Moni lapsi on yksinäinen

Jos sais valita, niin mieluummin ottaisin, et joku vaikka hakkais mua, mut silti mulla olis joku kaveri, kun tän, ettei kukaan edes huomaa mua, kertoo 12-vuotias poika

Nina Junttila on Turun yliopiston kasvatuspsykologian dosentti, joka on tutkinut lasten ja nuorten yksinäisyyttä 15 vuotta:

– Nuorten yksinäisyys on pohjattoman surullista. Siihen liittyy tunteita omasta arvottomuudesta ja elämän merkityksettömyydestä.

Yksinäisyys tulee erottaa yksinolosta, joka on vapaaehtoista. Sellainen on usein tarpeellista seurallisen elämän lomassa.

Yksinäisyys on ahdistava kokemus siitä, ettei ihmisellä ole kaipaamansa kaltaista seuraa. Se aiheuttaa häpeää ja tunteen, että on huono ihminen.

Sosiaalisesti yksinäiseltä puuttuvat kaverit, kirjaimellisesti. Emotionaalisesti yksinäisellä voi olla paljonkin kavereita, mutta tosiystävä puuttuu.

– Pojat kärsivät tyttöjä enemmän emotionaalisesta yksinäisyydestä. Heidän luullaan viihtyvän porukoissa, vaikka moni kaipaa ystävää.

Jo pikkulapsi kokee yksinäisyyttä. Hänen yksinäisyytensä on konkreettista leikkikaverien puutetta. Hän näkee syyn muissa: toiset lapset eivät leiki hänen kanssaan.

Koululaisista joka viides on joskus yksinäinen. Pitkäaikaisesti eli yli 1,5 vuotta itsensä yksinäiseksi kokevia on kymmenen prosenttia.

En jaksa tätä elämää

Ala-asteella lapsi alkaa syyttää yksinäisyydestä itseään: hän kokee olevansa viallinen, sellainen, ettei kelpaa muiden seuraan. Yksinäisyydestä tulee itseään toteuttavaa.

– Yksinäisyys vaikuttaa lapsen kykyyn olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kun lapsi vakuuttuu huonommuudestaan ja uskoo tulevansa torjutuksi, hän vetäytyy.

Minulla ei ole ketään, jolle puhua. Minua on haukuttu ja kiusattu ja tuntuu, ettei kukaan välitä. Kaikki vihaavat minua. Tuntuu kuin välillä haluaisin kuolla. Enkä jaksaisi tätä elämää, 11-vuotias tyttö kertoo.

Ala-aste onkin kriittistä aikaa: yksinäisyydestä voi tulla loppuelämää leimaava tekijä. Junttilan haastattelemista ala-asteikäisistä lapsista puolet oli yksinäisiä vielä puolen vuoden päästä haastattelutilanteesta. Yläasteella luku oli jo 90 prosenttia!

Vastaavasti yksinäisistä aikuisista kolmannes on ollut yksinäinen jo lapsena ja puolet yksinäisiä nuoruudessaan.

Kokemus erilaisuudesta

Yksinäisyyttä tutkitaan yhä enemmän, sillä merkittävä kansanterveydellinen ongelma aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä.

Yksinäisyys kytkeytyy masennukseen, sosiaalisiin pelkotiloihin ja itsetuhoisuuteen, jotka tulevat yksinäisyyden rinnalle usein nuoruusiässä.

Yksinäisyys kytkeytyy masennukseen, sosiaalisiin pelkotiloihin ja itsetuhoisuuteen.

Yksinäisyys aiheuttaa syrjäytymistä ja heikentää luottamusta muihin ihmisiin ja itseen. Pitkittynyt yksinäisyys vähentää jopa aivojen kykyä kokea mielihyvää.

Tutkimuksissa on löydetty yksinäisyydelle altistavia tekijöitä, mutta mikään niistä ei väistämättä aja siihen.

– Yksinäisiä yhdistää kokemus erilaisuudestaan. Ulkopuolisuutta voi kokea ulkonäön, pärjäämisen tai mielenkiinnon kohteiden vuoksi. Nuori kokee, ettei ole samalla taajuudella, Niina Junttila kuvaa.

Kiusatulla tai kaltoin kohdellulla lapsella on suurempi todennäköisyys tulla yksinäiseksi. Vaikeat kotiolot lisäävät yksinäisyyttä: jos lapsi häpeää kotiaan tai vanhempiaan, hän ei ehkä uskalla tuoda kavereita kotiin.

Talous vaikuttaa – liikaakin. Jos lapselta puuttuu merkkivaatteet tai hän ei voi harrastaa, hänet suljetaan helpommin ulkopuolelle.

Yksinäisten vanhempien lapsista tulee todennäköisemmin yksinäisiä.

– Usein kyse on sattumasta, ja yksinäiseksi voi tulla kuka vain. Lapsi voidaan sulkea ulkopuolelle kateudesta tai koulunvaihto voi aiheuttaa ongelmia.

Päivähoito ja perhekahvilat

Parhaiten yksinäisyyttä ennaltaehkäistään varhaislapsuudessa, jolloin se on myös helpointa ja edullisinta.

– Pikkulapsen yksinäisyyttä voi vähentää konkreettisin keinoin. Jos lapsi ei tapaa muita, hän ei voi luoda kaverisuhteita eikä oppia sosiaalisia taitoja. Lapsen voisikin viedä hiekkalaatikolle tai kerhoon, Niina Junttila sanoo.

Jo yksivuotiaat ovat kiinnostuneita muista lapsista. Kun sosiaaliset taidot alkavat kehittyä kolmevuotiaana, tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden lasten kanssa on suuri. Lapsi voi tarvita erityistä opastusta, jos hänen on vaikea ymmärtää, miten leikkiin pääsee mukaan tai miten toisten tunteita tulkitaan.

– Kun tähän kiinnitetään huomiota varhain, sosiaalisia taitoja on helppo oppia.

Lapsi voi olla onnellinen kotona, mutta vanhemmat eivät korvaa kavereita.

Junttilaa hirvittää ajatus päivähoito-oikeuden rajaamisesta. Yhteiskunnan polarisaatio heijastuu entistä kovemmin lapsiin, ja päivähoidon ulkopuolelle sulkeminen lisää väistämättä lasten yksinäisyyttä.

– Lapsi voi olla onnellinen kotona, mutta vanhemmat eivät korvaa kavereita. Jos lapsella ei kouluikään mennessä ole kokemusta sosiaalisista suhteista, todennäköisyys ajautua irralleen on suurempi.

Junttila on haastatellut myös yksinäisiä vanhempia. Heillä on suuri huoli lapsistaan: yksinäisyyden ei haluta periytyvän. Sosiaalisten suhteiden edellytysten luominen vaatii yksinäisiltä vanhemmilta enemmän kuin heiltä, joilla on vahvat verkostot.

Esimerkiksi perhekahvilat ovat tärkeitä. Yksinäiset vanhemmat kaipaavat kannustusta, jotta uskaltavat mukaan. Matalan kynnyksen harrastuksia tarvitaan lisää.

Ala-asteikäinen luottaa aikuiseen

Ala-asteella yksinäisyys syvenee ja muuttaa muotoaan. Kavereiden merkitys korostuu ja lapsi alkaa erottaa ystävät kavereista.

Lapsi kertoo yksinäisyydestään useimmiten vanhemmilleen tavalla tai toisella. Hyvää tarkoittavat kehotukset reipastua tai mennä muiden mukaan eivät auta.

– Lapsen yksinäisyys on otettava vakavasti. Jos vanhempi vähättelee sitä, lapsen häpeä kasvaa. Hän sulkeutuu eikä puhu siitä enää, Niina Junttila sanoo.

Lapsi luottaa siihen, että aikuinen osaa ratkaista tilanteen. Moni uskoo vanhempien ja opettajan löytävän keinon keskustelemalla.

Pahinta on yksinäisyyden julkinen käsittely. Opettajalta toivotaan hienovaraista toimintaa: hän voisi vaikkapa jakaa lapset ryhmiin tai määrätä luokan istumajärjestyksen.

Pienet ja arkiset keinot riittävät. Naantalilaisessa koulussa perustettu poikien kalastuskerho vähensi yksinäisyyttä, sillä yhdessä puuhaamisen ohessa oli helppo keskustella.

Poikien luullaan viihtyvän porukoissa, vaikka moni heistä kaipaa ystävää.

Lietolaisessa koulussa lapset jaettiin ryhmiin, joissa toimittiin kaksi vuotta. Kussakin ryhmässä oli luonteeltaan ja lahjakkuuksiltaan erilaisia lapsia. Ristiriitatilanteessa ongelmat ratkaistiin, eikä ryhmiä hajotettu.

– Helposti ajatellaan, että ryhmä toimii vain, jos jäsenet ovat samanlaisia. Liedossa opittiin kunnioittamaan erilaisuutta, ja alun vastahakoisuus muuttui tyytyväisyydeksi, Junttila kertoo:

– Väriryhmäkokeilun nimellä kulkeva pilotti on esitelty Opetushallitukselle ja sitä pyritään viemään muihinkin kouluihin.

Harrastuksissa Junttila kehottaa kohtuullisuuteen. Lapsen tarve koulun ulkopuolisiin aktiviteetteihin on yksilöllinen.

Monissa harrastuksissa ravaaminen ei poista lapsen yksinäisyyttä, vaan todennäköisesti lisää ahdistusta. Toisaalta samassa ryhmässä harrastaminen useamman kerran viikossa voi tuoda tärkeitä ystäviä.

Yläaste ja some

Yläasteella yksinäisyys kietoutuu osaksi nuoren identiteettiä ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hänen tapaansa tulkita maailmaa. Usein sen rinnalle ilmestyy psyykkisiä vaikeuksia.

– Syvää ja pitkittynyttä yksinäisyyttä ei voi purkaa kuin terapian avulla. Koko nuoren tapa ajatella vaatii muutoksia. Terapia on tehokasta mutta kallista, aikaa vievää ja vaikeaa, Niina Junttila sanoo.

– Yksinäinen nuori tulkitsee sosiaaliset onnistumiset sattuman aiheuttamaksi. Jos hänet vaikka kutsutaan syntymäpäiville, hän uskoo sen johtuvan säälistä tai siitä, että oli sattumalta paikalla. Porukasta pois jättämisen hän kokee omaksi viakseen.

Somessa nuoren yksinäisyys voi syventyä.

Sosiaalinen media on kaksiteräinen miekka. Se edesauttaa sosiaalisten verkostojen luomisessa, mutta siellä ollaan itse luodun profiilin takana. Emotionaalinen yksinäisyys voi syventyä: nuori kokee olevansa hyväksytty verkossa, muttei omana itsenään.

Monet tutkimukset osoittavat ruutuajan kasvun lisäävän lasten ja nuorten yksinäisyyttä sekä psyykkistä huonovointisuutta.

Yksinäinen ei ole epäonnistunut

Yksinäisyyttä ehkäisee parhaiten kodin keskustelevat välit, jolloin vanhempi huomaa muutokset lapsen elämässä. Yksinäiselle nuorelle vanhempien rakkauden osoitus on tärkeää.

– Lapsi oppii sosiaalisia taitoja kotona. Kun kotona keskustellaan, hänen on helpompi ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan muuallakin.

Nykyään yksinäisyys puhuttaa, mikä on osaltaan vähentänyt siihen liitettyä häpeää. Asennemuutos onkin tärkeä osa yksinäisyyden vähentämistä:

– Yksinäisten ajatellaan helposti olevan epäonnistuneita, vaikka he ovat aivan tavallisia ihmisiä, jotka jokin sattuma on sysännyt yksinäisyyteen.

Artikkelin lainaukset ovat Niina Junttilan tietokirjasta Kavereita Nolla (Tammi), joka oli ehdokkaana Bonnierin suuren journalistikilpailun Vuoden kirja -sarjassa viime keväänä.

Lue myös: Kavereita, harrastuksia, tukea…