Liese ja Joonas ovat pienten lasten vanhempia ja täysipäiväisiä opiskelijoita: ”Katson luentotallenteita tuplanopeudella”

Puolivuotias Magnus uinuu rauhallisesti vaunuissaan Helsingin yliopiston luentosalin käytävällä, kun isä Joonas Tapio, 26, syventyy tietojenkäsittelytieteen kiemuroihin. Luennoitsijan tasainen puhe ei vauvan unta häiritse.

Isän opiskellessa isommat sisarukset Lilja, 4, ja Väinö, 2, puuhaavat päiväkodissa. Äiti Liese Jokiperä, 31, ahertaa kotona Helsingin Töölössä Oulun yliopiston kauppatieteen opintojen parissa.

Tapio ja Jokiperä kuuluvat siihen korkeakouluopiskelijoiden kymmenykseen, joka yhdistää perhe-elämän ja opiskelun.

Kumpikaan ei voivottele arkeaan – päinvastoin, Jokiperä vaikuttaa tyytyväiseltä, Tapio suorastaan innostuneelta.

– Tämä on yksinkertaisempaa kuin luulisi. Paljon helpompaa kuin perheen ja työn yhteensovittaminen. Aikataulut ovat joustavampia kuin töissä, ja paljon voi opiskella etänä, Tapio vakuuttaa.

Mutta miten pariskunta arkisen yhtälönsä ratkaisee?

Ensimmäinen keino on lastenhoito. Vanhimmat lapset ovat päiväkodissa, ja kuopus on isyysvapaalla olevan isän hoivissa. Magnuskin on tosin silloin tällöin neljän tunnin ajan hoidossa ylioppilaskunnan Pikku HYY -lastenhoitopalvelussa.

Magnuksen ollessa hoidossa isä voi pujahtaa pienryhmään tai tehdä etäopintoja, joita tietojenkäsittelytieteessä riittää.

Oulun yliopistossa seitsemättä vuotta opiskeleva Jokiperä suorittaa maisteritutkinnon viimeisiä kursseja, pääosin etänä. Lähiopetuskursseja hän korvaa vastaavilla Aalto-yliopiston avoimen yliopiston kursseilla. Välillä hän lentää päiväksi tai pariksi Ouluun luennoille tai tenttimään.

– Osa luennoista on oppimisalustalla videoina. Usein katson niitä tuplanopeudella, joskus vartin pätkissä, jos en ehdi koko luennon ajaksi ruudun ääreen, Jokiperä kertoo.

Pariskunta painottaa kuin yhdestä suusta, että lasten myötä opiskelussa on aivan toisenlaista tehokkuutta kuin aiemmin. Työhön pitää tarttua, kun sille on hetkikin aikaa, eikä inspiraatiota voi odotella.

Priorisointitaito on kehittynyt. Lillukanvarsiin ei voi tuhlata aikaa.

Työt on oppinut tekemään myös ajoissa. Jos tekemistä lykkää viimeiseen iltaan, suunnitelmat voivat tuhoutua vaikkapa noroviruksen vuoksi.

– Joskus olen harmitellut, miksi en ymmärtänyt aiemmin, että näinkin voi opiskella. Minulla voisi olla nyt vaikka paritkin maisterin paperit, Tapio hymähtää.

Joonas Tapio ottaa toisinaan perheen kuopuksen Magnuksen mukaan luennolle. Perheen ja opiskelun yhteensovittaminen on hänestä helpompaa kuin perheen ja työn yhteensovittaminen.

Monia ajatus perheen perustamisesta kesken opintojen yksinkertaisesti hirvittäisi. Liese Jokiperä ja Joonas Tapio eivät epäröineet.

Tapio on aina tiennyt haluavansa lapsia.

– En ajatellut ollenkaan lasten hankkimista. Joonas sai pääni kääntymään puhumalla ja väsytystaistelulla, Jokiperä kertoo.

Tapiolla riitti argumentteja. Nuorena jaksaa valvomista paremmin kuin nelikymppisenä. Tilipussiin tulee isompi lovi, jos vanhempainvapaalla on opiskeluvuosien sijaan keski-

ikäisenä. Kun lapset on tehty ja maisterin paperit ovat taskussa, ei tarvitse pohtia, milloin olisi sopiva aika vanhempainvapaille. Hedelmällisyyden hiipumistakaan ei tarvitse miettiä.

– Me olemme edenneet päinvastaisessa järjestyksessä. Emme ole jääneet odottamaan sitä sopivaa hetkeä, Jokiperä sanoo.

Nuorena jaksaa valvoa paremmin kuin nelikymppisenä.

Kumpikin on ollut ratkaisuun tyytyväinen. Oulussa tavannut pariskunta sai ensimmäisten opiskeluvuosiensa aikana riittävän annoksen juhlahumua. Opiskelutovereihinkin ehti tutustua ja solmia tärkeitä ystävyyssuhteita.

Nyt kun pikkutunneille jatkuvat bileet ovat vaihtuneet pitkiin yöuniin ja pariin herätykseen, pakastepitsat lämpimään kotiruokaan ja viikonlopun makoilut ulkoleikkeihin, on myös jaksaminen kohentunut.

Jokiperä tähdentää, että lapsiperheen elämä ei ole pelkkää kamaluutta ja synkkyyttä kuten sosiaalisen median keskustelupalstojen perusteella voisi luulla.

Hyviä hetkiä on paljon. Lasten kasvun ja kehityksen seuraaminen tuo elämään iloa, jollaista ei ole ennen kokenut.

– Lasten ilo ja leikki on aitoa, se tarttuu aikuiseenkin. Ja tuntuuhan se hurjalta, että yhtäkkiä minä olen lapsille joko heidän elämänsä tärkein tai toiseksi tärkein ihminen. Lapset tarvitsevat meitä, Tapio pohtii.

Pariskunta tekee myös jonkin verran keikkatöitä yhteisen yrityksensä kautta. Juuri nyt Joonas Tapio on isyysvapaalla.

Helsingin yliopisto ja sen ylioppilaskunta HYY uskovat, että vastaisuudessa pieniä vauvoja näkyy kampuksilla aiempaa enemmän. Opiskelijakunta moninaistuu. Toisaalta tukien leikkaukset voivat saada opiskelevia vauvojen vanhempia kiirehtimään valmistumistaan.

Parhaillaan yliopisto ja ylioppilaskunta kartoittavat yhdessä, miten perheystävällisiä yliopiston tilat ovat. Miten niissä pääsee kulkemaan lastenvaunujen kanssa, missä voi vaihtaa vaipat?

– Tarkoitus on koota tietoa Opiskelu-palvelun-sivuille ja miettiä, miten tilojen mahdollisia puutteita voisi korjata, opiskelijahyvinvoinnin asiantuntija Emmi Lehtinen Helsingin yliopistosta kertoo.

HYY on penännyt myös keskustelua siitä, millä eri tavoilla yliopisto voisi huomioida perheelliset opiskelijat.

– Nyt tilanne on aika kirjava. Eri tiedekunnilla ja opettajillakin on erilaisia käytäntöjä. Hyvä esimerkki on kasvatustieteellinen tiedekunta. Siellä monilla opiskelijoilla on lapsia, ja käytännöt ovat vakiintuneita, HYY:n yhdenvertaisuusasiantuntija Tiia Niemi sanoo.

Lehtisen mukaan yliopiston 11 tiedekunnalle ja noin sadalle koulutusohjelmalle ei voi laatia kaiken kattavia ohjeita vaikkapa siitä, voiko vauvan ottaa mukaan luennolle. Esimerkiksi laboratorio ei ole lapselle sopiva paikka.

– Erityisjärjestelyistä tai työn myöhässä palauttamisesta kannattaa aina keskustella opettajan kanssa. Yleensä ratkaisu löytyy, Lehtinen sanoo.

Liese Jokiperän ja Joonas Tapion kokemusten mukaan perhe-elämän ja opintojen sovittaminen on ollut helpompaa Helsingin kuin Oulun yliopistossa. Oulussa etäopintoja on vähemmän tarjolla.

– Ja kun olen tarvinnut joustoa vaikkapa määräaikojen kanssa, se on aina onnistunut Helsingissä neuvottelemalla, Tapio kertoo.

Miksen ymmärtänyt aiemmin, että näinkin voi opiskella?

Jokiperällä on toisenlaisia kokemuksia. Tänä vuonna hän joutui jättämään pakollisen kurssin kesken, koska ei pystynyt palauttamaan jokaviikkoista tehtävää ajoissa. Lasten vatsatauti- ja flunssakierre oli tekemätön paikka, eikä aikaa esseen kirjoittamiseen ollut.

– Opettaja ei joustanut, ja valmistumiseni siirtyy vuodella eteenpäin. Päätin, että otan sitten muidenkin opintojen kanssa vähän rennommin, Jokiperä sanoo.

Ilta on edennyt lähelle lasten nukkumaanmenoaikaa. Lilja huutaa äitiä, Väinö esittelee silmät loistaen voideltua paahtoleipäänsä, Magnus keikuttelee itseään tyytyväisenä sitterissä.

Kohta koittaa vanhempien oma aika.

Pehmeä lasku päiväkotiin

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY tarjoaa jäsenilleen poikkeuksellisen edun: lastenhoitoa viiden euron tuntihintaan.

– Meillä on pääasiassa vauvoja, vähän alle ja yli yksivuotiaita. Alaikäraja on kuusi kuukautta, lastenohjaaja Katariina Haikala-Tikander sanoo.

Muissa yliopistoissa ei vastaavaa palvelua tiettävästi ole.

Vanhemmat voivat varata pienokaiselleen neljän tunnin ajan korkeintaan kaksi kertaa viikossa. Moni varaa vakioajan koko kevääksi, vaikkapa luentosarjan ajaksi.

Haikala-Tikander työskentelee Pikku HYY:ssä täysipäiväisesti. Kahtena päivänä työkaverina on toinen ohjaaja.

– Kun olen yksin, en välttämättä voi ottaa hoitoon kuin yhden lapsen. Kun meitä on kaksi, lapsia voi olla viisikin. Menemme sen mukaan, mikä toimii parhaiten.

Pikku HYY on monelle perheelle pehmeä lasku totuttaa pientä lasta hoitoon ennen päiväkotiuran alkamista. Vastassa ovat aina samat tutut hoitajat.

Palvelu on toiminut vuodesta 2002. HYY:n lisäksi sitä rahoittaa Helsingin kaupunki. yliopisto tarjoaa tilat.