja se, että lapsen vapaa-aika kuluu koneella. Vanhempien on laitettava rajat pelaamiselle ja pidettävä huolta siitä, että lapsi liikkuu tarpeeksi, vaikkei hän harrastuksissa kävisikään.

Kiinnostu, mistä kiikastaa

Aapeli hoitaa mansikkamaataan, jonka vaari on hänelle tehnyt.

Aapeli haluaisi seuraavaksi kokeilla karatea. Se vaikuttaa kivalta ja jännittävältä. Tiina-Johanna Peltonen arvelee, ettei laji ehkä ole aivan sitä, mitä poika kuvittelee – ainakaan aluksi.

Eemeli puolestaan ei tiedä, mitä haluaisi harrastaa vai haluaako mitään.

– On hienoa, että lapsi uskaltaa kokeilla, vaikka innostus sitten lopahtaisikin. Oma laji löytyy harvoin kertalaakista, Janna Rantala kannustaa.

Jos lapsi ilmoittaa kesken harrastuskauden, ettei huvita, vanhemman kannattaa pohtia, onko kyseessä tilapäinen motivaation puute vai pysyvämpi olotila.

– Lapsen patistaminen harrastuksen pariin on vaikeaa. Jotkut lapset laittavat kovasti hanttiin, mutta paikalle päästyään viihtyvät hyvin. Toiset saattavat sanoa kerran, etteivät halua enää mennä, mutta jatkavat harrastusta vanhempien mieliksi. Vanhemman on tulkittava lapsen reaktioista, onko harrastaminen mielekästä vai ei. Lasta voi houkutella, mutta painostaa ei pidä, Rantala sanoo.

Vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja pystyvät asiaan paneutumalla usein selvittämään, mistä harrastushaluttomuus johtuu.

– Pieni lapsi ei ehkä ymmärrä, mitä harrastaminen on, tai ei halua toimia ryhmässä. Joitakin auttaa, jos vanhempi lähtee mukaan tai lapsi aloittaa uuden harrastuksen kaverin kanssa. Jos lasta jännittää tai hän on epävarma taidoistaan, kannattaa valita harrastus, jossa ei vertailla. Voi myös kertoa lapselle, että harrastamaan mennään juuri siksi, että opitaan, Rantala sanoo.

Myös väsymys vaikuttaa. Jos päiväkotipäivät ovat tiukkaan ohjelmoituja tai koulunkäynti vaatii paljon, voimat eivät ehkä riitä harrastamiseen.

– Lapsi ei jaksa olla koko ajan opetettavana. Jos hän silti haluaa harrastaa, voi valita lajin, jossa lapsi kokee jo olevansa hyvä, Rantala neuvoo.

Teinikin tarvitsee villasukka-aikaa

Eemeli osaa tehdä taitopotkulaudalla vaikka mitä.

Tiina-Johanna Peltonen myöntää joskus miettineensä, tuleeko hänen lapsistaan kunnon kansalaisia, jos he eivät harrasta. Stressiä hän ei silti asiasta ole ottanut.

– Lasten pitää sitoutua jo kouluun, enkä ole varma, tarvitsevatko he muita sitoumuksia. Eemeli suoriutuu läksyistä nopeasti, mutta Aapelilla voi mennä läksyjen tekemiseen toista tuntia päivässä. Molemmat pojat ovat tyytyväisiä ja tasapainoisia.

Lapsi kasvaa ja hänen persoonallisuutensa kehittyy ja voi olla, että se oma juttu löytyy myöhemmin.

Janna Rantala muistuttaakin, että vanhempien kannattaa miettiä myös omaa jaksamistaan. Moni harrastus on käytännössä koko perheen harrastus, ja vaatii vanhemmilta omistautumista, aikaa, vaivaa ja pitkää pinnaa.

Harrastamattomuudessa on Peltosen mielestä paljon hyviä puolia

– Arjen tasapainoisuus, kiireettömyys ja se, että tekemiset voi rytmittää itselle sopivasti. Voi paremmin kuunnella lasta, hänen jaksamistaan ja sitä, mitä hän haluaa tehdä. Joskus lapsilla on toki tylsää, mutta sekin tekee ajoittain hyvää. Silloin on mahdollisuus käyttää mielikuvitusta.

Rantala on samoilla linjoilla: harrastamattoman lapsen perheessä jää enemmän tilaa spontaaniuteen ja toinen toistensa kohtaamiseen. Hän muistuttaa, että isompikin lapsi tarvitsee ja haluaa villasukka-aikaa, jolloin ei ole erityistä tekemistä ja voidaan harrastaa perheenä olemista.

– Jouten olo on tärkeää myös lapsen aivoille. Ne kehittyvät, kun saa ajatella ja tehdä mitä sattuu.

Harrastaminen on hyväksi, mutta kuten Jari Sinkkonen on sanonut: myös lapsella, joka ei harrasta mitään, on iso riski kasvaa ihan normaaliksi aikuiseksi.

Millä hinnalla alkuun?

Monia harrastuksia voi käydä kokeilemassa kerran tai pari ennen harrastusmaksun maksamista.

Aloituskustannukset ovat sitä pienemmät, mitä vähemmän välineitä harrastuksessa tarvitaan. Esim. partiossa, näytelmäkerhossa tai kuorossa pääsee alkuun lähes olemattomilla varustekustannuksilla.

Soittoharrastuksessa tarvitaan soitinta, mutta joissakin musiikkioppilaitoksissa sen voi aluksi lainata tai vuokrata. Soittimen ostamista käytettynä voi harkita. Neuvoa kannattaa kysyä soitonopettajalta.

Uinnissa, yleisurheilussa tai tanssissa tarvittavat varusteet saa alle 100 eurolla – ellei niitä ole jo ennestään. Jalkapallon alkuhankinnoista voi selvitä satasella, mutta esim. jääkiekkoon saa uppoamaan useita satasia.

Urheiluvarusteita saa edullisemmin käytettyinä ja alennusmyynneistä. Monella urheiluseuralla on varustepörssi, jossa myydään käytettyjä varusteita. Kannattaa kysellä valmentajalta tai muilta vanhemmilta.

Kustannukset vaihtelevat seuroittain ja joukkueittain. Niistä kannattaa kysellä joukkueenjohtajalta tai ohjaajalta jo ennen harrastuksen aloittamista. Yleensä kustannukset nousevat laadukkaampien varusteiden, lisääntyneiden harjoituskertojen sekä leiri- ja kilpailumatkojen myötä – eli, jos harrastus muuttuu tavoitteellisemmaksi.

Urheiluharrastuksessa lapsi tarvitsee yleensä myös pelipassin tai lisenssin, joka oikeuttaa osallistumaan kilpailuihin ja otteluihin. Sen voi ottaa vakuutuksellisena tai vakuutuksettomana, jos lapsella on omasta takaa vakuutus. Joissakin lajeissa tarvitaan jo harrastustasolla jonkinlainen kerhopassi. Alkuun pääsee kuitenkin yleensä ilman, että heti tarvitsee hankkia pelipassia tai lisenssiä. Tarkemmat tiedot kannattaa kysyä valmentajalta tai joukkueenjohtajalta.

Jos harrastus on hintava ja tulee turhan kalliiksi, seuroista tai oppilaitoksista voi tiedustella vapaaoppilaspaikkaa tai stipendiä.