Onko lastensuojelulla sielua?
Kirjoittaja on viestinnän ammattilainen ja erityislapsen tavallinen äiti, joka päätyi katsomaan lastensuojelua asiakkaan näkökulmasta. Hänestä etenkään erityislapsiperheet eivät kuulu lähtökohtaisesti lastensuojeluun vaan terveydenhuoltoon.
Olemme hakeneet aktiivisesti apua, koska haluamme lapsemme parasta kuten kaikki vanhemmat haluavat lastensa parasta. Kun jouduimme erityislapsemme oireilun vuoksi pyytämään lastensuojelun tukea, mukaan tuli kymmeniä ihmisiä ja monta muuta tahoa.
Lapsemme on ollut erikoissairaanhoidossa liki kymmenen vuotta. Olemme toimineet lastenpsykiatrian kriisi- ja hoito-osastojen ja niiden viiteryhmien – lääkäreiden, hoitajien, tutkijoiden, opiskelijoiden – kanssa sekä lisäksi kuntouttavien tahojen eli psykologien, toimintaterapeuttien, erityisopettajien, erityisopetuksen koordinaattoreiden, erityiskoulujen, sosiaalityöntekijöiden, henkilökohtaisten avustajien, kunnan vammaispalvelujen, erilaisten vertaisryhmien ja Kelan kanssa.
Olemme jokseenkin tottuneita monien tahojen kanssa toimimiseen. Mikään ei kuitenkaan ole herättänyt niin paljon pelkoa, huolta ja häpeää kuin lastensuojelu.
Lastensuojelu on valtava kone. Ensimmäinen perheen kohtaama koneen osa olivat lastensuojelun sosiaalityöntekijät.
Yhteistyö lastensuojelun sosiaalityöntekijöidemme kanssa on sujunut kohtuullisen hyvin. Meillä on tunne, että suureksi osaksi meidät kohdataan ja meitä kuullaan. Se ei kuitenkaan poista syvää, valtavaa pelkoa, joka on mielessämme koko ajan. Kaikki tuntuu hyvin ennakoimattomalta ja prosessit pelottavilta: koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Perheen kannalta on hyvin raskasta, kun tahot, ihmiset ja motiivit vaihtuvat.
Onneksi sosiaalityöntekijämme ovat pysyneet samoina. Toinen heistä tuo mieleen isoäitini, joka oli varsinainen teräsmummu. Hän on rautaisen osaava ja tuntuu haluavan ymmärtää. Toinen on uusi työntekijä lastensuojelussa, mutta hänelläkin tuntuu olevan kunnossa tärkein eli empatia.
Empatian merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivien raportissa (2009) kerrotaan, millaisia reaktioita päivien osallistujissa herätti Kelan tuottama dokumenttielokuva Lintu ja elämänpuu, jossa seurataan erityislapsiperheen äitiä.
”Suurin osa työpajan osallistujista liikuttui kyyneliin, toiset kertoivat tuntevansa vihaa, järkytystä, suurta ihmetystä, miten Suomessa asiat voivat mennä näin.”
Avohuollon olemattomista tukitoimista syntyi vilkasta keskustelua. Dokumentissa perheen luona kävi kerran viikossa kolmen tunnin ajan perhetyöntekijä, joka keskusteli äidin kanssa ja autteli kotitöissä, vaikka äiti koki tarvitsevansa enemmän työparia kuin juttuseuraa.
Tuon dokumenttielokuvan pitäisi olla pakollinen osa jokaisen sosiaalityöntekijän koulutusta.
Koemme dokumenttielokuvan äidin tavoin, että nykyisellään perhetyö on monille perheille täysin vääränlainen tuen kanava, jossa poltetaan valtavasti yhteisiä varojamme.
Kuinka sosiaalityöntekijä voi kohdata asiakkaansa, jos hänellä ei ole minkäänlaista aavistusta siitä suosta, jossa asiakas on todennäköisesti jo vuosia tarponut?
Miten varmistetaan, että teknisen ammattitaidon ohella myös empatia- ja tunnetaidot kuuluvat osana sosiaalityöntekijöiden kokonaisosaamiseen?
Nippelit on mahdollista oppia, mutta ilman aitoa empatiaa sosiaalityöntekijä on vain mekaaninen ja/tai hirttävä ratas isossa koneessa.
Kiitos meidän sosiaalityöntekijöillemme empatiasta.
Konkreettinen ehdotuksemme:
Asiakasryhmien puheenvuorot ja näkökulmat tulee tuoda osaksi lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden koulutusta ja ammattitaidon ylläpitämistä. Näin empatian ja aidon ymmärryksen on mahdollista kehittyä.
Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,
että julkaisemme aina joitakin lehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.
Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printti- tai digilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.
Painatamme lehden Punamustan painotalossa Joensuussa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.
