Kuukauden kirjat: Nuortenkirja piristyy!

Terrorismi-teemaa!

Maria Aution Varjopuutarhan (Karisto) päähenkilö on lukioikäinen, lievästi autistinen Pihla. Toisinaan tytön tekisi mieli sulkeutua hiljaisuuteen ja lukita ovi. Kertomuksessaan hän on sitä mieltä, että koulutoverit vainuavat hänen erikoisuutensa, ja sosiaalisissa tilanteissa hän tuntee itsensä kömpelöksi.

Kodin lähellä sijaitseva rapistunut puutarha suo tytölle rauhan ja yksityisyyden turvallisia hetkiä, muutoin hän kommentoi holtittomasti kasvavaa kotilähiötään:

”Maisema muistuttaa värityskirjaa, josta jokainen läntti yritetään sutata umpeen. Mitään vihreää ei saisi olla.”

Autio on kolmannessa nuortenkirjassaan herkkävireinen tyylittelijä, välillä tyyliltään turhankin umpimielinen: tytön kerronta tuntuu hetkittäin liian kirjalliselta. Parhaimmillaan tunteet ja havainnot välittyvät riipaisevan suorasti ja aidosti.

Sen sijaan kirjassa häivähtävä terrorismi-teema ei ole aivan onnistunut ratkaisu. Tuoreessa nuortenkirjallisuudessa aihetta kosketellaan mieluusti, mutta useimmiten käsittely jää ohueksi. Varjopuutarha koskettaa vierauden kokemuksellaan – ja sillä, että kirjan lopussa tyttö selvästi vapautuu entisen elämänsä pinteistä.

Moderni urheiluromaani

Nuoren miehen itsenäistymiskertomus

Kalle Veirto aloittaa Säbätalven (Karisto) rohkeasti, kun 19-vuotias Einari toteaa, että ”sinä talvena muutuin paremmaksi ihmiseksi”. Einari vetää vähän takaisin ja paljastan, että perimmiltään kyse oli siitä, että hänestä tuli salibandyn ammattilaispelaaja.

Heinolaan muutto ja vanhempien läheisyydestä vapautuminen käynnistivät kuitenkin rajun prosessin, jonka aikana poika puntaroi entisiä ratkaisujaan ja suunnittelee tulevaisuutta. Tyttöystävänkin Einari löytää Heinolasta, mutta orastavaa suhdetta varjostaa tytön vanhempien epäluuloisuus.

Vaikka nuoren miehen itsenäistymiseen mahtuu runsaasti koettelemuksia, ei kertomus tunnu sen enempää synkältä kuin liioittelevaltakaan. Einari asennoituu uuteen elämäänsä taipuisasti ja uteliaasti. Pikkukaupunkikuvaus tuo kirjaan kotoista pehmeyttä.

Koko uransa ajan Veirto on kirjoittanut Päijät-Hämettä näkyväksi. Myös kirjastopalveluita hän jaksaa puolustaa kerta toisensa jälkeen. Heinolan kirjastoa Einari kiittelee:

”Sopivasti perinteinen, sopivasti auki tulevaisuuteen.”

Säbätalvi on kaikin puolin auki tulevaisuuteen, sillä kirjassa suhtaudutaan modernilla tavalla urheiluun ja ammattilaisuuteen. Heinolalaisjoukkueessa on tilaa myös homoseksuaaliselle pelaajalle, mikä ei suomalaisessa urheiluromaanissa ole aivan tavallista.

Viimeaikaisessa nuortenkirjallisuudessa urheilumaailmaa on avattu myös mm. tytöille ja vammaisurheilijoille. Dopingista ja muistakin urheilun nurjista puolista uskalletaan vihdoin kirjoittaa. Säbätalvessa ammattiurheilu asettuu järkeviin mittoihin.

Kirjoittamisen iloa

Vessa- ja kakkahuumoria!

Suomalaiset lasten- ja nuortenkirjailijat muistavat kiitettävän taajaan mainostaa kirjoja ja kirjastoja. Kirsti Kurosen Vili Voipio -sarjassa kirjallisuus on ollut näkyvästi mukana alusta asti, sillä Vili on nuoresta iästään huolimatta kirjoja kirjoittava poika, joka liikkuu luontevasti kirjallisessa maailmassa ja kaveeraa kuuluisien kirjailijoiden kanssa.

Sarjan seitsemäs osa Vili Voipio kyhää ja kynäilee (Karisto) keskittyy kirjoittamisen saloihin. Seikkaperäisestä ja perinteisestä kirjoittamisoppaasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä Vili vaihtaa aiheesta toiseen kevyesti, eikä suinkaan joka hetki käsittele kirjoittamisen saloja. Nuorukainen viihtyy pitkään mm. vessa- ja kakkahuumorin parissa; näitä teemojahan Vili Voipion lukijat osaavat toivoa.

Kirjassa on hauskasti viriteltyjä kirjoitustehtäviä, kirjavisoja ja lukijoiden kysymyksiä. Vilin mielestä suomen kieli on ”himohienoa” ja niinpä kirjassa suhtaudutaan lukemiseen ja kirjoittamiseen huumorin sävyttämällä hellyydellä.

Valoisa sarja-aloitus

Ihan lutuinen isä

Tuija Lehtisen uusi varhaisnuorten sarja Saimi ja Selma kytkeytyy viime vuonna päättyneeseen Rebekka-suosikkisarjaan. Kiinasta adoptoidut siskot ovat uudessa sarjassa pääosassa, ja Rebekka on muuttanut opiskelupaikkakunnalle.

Salainen ihailija -kirjassa (Otava) tytöt harmittelevat, että Rebekka on muuttunut sadun kaupunkilaishiireksi, joka kipittää ”hulluna kertomassa maalaisserkuille suuren maailman ihmeistä”. Sisarukset ovat aktiivisia ja ehtiväisiä, mutta he osaavat arvostaa myös kodin hyvää ilmapiiriä. Nuortenkirjallisuudessa aika harvinaisella tavalla jopa isä on ”ihan lutuinen”.

Lehtinen ei väkerrä rikkeetöntä idylliä, vaikka iloiset asiat korostuvatkin. Realistista särmää syntyy jo siitä, että tytöt ovat taipumuksiltaan niin erilaisia: Selmaa viehättää romanttisuus, Saimi nauttii toiminnasta. Kirjassa on sopivasti molempia piirteitä ja tietysti myös vahvaa huumoria.

Tunteiden tyrskyä

Huumori pehmentää

Marja Kontiokarin ja Virpi Pennan kuvakirja Leijona yökylässä (WSOY) kertoo, millaista tunteiden räiskymistä lasten ystävyys voi olla.

Osku tulee Nellin luo yökylään, mutta kutkuttavan jännittävä ilmapiiri ei oikein ota syntyäkseen, sillä Nelli on suunnitellut heille ”maailman kilteimmän leikin, johon ei kuulu yhtään rähinää eikä ampumista”. Osku joutuu kauhukseen leikkimään häitä! Nellin unelmaleikki päättyy niin lihavaan riitaan, että raivoissaan tyttö haluaisi nipistellä, purra ja raapia Oskua.

Nellistä paljastuu kiukkuisia leijonan piirteitä, ja kuvittaja Penna tavoittaa hauskasti koko laajan tunneskaalan. Rehevyys ja hurjuus uudistavat hänen ilmaisuaan.

Kirjan lopussa pyöristetään sovinnollinen tunnelma ja lapset ovat taas kavereita. Tunteiden esittämisessä vältetään kaikki kaunistelu ja teennäisyys: tekijäpari antaa tunteiden leiskua ja räjähdellä. Huumori pehmentää ilmapiiriä ja kaikenikäiset lukijat saavat osansa.

Maailmanmatkalla

Helsinki maailmankartalle

Kävellen ympäri maailman -kuvakirjassa (WSOY, suomentanut Tiina Eskola) tutkitaan maailman kaupunkeja yhden päivän aikana. Jenny Broomin riimittelemässä ja Lotta Niemisen digitaalisesti kuvittamassa kirjassa on yli 80 avattavaa luukkua, joiden raottaminen saa suurkaupungit näyttämään monet kasvonsa.

Suomalaisittain tuntuu komealta, että Helsinki on päässyt kirjaan mukaan heti Pariisin jälkeen. ”Luonto kauneudellaan ihastuttaa / ja kulkijaa eteenpäin kelluttaa”, riimitellään Helsingistä ja vähän muunkin Suomen maisemista.

Kun vielä 1980-luvulla lastenkirjoissa katseltiin maailmaa kriittisesti kansainvälisyyskasvatuksen hengessä, nyt kirjoissa korostuu turistin näkökulma.

Uhkeasti kuvitetun kirjan viimeisessä kohteessa muistutetaan maailmanmatkan opetuksista: ”Erilaiselta saattaa näyttää toinen, / mutta hän onkin aivan samanmoinen.”

Minttu nauttii luonnosta

Minttu tekee luontohavaintoja vuodenkierron mukaan etenevässä Mintun luontokirjassa (Otava). Ensimmäisen kerran vuonna 1998 ilmestynyt Maikki Harjanteen kuvakirja koostuu elämyksellisistä kokemuksista sekä kansanperinteestä. Mintun perhe viettää vuotuisjuhlia ja keksii ihan omia: esim. siinä vaiheessa, kun voikukan varret ovat jo niin pitkiä, että niistä voi solmia seppeleitä, lähtee koko perhe ulos viettämään voikukkapäivää.

Syntymäpäivälahjaksi saamaansa kirjaan Minttu kerää tärkeitä muistoja, hän kirjaa mm. kesän ensimmäisen mansikkaheinän, sammakonloikat ja mustikkapiirakasta nauttimisen. Mintusta tulee luonnontutkija, joka innostaa lukijatkin valppaaseen havaintojen tekemiseen.

Pienen Mintun varttumista ja monenlaista aktiivista puuhailua on seurattu suomalaisissa kodeissa 1970-luvulta lähtien.

Muumijuhlaa

Tove Janssonin elokuisiin 100-vuotisjuhliin voi virittäytyä muumikirjojen seurassa. Uusien suomalaisten tekijöiden versiot miellyttävät nirsompiakin muumien ystäviä, sillä niistä puuttuu japanilaisille animaatioille ominainen imelä värimaailma.

Päivi Areniuksen Muumiperhe metsässä (Tammi) on toiminnallinen kuvakirja muumiperheen metsäretken sattumuksista. Lukija pääsee mm. etsimään kuvista kaikenlaisia yksityiskohtia. Ja kukapa ei tahtoisi laskea muumitalon valaistuja ikkunaruutuja?

Kuvissa on Janssonin kuvakirjoista tuttua kirkkautta ja realistisuuden kyseenalaistamista. Kunniaa alkuperäiselle kuvitustyylille tekevät myös Riina ja Sami Kaarla Muumiperheen lauluretkessä (Tammi), jonka laulutekstit on runoillut Hannele Huovi ja säveltänyt Soili Perkiö. Hahmot luonnehditaan tutun turvallisella tavalla: Myy on pippurinen ja muumimamman laukku aivan ihmeellinen.

Huovi pääsee joka tapauksessa näyttämään kyntensä runoilijana ja rytmin taitajana. Runoissa paneudutaan muumifilosofiaan: ”Hauska on tutkia / polkujen mutkia / ja aurinko kutittelee.”

Lastenkirjallisuuden ABC

Katri Karasma ja Pirjo Suvilehto toteavat Ihmejuttuja ja tavattomia tarinoita -opaskirjansa (Avain) alkajaisiksi, että lajin suosio ja arvostus ovat nousseet. Toisaalta he pahoittelevat kirjallisuusterapian heikohkoa asemaa.

Apua dystopiaan!

Tekijäpari esittelee lasten- ja nuortenkirjallisuuden ilmiöitä saduista ja kuvakirjoista aina nuortenkirjoihin. Tällaista yleisesittelyä epäilemättä tarvitaan, ja mukaan on ehtinyt aivan viimeisimpiäkin ilmiöitä. Kirja johdattelee ymmärtämään mm. dystopioita. Aihepiiri on niin äärettömän suuri, ettei ihme, vaikka kaikki valinnat eivät tunnu perustelluilta. Omien painotusten ja kirjasuosikkien miettiminen on inspiroivaa puuhaa.

PS

Valoa näkyvissä

Nuortenkirjallisuuden luonteeseen kuuluu kaaos. 1950-luvun lopulta lähtien nuortenkirja on keskittynyt tasapainoilemaan rikkoutumisen ja rakentumisen välillä. Identiteetin etsimisen rinnalle on viime aikoina tullut muitakin vaikeita aiheita, esimerkiksi kuolema, vanhempien menetys, terrorismi ja perhesurmat.

Varhaisnuorten kirjoissa maailma kuvataan vielä hiukan hallittavammaksi, jopa aurinkoiseksi. Tällaiset kirjat sallivat nuorelle rentoutumisen ja latautumisen hetkiä. Tätä lajia edustavat mm. Tuija Lehtinen, Tittamari Marttinen, Henna Helmi sekä Johanna Hulkko. Realistisuus ja hyväntuulisuus voivat mahtua samaan kirjaan. Iloa ja viihdettä tarvitsevat kaikki. Varhaisnuorten kirjat näyttävät mallia.