Hyppää sisältöön

Nuoret rakastavat ja inhoavat kotilähiötään

Suuren kaupunkien liepeille 1960- ja 70-luvuilla rakennettuja vuokralähiöitä pidetään huonon yhdyskuntasuunnittelun elävinä muistomerkkeinä. Ongelmiin on yritetty vastata yhteisöllisyyttä kehittämällä – ottamatta huomioon lähiöihin jo kehittynyttä yhteisöllisyyttä.
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat LEHTIKUVA / Anni Reenpää
Nuoret rakastavat ja inhoavat kotilähiötään

Christina Bäckman istuttaa kasveja Ostari kukkimaan! -päivänä Laajasalon ostoskeskuksessa Helsingissä vuonna 2015. Ostoskeskus on sittemmin purettu ja sen tilalle nousee asuintaloja.

Lotta Junnilaisen väitöksessään Hallakummuksi ja Routalaksi ristimillä lähiöillä on niin huono maine, että sillä voi pelotella lapsia.

Hallakumpulainen Viivi, joka oli käynyt vuoden koulua toisessa kaupunginosassa, kertoi tutkijalle, miten opettaja oli uhkaillut laiskottelevia oppilaita päätymisellä Hallakummun ostoskeskukseen.

Väitöstutkimus perustuu vuosina 2012–2016 kahdessa lähiössä tehtyyn osallistuvaan havainnointiin ja haastatteluihin. Väitös Lähiökylä: Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta hyväksyttiin Helsingin yliopistossa helmikuussa.

Poliitikoilla ja kaupunkisuunnittelijoilla on aina ollut tarve parantaa ongelmalähiöitä niiden yhteisöllisyyttä kehittämällä. Tarkoitus on ollut hyvä mutta käsitys yhteisöllisyydestä liian korkealentoinen ja idealisoitu, väittää Junnilainen. Alueiden oma yhteisöllisyys ei ole lähtökohdaksi kelvannut.

Valittavat aikuiset pilaavat maineen.

Junnilaisen löytämä lähiön omaehtoinen yhteisöllisyys kumpusi tilanteista, joissa ihmiset huomioivat toisensa, vaihtoivat palveluksia, juoruilivat ja muistelivat menneitä. Se syntyi myös sisäpiirin ilmaisuista, joilla tehtiin eroa ulkopuolisiin.

Yhteisöllisyys ei sulje pois ongelmia tai konflikteja, jotka ovat oleellinen osa lähiöiden elämää. Ristiriidat, ennakkoluulot, pelot, etniset vähemmistöt ja arjesta yhdessä selviytymisen pakko kietoutuvat yhteen tavalla, joka ei hevin avaudu ulkopuoliselle tarkastelijalle.

Siinä missä vanhemmat asukkaat todistelivat kotilähiönsä hyvyyttä, nuoret paiskasivat alueen viheliäisen maineen takaisin päin naamaa niille, jotka sen ovat tuottaneetkin: ulkopuolisille, joita tutkijakin edusti.

”Ihan perseestä”, kuului välitön vastaus, kun Junnilainen tutkimusta aloitellessaan kysyi nuorisotalon kulmilla notkuvilta pojilta, millainen paikka Routala on. Perustelut liittyivät alituisesti valittaviin ja kaikesta nuoria syyttäviin aikuisiin.

Kotilähiötään railakkaasti haukkuneet nuoret saattoivat kuitenkin kokea syvää kiintymystä sitä kohtaan. Monimutkaista suhdetta ei Lotta Junnilaisen mukaan voi typistää näkemyksesi kurjasta alueesta, josta vain halutaan pois.