Mitä on rakkaus

Rakkautta, suuttumusta, pelkoa, häpeää, kiintymystä… Päivät ovat täynnä monenlaisia tunteita, vaikkei niitä arkisen aherruksen keskellä jääkään miettimään.

Kaikkia voi rakastaa

– Haluan halia ja pussata, Vuokko, 6, kuvailee rakkauteen kuuluvia tuntemuksiaan.

– Ehkä se on vähän liian vaikee mulle se rakkaus. Semmosta se on, että rakastaa jotain ihmistä. Silloin on iloinen, Arvi, 5, puntaroi.

– Rakkautta on, kun pitää toisesta, eikä halua tehdä sille mitään pahaa. Rakastaa voi vanhempiaan ja sitten isona, jos menee naimisiin, niin omaa vaimoaan ja lapsia. Sukulaisia ja kavereita myös. Periaatteessa melkein ketä vaan. Rakkaudessa on hellyyttä mukana ja voi puhua kaikista asioista, Nuutti, 10, pohtii.

– Kun rakastaa, tykkää toisesta tosi tosi paljon. Niin että vois vaikka kuolla sen toisen puolesta. Usein ajattelee paljon sitä, ketä rakastaa. Saattaa vaikka nähdä siitä unta. Rakastan mun vanhempia ja sisaruksia. Vanhempien rakkaus tuntuu siltä, että mulla on turvallinen olo niiden kanssa. Se tuntuu myös käsissä, kun haluaa halata, Vappu, 10, kertoo.

Tuntemuksista tunteita

Runossa Pelonkarkotin Eppu Nuotio kirjoittaa: ”Pimeä on vain pimeää! / Sehän häviää, kun valot sytyttää!”

Lapsen tunteiden kirjo kasvaa vähitellen vauva-ajan hahmottomista hyvän- ja pahanmielen tuntemuksista hienosyisiksi tunteiksi. Vuosien vieriessä myös lapsen kyky tulkita ja säännellä tunteitaan kehittyy.

– Aivan pieni vauva voi kokea hyvää tai pahaa oloa, ja tuntemukset ovat hyvin fyysisiä. Vauva ilmaisee niitä itkemällä tai olemalla rauhallinen, hymyäkään ei vielä ole, psykoterapeutti ja päivähoidon konsultti Katri Laine kuvailee.

Vauvan mieli kehittyy läheisimmissä vuorovaikutussuhteissa. Kun joku reagoi vauvan tunneilmaisuihin, vauva saa viestin, että hänet huomataan.

Taaperoikään mennessä tuntemukset ovat kasvaneet tunteiksi. On rakkautta, vihaa, kiintymystä ja suuttumusta. Tunteitaan taaperot ilmaisevat ilmein ja elein, vaikkei puhe vielä sujuisikaan.

Taaperon massiiviset tunnekokemukset ravisuttavat koko kehoa. Raivo voi vetää sananmukaisesti selän kaarelle.

– Kun taapero kokee voimakkaita tunteita, aikuisen pitää olla turvallisesti läsnä, mutta myös tunteiden sanoittaminen on tärkeää. Pienellä lapsella on jo paljon passiivista sanavarastoa. Hän saa sanoja sille, mitä hänessä tapahtuu. ”Kun koen näin, olen vihainen!” Lapset kokevat helpotusta ihan samalla tavalla kuin aikuiset, jotka saavat jollekin vaivalleen nimen, Laine kertoo.

Viha on tosi ärsyttävää

Vuokko:

– Viha johtuu epäreiluudesta. Se tuntuu HIRVEELTÄ! Semmoselta, että ARRRRGGH!”.

Arvi:

– Suuttuu voi vaikka siitä, jos joku rikkoo tahallaan. Silloin haluaa mennä pois paikalta.

Vappu:

– Se on tosi ärsyttävää. Voi olla vihainen jollekin ihmiselle tai jollekin asialle. Jos on ihmiselle vihainen, haluaa kostaa, vaikka lyödä sitä täysillä. Joskus, kun on tosi vihainen, kädetkin menee nyrkkiin ja tuntuu, että halkee. Pitää pinnistellä, että sen pitää sisällään eikä kosta. Ja jos kostaa, niin tulee häpeä.

Tunteet sanoiksi

Leikki-ikäisen sosiaalinen piiri laajenee, tulee uusia kavereita, ja leikin tuoksinassa kokee myös uudenlaisia tunteita.

– Tämän ikäiset lapset vertailevat ja kilpailevat paljon. Uusia tunteita voivat olla esimerkiksi ylpeys, kateus ja häpeä. Lapsi osaa eritellä tuntemuksiaan entistä taitavammin. Hän voi kertoa, miten hienon piirustuksen on mielestään tehnyt, muttei välttämättä osaa sanoa olevansa ylpeä siitä, Katri Laine sanoo.

Eppu Nuotion kirjoittamasta ja Liisa Kallion kuvittamasta Minä tykkään nyt – Ilosta, ujostelusta ja muista tunteista -kirjasta löytyy myös Anna Anttosen ja Kati Inkalan tekemiä tehtäviä.

Tunteiden sanoittamista on hyvä jatkaa leikki-ikäisen kanssa, mutta tunteista ja tuntemuksista kannattaa myös keskustella entistä syvällisemmin.

– Lapsi tarvitsee edelleen paljon apua tunteiden säätelyssä. Fyysinen lohduttaminen on harmituksen tullen paikallaan, mutta tunteista kannattaa myös jutella, kun tilanne on ohi ja lapsi rauhoittunut. Kaverisuhteiden ristiriitojakin on hyvä pohtia aikuisen kanssa.

Häpeä tuntuu vatsassa

Nuutti:

– Häpeä johtuu siitä, kun on tehnyt jotain väärin. Ymmärtää, että ei olisi kannattanut tehdä niin. Se on aika inhottava tunne. Voi toivoa, että niin ei olisi koskaan tapahtunut tai että voisi mennä ajassa taaksepäin, että vois tehdä toisin. Siinä voi vielä miettiä, että mitä kaikki muut ajattelee.

Vappu:

– Häpeä tuntuu vastassa ja voi vähän itkettääkin. Kun pyytää anteeksi, niin helpottaa.

Vuokko:

– Se on semmosta, että nolottaa ja haluu mennä piiloon. Mutta mä en ole koskaan hävennyt mitään. Ehkä isompana häpeän, kun mun lapset käyttäytyy typerästi.

Arvi ei vielä tiedä, mitä häpeäminen tarkoittaa.

Tunteiden sävyt tarkentuvat

Koulun alkaessa lapsen maailmasta tulee entistä isompi. Kavereiden merkitys korostuu, ja lapsi alkaa irtaantua vanhemmistaan.

– Jo pelkästään itsenäistyminen herättää monenlaisia tunteita. Se voi olla ilon ja ylpeyden aihe, mutta samalla jännittää ja pelottaakin, Katri Laine kuvailee.

Jos lapsen kotiolot ovat kunnossa, kouluikäisen hankalat tunteet liittyvät pääasiassa kaverisuhteiden ristiriitoihin.

Kouluiässä tunteiden sävyt tarkentuvat entisestään. Lapsella on entistä paremmat välineet miettiä, mitä toiset tuntevat. Hän seuraa entistä tarkkasilmäisemmin sekä kodin ilmapiiriä että vanhempien parisuhdetta ja punnitsee kavereidensa tuntemuksia.

– Yhä useammin lapsi miettii, mitä muut hänestä ajattelevat ja mitä he tuntevat häntä kohtaan, Laine lisää.

Pelko on pahan odottamista

Vuokko:

– Pelko tuntuu siltä, kuin äiti ja iskä ois pois, ja mä oisin yksin.

Nuutti:

– Se on odottamista. Odottaa, että jotain pahaa tapahtuu. Pelkoa on vaikea saada mielestä pois. Jos peloista kertoo vanhemmille, se yleensä auttaa.

Vappu:

– Tuntuu uhatulta ja suojattomalta. Voi pelätä jotain, mitä luulee olevan, mutta voi pelätä myös jotain ihan oikeesti vaarallista. Mä oon pelännyt vain luulemaani. Pelko on semmosta kehon puolustautumista. Sitä suunnittelee, että mitä pitäis tehdä, että selviää.

Pikkuveli-runossa Nuotio riimittelee: ”Se ei tee muuta kuin itkee, syö, nukkuu ja kakkaa. / Mutta nuo eivät sitä ihastelemasta lakkaa.”

Omat tunteet

Alakoulun loppupuolella monet lapset alkavat hillitä tunneilmaisujaan.

– Lapsi voi alkaa pitää pienestä itkemistä tai suurta innostumista lapsellisena ja vähän nolona. Samoin tunteisiin alkaa liittyä yksityisyyden tarvetta, eikä niistä halua välttämättä puhua yhtä avoimesti kuin ennen.

Vaikka perheen pienin voi kertoilla hilpeästi pussailleensa kaveriaan päiväkodissa, ei nelosluokkalainen enää välttämättä hiisku ihastuksistaan vanhemmilleen mitään.

– Alakoulun loppuvaiheessa tunne-elämään tulee piirteitä aikuisten kokemusmaailmasta, Katri Laine sanoo.

Vanhemman ei pidä tuppautua utelemaan alakoululaisen tuntemuksista, vaan kunnioittaa lapsen omaa tilaa ja tahtoa.

– On hyvä, jos lapsi kokee, että hän on halutessaan aina tervetullut puhumaan tunteistaan vanhempiensa kanssa, Laine summaa.

Voiko tunteen jakaa?

Nuutti:

– Tunteista ei hirveesti puhuta kavereiden kanssa. Voi joskus kysyä välillä, että miltä joku tuntuu toisesta tai miltä tuntuis saada vaikka kokeesta nelonen.

Vappu:

– Monesti haluaa jakaa kaverinsa kanssa tunteen, jonka on kokenut. Vaikka, että voi vitsit miten ärsytti, kun… Ne on silloin semmoisia isoja asioita, jotka ovat jääneet mieleen. Haluaa purkaa vaikka pelon, ettei enää pelottaisi. Tai vihan voi kans purkaa, kun puhuu. Kivoja tunteita voi jakaa myös. Ihan kaikesta en kavereille puhuisi, jos vaikka olisi joku iso häpeä. Äidille tai isälle vois kyllä puhua.

Kirjassa pohditaan myös sitä, mikä jännittää eniten. Lapset saa heittäytymään tunteisiin Anna Anttosen ja Kati Inkalan tekemillä sanataideharjoituksilla. Minä tykkään nyt -näyttely oli tämän vuoden lasten ja nuorten sanataideviikkojen päätuotanto. Se lähtee kiertämään ympäri maata Oulun avauksen jälkeen.

Vuokko kysyy, psykologi vastaa

”Minä rakastan äitiä, isää, siskoa ja veljeä. Miksi en tunne sitä rakkautta koko ajan?”

Vuokko, 6

”Hei Vuokko!

Ihmismieli on siitä mielenkiintoinen paikka, että se on hirveän iso ja pitää sisällään kaikenlaista. Ajatuksiin, joita kunakin hetkenä mielessä liikkuu, mahtuu kuitenkin kerrallaan vain muutama asia. Siksi suurin osa mielessämme olevista asioista on siellä ikään kuin säilössä: ne eivät katoa mielestä minnekään, mutta niitä ajattelee vain toisinaan.

Tunteiden kanssa on sama juttu: tunteita on paljon, mutta se, mikä tunne on milloinkin mielessä, vaihtelee.

Rakkaus vanhempiin ja sisaruksiin on yleensä pysyvä tunne, mutta silti sitä ei tunne koko ajan, aivan niin kuin mainitsit. Mielessä on yksinkertaisesti niin paljon muuta, ja rakkauden lisäksi perheenjäseniä kohtaan tuntee tavallisina päivinä myös muita tunteita kuten tykkäämistä, ärtymistä, iloa tai vaikka pettymystä.

Mutta rakkaus on olemassa koko ajan ja olet ehkä huomannut, että välillä se pirskahtaa mielen pinnalle ja saa aikaan lämpimän olon. Silloin tietää, ettei se ole kadonnut minnekään.”

Yst. Katri L.